Kahtena ensimmäisenä Utøyan joukkomurhan ja hallituksen rakennuksen pommi-iskun jälkeisenä kuukautena poliisin turvallisuuspalvelu PST sai 700 vihjettä muista äärimielipiteiden kannattajista, joiden saattoi ajatella sympatisoivan norjalaista terroristia tai kenties ryhtyvän itse vastaavanlaisiin tekoihin. On vaikea sanoa varmasti, onko tämä vähän vai paljon. Se ei johdu vain siitä, että terroritekojen ja järkyttävien rikosten jälkeen poliisi saa aina perättömiä vihjeitä, vaan myös siitä, että on hyvin hankala arvioida, ketkä edustavat ääriaineksia ja miten vaarallisia he ovat.

Jos aloitetaan jälkimmäisestä: Anders Behring Breivik, terroristi jonka nimeä monet norjalaiset eivät halua lausua ääneen, oli netissä yksi monien joukossa. Hän vastustaa maahanmuuttoa, uskoo Eurabia-teoriaan ja haluaa palata temppeliritareiden aikaan, mutta silti terroristin nettikirjoituksia ja mielipiteenilmauksia ei pysty erottamaan joistakin muista, joita on julkaistu jopa erikoisartikkeleina ja puheenvuoroina isoissa sanomalehdissä, kuten Aftenpostenissa. Hänet teki erilaiseksi tarve käyttää väkivaltaa ja kyky toteuttaa aikeensa. Sellaista ei pysty näkemään julkisessa tilassa.

Poliisin turvallisuuspalvelulla onkin edessään hankala tehtävä, kun se yrittää vastedes erottaa toisistaan vaaralliset ja vaarattomat ääriliikkeet ja poliittisesti asialliset mielipiteenilmaukset mahdollisesti rikollisista äärimielipiteistä. PST on saanut heinäkuun 22. päivän jälkeen lisää resursseja nettivalmiuden ja -valvonnan tehostamiseen, mutta toistaiseksi PST:n toimintakeinoista ei ole käyty todellista keskustelua.

Mielipiderekisteri?

Poliisin valvontakäytäntöä koskevia sääntöjä kiristettiin viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä. Korkeimman oikeuden tuomarin Ketil Lundin johtama komitea todisti, että monia ihmisiä oli valvottu kylmän sodan aikana pelkästään heidän poliittisten mielipiteidensä nojalla. Se oli luultavasti luvatonta kylmän sodan aikanakin, mutta mielipidevalvonnan viimeiset rippeet kitkettiin vasta Lundin komitean jätettyä raporttinsa.

Nyt monet vaativat mielipidevalvontaa takaisin. Asiaa ei ilmaista aivan näin, mutta pidetään itsestään selvänä, että PST ei pelkästään seuraa nettikirjoittelua vaan myös tarkkailee, kuka mitäkin kirjoittaa, ja tutkii, voiko kyse olla verkostosta tai rikollisuuteen viittaavasta toiminnasta. Mikäli PST aikoo harjoittaa tätä järjestelmällisesti ja pitkään, rekisteröinniltä on vaikea välttyä. On ilmeistä, että demokratian lisääminen on ristiriidassa naiiviuden välttämisen kanssa.

Viime kuukausina on keskusteltu laajasti siitä, ovatko avoimuus ja ei-naiivius keskenään yhteensopimattomia. Tässäkin asiassa on mentävä yli kymmenen vuotta ajassa taaksepäin. Niin sanottu sananvapauskomitea jätti silloin selontekonsa, jonka pääasiallinen toteamus oli, että peikot eivät kestä päivänvaloa. Eli että hämärät ja/tai äärimmäiset mielipiteet muuttuvat vaarattomiksi, kun ne vedetään julkisuuteen. Tämän käsityksen seurauksena on suotu entistä suurempi sananvapaus kaikille, jotka kirjoittavat tai puhuvat politiikasta tai yhteiskunnasta.

Heinäkuun 22. päivän jälkeen tämä käsitys on kuitenkin kyseenalaistettu. Monet akateemiset kansalaiset ja rasisminvastainen järjestö Antirasistisk Senter väittävät, ettei julkisuus toimi sananvapauskomitean uskomalla tavalla. Nykykokemuksen mukaan äärimmäiset ja muukalaisvihamieliset asenteet voivat voimistua Internetissä, koska niiden ympärille kerääntyy samanmielisten yhteisöjä. Jossakin vaiheessa kaikkia liberaaleja kehotettiin kirjautumaan Internetin äärioikeistolaisille keskustelufoorumeille, mutta keskustelu ei ole juuri muuttunut avoimemmaksi. Liberaalien yritys osallistua ääriainesten keskusteluun johti siihen, että keskustelufoorumit suljettiin tai keskustelu tyrehtyi.

Vähemmän avoimuutta?

Tämä puolestaan on antanut aihetta tutummalle mutta ei yhtään vähemmän tärkeälle keskustelulle – keskustelulle poliittisesta korrektiudesta ja mielipidesensuurista. Mitään ei ole toisteltu yhtä painokkaasti heinäkuun 22. päivän jälkeen kuin tätä: "Stoltenberg lupasi lisää avoimuutta, mutta se on kutistunut entisestään."

Osa kritiikistä liittyy hallituksen arviointiin siitä, mitä tapahtui ja ei tapahtunut heinäkuun 22. päivänä. Poliisin valmiutta on arvosteltu yhä enemmän, ja pitkään vaikutti siltä, ettei hallitus aio vastata kritiikkiin ennen ensi kesää, jolloin sen oman tutkimuskomitean on tarkoitus jättää raporttinsa. Vastuulliset poliitikot ovat kuitenkin syksyn kuluessa arvioineet eri tavoin, mitkä asiat eivät toimineet, ja hallituksen avoimuuteen kohdistettu kritiikki on todennäköisesti paras nähdä osana normaalia puoluepoliittista keskustelua.

Tämä ei koske yhteiskunnallista keskustelua, jossa monet kertovat ilmaisevansa itseään nyt eri tavalla kuin ennen heinäkuun 22. päivää. Muun muassa antropologi Unni Wikan sanoo, että hän empii nykyään osallistua eri muslimikulttuureista käytävään keskusteluun, sillä hän pelkää vaikuttavansa epäilyttävältä. Periaatteessa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että maahanmuuton ja kotoutumisen ongelmista pitäisi voida keskustella aivan yhtä helposti nyt kuin ennen kesääkin, mutta käytännössä keskustelun sävyyn kohdistuu joidenkin mielestä niin suuria paineita, että he mieluummin vetäytyvät julkiselta keskusteluareenalta. On mahdotonta sanoa, moniko on tätä mieltä.

Olipa heitä sitten paljon tai vähän, he voivat joka tapauksessa hakea tukea edistyspuolueen johtavilta poliitikoilta. Kuntavaalikampanjan aikoihin syyskuun puolivälissä myös edistyspuolueen maahanmuuttopoliittista retoriikkaa tarkasteltiin suurennuslasin kanssa. Puolueen puheenjohtaja Siv Jensen varoitti vuosi sitten Norjan piilo-islamisoitumisesta. Entinen puoluejohtaja Carl I. Hagen sanoi muutama vuosi sitten, että "lähes kaikki terroristit (...) ovat muslimeja".  Vaalitaistelun aikana kumpaakin pyydettiin toistuvasti pahoittelemaan julkisesti näitä lausuntoja, jotka olivat monien mielestä yleistäviä ja mustamaalaavia.

Vasemmistoradikaali mielipidemonopoli?

Jensen ja Hagen kieltäytyivät pahoittelemasta sanomisiaan, ja puolueen kannatus laski lähes 18 prosentista hieman alle 12 prosenttiin. Vaikea sanoa, ovatko asiat yhteydessä toisiinsa, mutta edistyspuolueen johto on joka tapauksessa päätellyt, että liberaali lehdistö vainoaa heitä ja että yhteiskunnallisessa keskustelussa painostetaan yhdenmukaisuuteen.

Tunne siitä, että vasemmistoradikaalit liberaalit ohjailevat suurta yleisöä, on levinnyt laajalle Internetin äärioikeistolaisissa ympäristöissä. Anders Behring Breivik esimerkiksi kirjoitti pitävänsä tutkivia journalisteja sopivana terrorikohteena. Usko siihen, että lehdissä ja yleisradiossa on vallalla vasemmistoradikaali mielipidemonopoli, saattaa ilmeisesti yksinään riittää inspiroimaan ääriaineksia. Se johtaa joka tapauksessa siihen, että yhteisöllisen keskustelun edellytykset ovat laihat.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.