Suomen nykyinen hallituskausi on kääntynyt loppusuoralleen. Eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa ja poliittista elämää leimaa yhä suurempi hermostuminen. Perinteiset kuviot ovat menossa sekaisin. Populistinen perussuomalainen puolue on nostanut kannatuksensa kyselyissä jo 15 prosentin tasolle. Nykyisessä eduskunnassa sillä on noin 4 prosentin kannatus.

Euroalueen kriisimaiden Kreikan ja Irlannin talouksien pelastusoperaatiot ovat tulleet Suomelle kalliiksi, ja poliittisesti kalliita ne ovat ennen muuta hallituspuolueille. Isot tukisummat ulkomaille kun eivät oikein vaalivaltista käy. Perussuomalaisten keskeistä sanomaa on juuri vahva EU-kriittisyys.

Vaalikamppailun luonteeseen uusi tilanne heijastuu väistämättä, mutta kukaan ei vielä osaa kunnolla sanoa, millä tavalla. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että etukäteen odotettuja Nato-vaaleja ei ole tulossa. Keskustelu sotilasliiton jäsenyydestä on kadonnut lähes olemattomiin. Uusia ulkopoliittisia sitoumuksia ei nosteta esiin, kun entisissäkin on pitämistä.

Vauhtia Venäjän suunnalla

Sen sijaan Suomessa on ryhdytty – eikä vain aivan leikillään – kyselemään, kumpi maa lopulta menee ensin Naton jäseneksi: Suomi vai Venäjä? Marraskuussa pidetyn Naton Lissabonin huippukokouksen jälkeen suomalaiset ulkopolitiikan toimijat ovat kehränneet tyytyväisyyttä. Mitä paremmat Venäjän suhteet sekä Naton että EU:n kanssa ovat, sitä enemmän siitä on hyötyä myös Suomelle.

Tämä kehitys yhdistyy hyvin siihen, että Suomi itse on harjoittanut viime ajat jopa tavallista aktiivisempaa toimintaa Venäjän suunnalla. Erilaiset korkean tason vierailut ovat seuranneet toinen toisiaan ja maiden johtajilla näyttää olevan hyvät henkilökohtaiset suhteet. Kauppa vetää jälleen, viisumitehtailussa lähestytään jo miljoonan viisumin vuosirajaa ja kohta Helsingin ja Pietarin välille avataan uusi nopea junayhteys.

Suomi on ryhtynyt monin tavoin edistämään EU:n ja Venäjän suhteiden kohentumista. Suurimpina konkreettisina tavoitteina ovat vapaakauppa eli Venäjän WTO-jäsenyys ja viisumivapaus Venäjän ja EU:n välillä. Etenkin ulkoministeri Alexander Stubb on nostanut viisumivapauden usein esiin, mutta ratkottavana on vielä monia käytännön kysymyksiä.

Ulkopolitiikassa monet asiat kuitenkin jatkuvat ikään kuin vanhalla painollaan, eikä vaalien lähestyessä uusia isoja avauksia hevin tehdä. Keskustelu pohjoismaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisesta ei oikein ole ottanut tulta. Vielä enemmän pimentoon on vaipunut YK, huolimatta Suomen aktiivisesta pyrkimyksestä päästä turvallisuusneuvoston jäseneksi vuosiksi 2013–14.

Suomen EU-keskustelua sekä kansalaisten että poliitikkojen tasolla on aivan ylivoimaisesti leimannut puhuminen euroalueen kriisistä, Suomen vastuusta ja kustannuksista. Asiaa korostaa sekin, että suomalainen talouskomissaari Olli Rehn on unionissa tämän kaiken ytimessä. Keskustelun kiivaus liittyy pitkälti juuri vaalien tuomaan sisäpoliittiseen paineeseen. Taustalla on myös hermostumista seurauksista, jos euroalueen kriisin leviämistä ei saada pysähtymään.

Uusi arktinen ulkopolitiikka

Varsinaista uutta omaa kärkeä Suomen ulkopolitiikka on viime aikoina ryhtynyt etsimään pohjoisesta. Muutos ja liike ovat olleet nopeita. Ulkoministeri Stubb ilmoitti runsas vuosi sitten, syyskuussa 2009, Suomen ryhtyvän laatimaan erityistä arktista strategiaa. Kesäkuussa 2010 se oli jo valmis.

Yleisenä tavoitteena on nostaa Suomi EU:ssa johtavaksi arktiseksi toimijaksi. Siinä Suomi on ottamassa roolia, joka sille selvästi on ollut tarjolla. Esimerkiksi arktisista kysymyksistä kiinnostunut europarlamentin varapuhemies, brittiläinen Diana Wallis, on patistanut Suomea ryhtymään EU:n lipunkantajaksi arktisilla alueilla. Ulkoministeriössä on tartuttu ajatukseen hanakasti.

Yksi uuden strategian keskeisistä tavoitteista on kahdeksan maan muodostaman Arktisen neuvoston roolin selvä vahvistaminen. Tähän liittyy pyrkimys saada EU:n komissio neuvoston pysyväksi tarkkailijaksi. Kysymys on ollut yllättävän vaikea ratkaistavaksi, koska neuvoston nykyisistä jäsenistä kaikki eivät suinkaan jaa tätä näkemystä.

Suomi on ehdottanut myös Arktisen neuvoston huippukokouksen järjestämistä osana neuvoston profiilin nostamista. Paikalle tulisivat Yhdysvaltain, Venäjän ja muiden arktisten maiden johtajat. Ulkoministeri Stubbin alkuperäinen ajatus oli järjestää kokous jo ensi kesänä Lapissa Rovaniemellä, mutta ainakin aikataulua joudutaan venyttämään, eikä asiasta muutenkaan ole vielä päätöstä. Arktisen neuvoston puheenjohtajana on kevääseen asti Tanska ja sen jälkeen kaksi vuotta Ruotsi, mutta huippukokous on Suomen aloite.

Nopeammin myötätuulessa on ollut aloite Euroopan unionin arktisen informaatiokeskuksen perustamisesta Suomeen, Rovaniemellä toimivan Lapin yliopiston Arktisen keskuksen yhteyteen. Asia on ollut esillä sekä europarlamentissa että EU:n komissiossa, mutta mitään varsinaisia päätöksiä ei toistaiseksi ole unionissa tehty.

Kolmas konkreettinen tavoite strategiassa on Suomen Murmanskissa toimivan nyt Pietarin pääkonsulaatin alaisen konsulaatin statuksen nostaminen pääkonsulaatiksi. Siinä tavoitteena on nostaa Suomen profiilia Murmanskissa Norjan rinnalle ja näin auttaa myös suomalaista teollisuutta pääsemään paremmin kiinni etenkin Venäjän puoleisella Barentsin alueella avautuviin mahdollisuuksiin.

Kansallinen etu mukana

Arktisten alueiden globaali merkitys on nyt nopeassa nousussa. Etulyöntiasema siinä näyttää olevan alueen rantavaltioilla, joiden joukkoon Suomi ei kuulu. Suomi pyrkiikin nyt muulla tavoin saamaan omaa sijaansa alueella.

Osana tätä keskustelua Suomessa puhutaan nyt paljon siitä, kuinka liikenneyhteyksiä Jäämerelle voitaisiin parantaa. Kartoilla piirrellään uusia ratayhteyksiä niin Kuolan niemimaalle kuin Kirkkoniemeen ja Tromssan suuntaan, mutta toteutuksiin niissä on vielä pitkä matka.

Arktisuuteen törmää nyt tämän tästä Suomen ulkopolitiikan tärkeimpien toimijoiden – presidentin, pääministerin ja ulkoministerin – puheissa. Presidentti Tarja Halonen järjesti marraskuun lopulla erillisen arktisen foorumin, näkyvän julkisen keskustelutilaisuuden. Ulkoministeri Stubb puolestaan on ehdottanut Suomen ja Venäjän arktista kumppanuutta.

Vielä pari vuotta sitten tämäntapaisia painotuksia sai hakemalla hakea. Tosin taustalta löytyy takavuosilta myös aiempaa aktiivisuutta. Suomi oli runsaat kymmenen vuotta sitten aloitteellinen EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikan perustamisessa, ja parikymmentä vuotta sitten Suomi ajoi sittemmin Arktisen neuvoston syntyyn johtanutta arktisten alueiden ympäristöyhteistyötä.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.