Hallituksen kuuden vuoden takainen pohjoisten alueiden politiikka nosti esille luonnonvarat, ilmaston, turvallisuuspolitiikan ja aluepolitiikan. Ennakoitu ilmaston lämpeneminen mahdollistaisi öljyn- ja kaasunetsinnän uusilla alueilla ja avaisi Koillisväylän säännölliselle laivaliikenteelle. Tämä puolestaan lisäisi pohjoisten alueiden houkuttavuutta, jolloin myös turvallisuuspolitiikkaa olisi pakko miettiä uudemman kerran. Tuloksena saattaisi olla joukko uusia työpaikkoja ja entistä laajempi asutus.

Tämä ajatuskuvio on sittemmin vahvistunut. Kiinasta tuli viime vuonna ensimmäisen kerran säännöllisiä malmikuljetuksia Venäjän pohjoispuolitse Kirkkoniemeen. Aiemmin talvella Statoil ilmoitti löytäneensä suhteellisen suuria ja hyödyntämiskelpoisia öljy- ja kaasuesiintymiä alueelta, joka sijaitsee maailman toistaiseksi pohjoisimman kaasukentän Snøhvitin pohjoispuolella. Pohjois-Norjassa uskotaan vahvasti fossiilisiin polttoaineisiin – etenkin kun Norjan ja Venäjän välisen 40 vuotta kestäneen rajakiistan ratkaiseminen on mahdollistanut öljyn ja kaasun etsimisen uusilta laajoilta alueilta. Mikäli pohjoisesta löydetään suuria esiintymiä, alueelle saattaa syntyä uusi öljy- ja kaasupääkaupunki, josta käsin voisi mahdollisesti työskennellä myös venäläisillä kentillä.

Turvallisuuspolitiikan alueella ei ole tapahtunut erityistä puolustuspoliittista muutosta, mutta on sanottava, että ison itäisen naapurin kanssa käytyjen aluekiistakeskustelujen päättyminen on ollut Norjalle aimo harppaus. Norjan hallintoelimet niin Huippuvuorilla kuin niiden ulkopuolellakin näyttävät nauttivan maailmanyhteisön täyttä arvostusta, vaikka kaikkia erimielisyyksiä ei olekaan vielä virallisesti ratkaistu. Huippuvuoria ympäröivän kalastussuojavyöhykkeen on toistaiseksi tunnustanut ainoastaan Suomi, mutta kaikki maat kunnioittavat sitä.

Clinton Grönlannissa

Norjalle on kaikkein tärkeintä se, että arktisella alueella noudatetaan kiistattoman selkeitä sääntöjä. Vaarana on, että ilman kansainvälisesti tunnustettuja sääntöjä pienet kansakunnat jäävät isompien naapureiden jalkoihin. Sen vuoksi Arktisen neuvoston työ on niin tärkeää Norjalle. Neuvosto on areena, jolla voidaan saavuttaa yhteisymmärrys koko arktista aluetta koskevista säännöistä ja hyödyntää yhteisiä kokemuksia niiden tarpeesta. Viime keväänä Arktisessa neuvostossa allekirjoitettiin ensimmäinen sitova sopimus, ja on varsin oireellista, että siinä on kyse arktisten merialueiden yhteisestä meripelastustoiminnasta. Tuntuvimmat ja käytännönläheisimmät ongelmat käsitellään ensimmäisenä.

Norjalle oli yhtä tärkeää se, että Arktinen neuvosto päätti perustaa pysyvän sihteeristön Tromssaan. Pohjoisen uudet työpaikat ovat toki tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on sihteeristön mukana tuleva asiantuntijuus ja kiinnostus. Tromssasta tulee entistä houkuttavampi paikka kaikille arktisesta alueesta kiinnostuneille.

Norjalle on tärkeää herättää muun maailman kiinnostus. Pohjoisten alueiden politiikkaansa laatiessaan hallitus tuskin tajusi, miten suuresti Yhdysvallat ja EU kiinnostuvat Arktisesta neuvostosta. Jos se olisi tiedetty, strategiaan olisi varmasti lisätty kohta, jossa Norjan todetaan lähentyvän arktisen alueen politiikallaan sekä Kiinaa, Yhdysvaltoja että EU:ta. Yhdysvaltojen ulkoministerin Hillary Clintonin mukanaolo Arktisen neuvoston kahdessa viimeisimmässä ministerikokouksessa ei tarkoita pelkästään sitä, että Pohjoismaiden ulkoministerit saavat ylimääräisen tilaisuuden tutustua häneen. Se viestittää samalla Yhdysvaltojen valtavalle ulkoasiainhallinnolle asioiden tärkeysjärjestyksestä. Arktiset asiat nousevat yhä tärkeämmälle sijalle amerikkalaisten asialistalla.

Ulkoministeri Jonas Gahr Støre sanoo, että aiemmin oikeastaan kukaan ei ollut kiinnostunut Arktisesta neuvostosta, mutta nyt sillä on täysi työ hallinnoida liehittelijöiden joukkoa. Kiina, Japani, Italia, Etelä-Korea ja EU ovat kaikki ilmaisseet kiinnostuksensa arktista aluetta kohtaan. Monet niistä toivovat pääsevänsä tarkkailijaksi Arktiseen neuvostoon. Kaikki tietävät Norjan olevan tärkeä toimija arktisessa yhteistyössä, ja sen vuoksi ne haluavat keskustella myös Norjan kanssa. Ihannetilanne pienelle maalle!

Huippuvuoret kansainvälistyvät entisestään

Isot maat eivät halua pelkästään keskustella Norjan kanssa; ne haluavat myös tutkia. Eivät tosin Manner-Norjassa, vaan Huippuvuorilla, jonne on vuosien saatossa rakennettu melko isoja tutkimusasemia. Sieltä on lyhyempi matka pohjoisnavalle kuin mistään muusta kiinteästä asutuksesta. Olosuhteet ovat ihanteelliset niin taivaan, meren kuin maaperänkin tutkimiseen hieman erilaisesta näkökulmasta. Kiina on perustanut Huippuvuorille oman tutkimusaseman jo kauan sitten, ja viime vuonna siellä saavutettiin yli 900 tutkimuspäivää. Intian tiedeministeri vieraili Huippuvuorilla viime kesänä, ja kaikki isot Euroopan maat ovat olleet paikalla jo pitkään.

Tämä vaikuttaa monin tavoin Huippuvuoriin. Ensinnäkin paikallisyhteisö kansainvälistyy, erityisesti Ny Ålesund, jonne tutkimustyö on paljolti keskittynyt. Vielä tärkeämpää on, että Huippuvuorten elinkeinorakenne monipuolistuu. Vielä pari vuosikymmentä sitten Norja harjoitti Huippuvuorilla pääasiallisesti kaivostoimintaa. Vaikka hiilen louhinta ei ole ollut erityisen kannattavaa eikä ympäristömyönteistä, toimintaa on silti pidetty yllä.

Syynä on Huippuvuorten erityinen kansainvälinen asema. Huippuvuoria koskevan sopimuksen mukaan kaikki halukkaat voivat harjoittaa siellä elinkeinotoimintaa kansallisuudesta riippumatta. Koska saaret ovat osa Norjaa, ne kuuluvat norjalaisen oikeudenkäytön piiriin, mutta norjalaisilla ei ole sen suurempaa elinkeinon harjoittamisoikeutta kuin muillakaan – ellei sattuisi olemaan niin, että meillä jo on siellä elinkeinotoimintaa. Aloitettua toimintaa on nimittäin oikeus jatkaa, mutta sen päätyttyä muut voivat periaatteessa tulla tilalle.

Käytännössä tällä juridisella seikalla ei ole ollut merkitystä, koska muut maat eivät ole olleet erityisen kiinnostuneita Huippuvuorista. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun arktisesta alueesta tulee suurvaltojen silmissä yhä avoimempi ja kiinnostavampi. Tällaisessa tilanteessa Norjalle on tärkeää, että Huippuvuorilla on Norjan valvonnassa olevaa kansainvälistä elinkeinotoimintaa. Mitä tärkeämmäksi Huippuvuorilla tehtävä tutkimustyö koetaan, sitä helpompi kaikkien maiden on hyväksyä saarten säilyminen vapaana kansainvälisenä tutkimusalueena.

Norja päälaellaan

Huippuvuorten talvet ovat pitkät ja pimeät, eikä alueen väkiluku voi kohota kovin merkittävästi – toisin kuin Pohjois-Norjassa. Talvet ovat sielläkin pimeitä, mutta useimmat kalastajakylät ovat yhä asuttuja, ja pohjoisessa on neljä viisi aluekeskusta, jotka ovat riittävän suuria houkuttelemaan työvoimaa. Jos Finnmarkin tunturialueelta löytyy öljyä tai kaasua tai muita arvokkaita kaivannaisia, saattaa käydä kuten suurimmat Pohjois-Norja-intoilijat toivovat: Norjan kartta keikahtaa päälaelleen.

Pohjoisnorjalaiset ja innokkaimpien pohjoisten alueiden politiikan puolestapuhujat esittävät nimittäin maailmankartan mielellään niin, että maailmaa tarkastellaan pohjoisnavalta käsin. Silloin Tromssan ja Kirkkoniemen välinen rannikkoalue onkin yhtäkkiä maailman napa, ja Koillisväylästä tulee Aasian ja Euroopan välisen meriliikenteen pääväylä. Se puolestaan kasvattaa väkilukua ja vahvistaa paikallisyhteisöjä ja saattaa jopa antaa aihetta Kirkkoniemen ja Murmanskin välisen junaradan rakentamiseen.

Tämä näkökulma on erityisen jännittävä siitä syystä, että Norjan väestönkasvu ylittää nyt kaikki ennusteet. Lähivuosikymmeninä uusia norjalaisia on niin paljon, että väkiluku voi kasvaa kaikkialla, missä on työpaikkoja. Pohjoisessa se saattaisi myös pienentää julkissektorin työntekijöiden suhteellista osuutta, mikä lisäisi alueen kestävyyttä entisestään.

Hallitus esitti juuri nämä tulevaisuudennäkymät pohjoisten alueiden strategiassaan, mutta totta puhuen monetkaan eivät uskoneet näkymiin kuusi vuotta sitten. Nyt usko on lujempi.

Arktisen alueen avaaminen ja uudelleen löytäminen voi kääntää menneen kehityksen. Kartta voi todellakin keikahtaa päälaelleen.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.