Koulutus, sosiaaliala ja terveydenhuolto ovat kutakuinkin ainoat alat, joissa tutkijat Suomessa tällä hetkellä odottavat työpaikkojen lisääntyvän jatkossa. Kaikkialla muualla mennään alaspäin, ja erityisen nopeassa syöksyssä on ollut vientiteollisuus.

Tämä tarkoittaa sitä, että vielä vuosi sitten edessä selvästi häämöttänyt työvoimapula on poistunut puheista toistaiseksi ja nyt varaudutaan työttömyyden tuntuvaan kasvuun kymmenen prosentin vaiheille lähivuosina. Se tietää monen asian muuttumista. Monet teollisuuden työpaikat ovat joutuneet suoraan ja nopeasti uhatuiksi. Julkisella sektorilla muutos on hitaampi.

Sosiaali- ja terveysalan työpaikkojen määrä on yhä kasvussa ja osaan tehtävistä on vaikea löytää tekijöitä. Uudet paineet tulevat siellä kuitenkin toisella tavoin vastaan.

Talouskriisi on syönyt rajusti valtion ja kuntien verotuloja. Se puolestaan tietää usein kovia säästökuureja: toimintojen tehostamisen etsimistä, rekrytointikieltoja, henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia ja kiireen kasvamista työpaikoilla, kun entisistä tai jopa kasvavista tehtävistä yritetään selvitä entistä pienemmillä resursseilla. Lyhyet työsuhteet ja määräaikaisuudet ovat yhä enemmän arkipäivää.

Suomessa päävastuu koulutuksen ja julkisen terveydenhuollon järjestämisestä kuuluu kunnille. Niiden taloudelliset lähtökohdat saattavat maan eri osissa olla hyvin erilaisia. On vauraita ja köyhiä seutuja, taantuvia ja menestyviä alueita. Kunnilla on verotusoikeus, ja myös valtio siirtää varoja kunnille lakisääteisten palveluiden järjestämisen turvaamiseksi. Olivatpa ajat mitä tahansa ja kunnan lähtökohdat millaisia vain, kunnat ovat pääsääntöisesti aina valittaneet talouden kireyttä ja rahojensa niukkuutta.

On jo pitkään nähty, että edessä on ilmeisiä ongelmia. Suomen väestö ikääntyy ja eläköityy nopeasti ja palveluiden järjestämisen tarve on selvässä kasvussa. Tämän vuoksi valtio on enemmän tai vähemmän väkisin koettanut saada kuntia liittymään yhteen entistä isommiksi kokonaisuuksiksi, jotta palvelut voitaisiin järjestää paremmin. Näihin operaatioihin ryhdyttiin jo ennen kuin oli mitään tietoa edessä olevasta talouskriisistä.

Säästökuurit iskivät työpaikoille

Tänä vuonna moni kunta ja kaupunki eri puolilla maata on kuitenkin joutunut huomaamaan, että viime vuonna laadittu talousarvio on aivan tyhjän päällä. Vanhat laskelmat eivät enää pidä paikkaansa, sillä verotulot etenkin yrityksiltä ovat romahtaneet ja käsillä on miljoonien eurojen rahoitusaukkoja. Samaan aikaan lakeja on pakko noudattaa ja palvelut on pakko järjestää.

Ensimmäisenä ovat lentäneet romukoppaan puheet työvoimapulasta. Tekemistä sinänsä riittäisi koulutuksessa, sosiaalialalla ja terveydenhuollossa, sillä entiset tarpeet eivät ole kadonneet mihinkään eivätkä väestöennusteet valehtele. Ikääntyneiden ihmisten määrä kasvaa, samoin tarve heidän hoitonsa järjestämiseen. Talouskriisi lisää työttömyyttä ja sen myötä sosiaalipalveluiden tarvetta, ja niin edelleen.

Nyt kuitenkin avainsanana on säästöjen etsiminen. Avautuvia virkoja jätetään täyttämättä, tuuraajien määriä vähennetään. Moni kunta on lisäksi joutunut harkitsemaan tilapäisiä palkattomia pakkolomia henkilöstölleen. Kaikki se tarkoittaa kiireen kasvamista, yhdistettynä epävarmuuteen oman työpaikan tulevaisuudesta.

Muutos on ollut hyvin nopea, sillä vain alle vuosi sitten ulkomaisen työvoiman saaminen Suomeen näytti ainoalta ratkaisulta terveydenhuollon edessä olevaan työvoimapulaan. Toki tämä pitää osittain yhä paikkansa, mutta kokonaisuus on silti muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin mitä oletettiin. Helsingin seudulla tämän alan työvoimapula on enemmän todellisuutta kuin muualla maassa.

Uuden työministerin suuret haasteet

Nyt keskustellaan siitä, kuinka vaikeaa vastavalmistuneiden nuorten on ylipäätään päästä kiinni työmarkkinoille. Tämä on yksi suurimmista ongelmista myös Suomen uudelle työministerille, vihreiden 35-vuotiaalle puheenjohtajalle, myös runoilijana tunnetulle Anni Sinnemäelle.

Hänen edeltäjänsä, Tanskassa pitkän uran rauhantutkijana tehnyt Tarja Cronberg luopui toukokuussa vapaaehtoisesti puheenjohtajan ja ministerin tehtävistä. Vihreissä tämäntapainen rotaatio ei ole merkki sisäisestä kriisistä kuten olisi muissa puolueissa, vaan pikemminkin osa puoluekulttuuria. Cronbergin kiintiökaudet puheenjohtajana olivat tulossa täyteen.

Nyt nuori ja urbaani Sinnemäki saa käsiinsä yhden maan epäkiitollisimmista tehtävistä: olla työministerinä aikana, jolloin työttömyys on väkisin kasvussa. Uusimmat analyysit osoittavat, että viime vuosien talouskasvun aikana tulleet hyvät työllisyystulokset on nopeasti syöty ja edessä on kasvavia ongelmia. Ei yhtä jättimäisiä kuin 1990-luvun alun laman aikana, mutta tarpeeksi suuria joka tapauksessa.

Lisäksi työvoimatilanteen muuttuminen näyttää johtavan asenteiden kiristymiseen suhteessa Suomen yhä varsin vähäiseen ulkomaalaisväestöön. Tosin talouskriisi on niin uusi ja niin nopeasti olosuhteita muuttanut ilmiö, ettei kunnollista käsitystä sen vaikutuksista vielä ole saatavilla.

Työpaikkojen ilmapiiri joka tapauksessa on muuttunut, kun keskustelut väen vähennyksistä ovat arkea vähän joka puolella. Nuorten kesätyöpaikkojen ja tilapäistöiden saanti on selvästi heikentynyt, jolloin nuoret yhä enemmän hakeutuvat koulutukseen. Sen suojasataman jälkeen edessä on kuitenkin ongelmia, jos työmarkkinat eivät vielä ole avautuneet.

Työuraa pitäisi pidentää

Samaan aikaan Suomessa puhutaan jatkuvasti tarpeesta korottaa eläkeikää, lyhentää opiskeluaikaa ja näin pidentää työuraa. Moni tutkimus osoittaa selvästi, että näin olisi tehtävä, jotta kansantalous ylipäätään selviää edessä olevista ikääntymisen tuomista kustannuksista.

Mutta kansalaisten henkilökohtainen halukkuus tällaisten ratkaisujen tekemiseen on jokseenkin vähäinen: kiireisestä työelämästä halutaan eroon heti kun voidaan. Erittäin moni työnantaja puolestaan on viime aikoina ollut valmis työvoimaa vähentääkseen työntämään eläkkeelle niitäkin, jotka vasta lähestyvät varsinaista eläkeikää.

Kevättalvella pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti hallituksen aikovan nostaa eläkeikää nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen. Tuloksena oli raju poliittinen myrsky ja vastalauseiden aalto, joka alkoi jo horjuttaa Vanhasen omaa asemaa. Lopulta asia haudattiin valmisteltavaksi työryhmiin.

Asiaa pahensi se, että Vanhanen ilmoitti asiasta neuvottelematta etukäteen työmarkkinoiden osapuolten kanssa. Näin eläkeiän nosto muuttui periaatekysymykseksi ja luonteva keskustelu oli hankalaa. Oppositiokin haistoi heti poliittisen tilaisuuden nostaa profiiliaan. Päätös lykkääntyi hamaan tulevaisuuteen mutta ongelma sinällään ei kadonnut: työurien pidentäminen olisi edelleenkin tarpeen.

Poliittinen hetki sellaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan ole otollinen, jos moni työntekijä huomaa että työpaikan säilyminen voi olla uhattuna jo kauan ennen eläkeikää tai että on vaikea ylipäätään jaksaa olla terveenä töissä eläkkeelle asti.

Terveydenhuollossa, vanhusten hoidossa ja koulutuksessa tämä uusi tilanne tarkoittaa resurssien niukkuutta ja kiireen kasvamista. Julkisten palveluiden varsinainen rakenne ei ole uhattuna, mutta niiden sisällöllinen kehittäminen kärsii. Edelleenkin on ratkaisematta, kuka vanhuksia oikein tulevaisuudessa hoitaa ja millä varoilla. Alan työpaikkojen lisäämiseen tarpeen mukaan ei juuri nyt ole taloudellisia mahdollisuuksia, joten ratkaisuja haetaan toimintojen järjestämisestä uusilla tavoilla. Talouden liikkumavaran pienuus tietää puolestaan ongelmia hoidon laadussa.

Talouskriisi hidastaa myös työvoimakiertoa, jolloin uusia työpaikkoja ei avaudu entiseen tapaan. Onko tässä kaikessa kyse vain tilapäisestä häiriöstä vai pysyvämmin muuttuneesta uudesta tilanteesta, sitä ei kukaan vielä tiedä.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.