Rajuimpien ennusteiden mukaan hyvä vanhustenhuolto edellyttää kuntien työntekijämäärän kaksinkertaistamista vuoteen 2050 mennessä. Vaikka työvoiman saatavuus on ollut jo vuosia poliittisen asialistan kärkipäässä, valmistautuminen on kuitattu yhdellä rakenteellisella toimenpiteellä. Voi käydä niinkin, että markkinavoimat ratkaisevat tilanteen poliitikkojen puolesta talouskriisin kasvattaessa julkisen sektorin työpaikkojen suosiota.

Jens Stoltenbergin päätavoitteena oli valtionhallinnon uudistaminen ja tehostaminen, kun hän yhdeksän vuotta sitten nousi ensimmäisen kerran pääministeriksi. Se oli hänen mukaansa ehdottoman välttämätöntä, koska ennusteissa povattu ikääntyneiden aalto osuisi ajallisesti yksiin öljy- ja kaasutulojen supistumisen kanssa. Stoltenberg oli tuolloin huolissaan myös työvoiman saatavuudesta tulevaisuudessa. Silloinen valtiovarainministeri ja Stoltenbergin nykyinen kansliapäällikkö sanoi melkein suoraan, että huonot ajat eivät välttämättä tekisi pahaa elinkeinoelämälle, koska Norjan julkisen sektorin oli aikaa myöten joka tapauksessa houkuteltava työvoimaa yksityiseltä sektorilta.

Tärkeä eläkeuudistus tulossa

Nämä ovat sen jälkeen olleet kaikkien pääministerien ja valtiovarainministerien suosikkiaiheita. Norjan kansa ja muut poliitikot on yritetty saada erilaisten ennusteiden ja käyrien avulla vakuuttumaan siitä, että tämänhetkisillä oikeilla valinnoilla varaudutaan ikääntyneiden aaltoon, tulojen kutistumiseen ja työvoiman puutteeseen.

Jotakin on jo saatuaikaan. Elleivät julkisen sektorin työntekijöiden tämänkeväiset palkkaneuvottelut mene täysin metsään, uusi eläkejärjestelmä otetaan pääosin käyttöön kesällä. Siinä tapauksessa Jens Stoltenberg voi sanoa toteuttaneensa uudistuksen, jonka ansiosta työelämässä kannattaa jatkaa yli nykyisen eläkeiän. Vastedes on taloudellisesti epäedullista eläköityä terhakkaana ja terveenä 62-vuotiaana, ja jotkut haluavat oletettavasti pysyä sen vuoksi pitempään työelämässä.

Eläkeuudistus on kuitenkin jäänyt ainoaksi poliittiseksi toimenpiteeksi. Harva ehdottaa maahanmuuton lisäämistä, yksikään vastuuhenkilö ei esitä julkisen sektorin palkkojen korottamista, ja kukaan tuskin ajatteleekaan tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen laadun ja/tai määrän karsimista.

On kuvaavaa, että Norjan kuntaliitto KS mainitsee äskettäin julkaistussa strategiasuunnitelmassaan imagon rakentamisen ja tekniikan olevan kaksi tärkeintä keinoa työvoiman saannin turvaamiseksi. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että on järkevää parantaa kuntien houkuttavuutta ja että tekniset ratkaisut parantavat tehokkuutta, mutta kovin harvat uskovat sen riittävän.

Maahanmuuttajat työvoimana

Poliitikkojen on helppo sivuuttaa muut, ikävämmät toimenpiteet, koska markkinavoimat saattavat hoitaa homman heidän puolestaan. Maahanmuuttajia rekrytoidaan jo nyt yhä enemmän kuntien hoivasektorille, vaikkakin tahti on toistaiseksi melko maltillinen. Useimmat Norjaan töihin tulleet päätyvät yksityiselle palvelusektorille tai rakennusalalle, mutta viime vuosien vilkas maahanmuutto on hyödyttänyt myös kuntia.

Hoivasektorilla on useimmiten tiukat kielivaatimukset, ja siitä syystä pohjoismaiset työntekijät ovat erityisen haluttuja. Entä houkutteleeko työ norjalaisessa kunnallisessa hoitokodissa ruotsalaisia tai suomalaisia? Se voi olla hyvinkin viekoitteleva vaihtoehto jo lähivuosina, etenkin kun talouskriisin vaikutukset Norjassa ovat toistaiseksi erilaiset kuin naapurimaissa.

Hallituksen elvytystoimet saattavat nimittäin osoittautua tärkeiksi myös tulevaisuuden vanhustenhuollon kannalta. Norja suoltaa miljardeja öljykruunuja työttömyyden hillitsemiseen. Kaikki rahat ohjataan kuitenkin julkiselle sektorille tai kriisistä kärsiville elinkeinoaloille. Puna-vihreä hallitus ei myönnä kruunun kruunua yksityisiin verohelpotuksiin. Asiantuntijat ja jopa valtiovarainministeri ovatkin varoittaneet kahden talouden loukusta: vientiteollisuus saattaa ajautua kriisiin, kun taas julkinen sektori saa osakseen varsinaisen kultasateen.

Elvytys maksaa niin paljon, että jopa öljyllä vaurastuneen Norjan on pakko jossakin vaiheessa tiukentaa budjettiaan. Öljyrahasto on suuri, mutta poliitikot eivät halua nipistää siitä enempää kuin sen arvioidun vuosituoton verran vuodessa, mikä edellyttää joko veronkorotuksia tai julkisten menojen supistamista välittömästi kriisin laannuttua.

Vyötä tuskin kuitenkaan tarvitsee kiristää yhtä paljon kuin naapurimaissa. Norjan julkinen sektori kiehtoo todennäköisesti ruotsalaisia, suomalaisia, tanskalaisia ja islantilaisia muutaman vuoden kuluttua entistä enemmän. Norjalaiset saattavat hyvinkin kaapata suurimman osan yhteispohjoismaisesta työvoimasta, vaikka naapurimailla on edessään samanlaiset haasteet väestön ikääntyessä.

Valtion leivissä on turvallista

Talouskriisi saattaa myös vahvistaa julkisen sektorin kilpailukykyä Norjassa. Teollisuustyöläisten uudelleenkouluttamista hoiva-alalle pidetään lähes mahdottomana, mutta Norja saattaa lähivuosina ryhtyä juuri siihen. Jos uudelleenkoulutukseen ei ole tunkua, rekrytointimalli muuttuu mitä ilmeisimmin. Ennen ei ollut erityisen seksikästä hakea töitä valtiolta tai kunnalta, mutta nyt sitä pidetään erittäin järkevänä.

Ilmiö tunnetaan muissakin maissa, mutta Norjalla lienee parhaat mahdollisuudet hyötyä siitä. Julkisen sektorin ostovoima on suurempi kuin missään muualla, ja arvon luominen yhteiskunnassa on vahvasti sidoksissa raaka-aineteollisuuteen, joka hissuttelee eteenpäin kriisistä huolimatta. Alumiinin hinta on alhaalla, mutta lohen hinta ennätyksellisen korkealla, ja öljyn ja kaasun hinta on nousussa.

Juuri kriisin aikana on siis mahdollista houkutella työvoimaa yksityiseltä julkiselle sektorille, mitä sosiaalidemokraattiset poliitikot ovat aina halunneetkin. On kuitenkin eri asia, onnistuuko se korottamatta valtio- ja kuntasektorin palkkoja.

Oletettavasti ei onnistu. Tulevissa palkkaneuvotteluissa on kovat paineet etenkin terveydenhuolto- ja hoivasektorin matalapalkkaisten naisten palkankorotuksiin. Tähän saakka esteenä on ollut se, että kilpailulle alttiin teollisuuden palkkakehitys on aina rajoittanut julkisen sektorin palkkakehitystä. Tavoitteena on ollut, että niin sanottu arvoa luova teollisuus määrittää koko yhteiskunnan palkkakehitystä. Jos tällaisten teollisuudenalojen palkat jäävät junnaamaan paikalleen kansainvälisten suhdanteiden vuoksi, julkisen sektorin palkankorotuksiin on niin kova paine, etteivät poliitikot todennäköisesti kykene estämään niitä.

On siis mahdollista, että norjalaisissa hoitokodeissa on kohta niin hyvät palkat, että ne kykenevät houkuttelemaan työntekijöitä sekä Norjan yksityiseltä sektorilta että ulkomailta. Norjan tulevaisuus näyttää taas tavalliseen tapaan valoisalta.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.