Norjan suurin pankki DnB NOR, jonka markkinaosuus on yli 35 prosenttia, sai talvella 12 miljoonan Norjan kruunun (noin 1,5 miljoonan euron) sakot. Poliisin mielestä pankki käytti syksyllä 2008 hyväkseen sisäpiirin tietoa, jonka avulla se ansaitsi 14 miljoonaa kruunua (yli 1,7 miljoonaa euroa). DnB NOR hyväksyi sakot ja 14 miljoonan kruunun korvausvaatimuksen, mutta julkisti samalla lehdistötiedotteen, jossa se ilmoitti olevansa syytön. Se ei aikonut myöskään muuttaa järjestelmiään, jotka poliisin mukaan mahdollistivat rikoksen.

Lehdistötiedote herätti huomiota. Ei ole tavatonta, että yritykset ja yksittäiset henkilöt hyväksyvät käytännöllisistä ja taloudellisista syistä sakot, vaikka pitävätkin itseään syyttömänä. Harvat katsovat kuitenkaan tarpeelliseksi vakuuttaa omaa syyttömyyttään ja järjestelmiensä virheettömyyttä lehdistötiedotteella.

Tapaus on siksikin erikoinen, että valtio omistaa 34 prosenttia DnB NORin osakkeista ja nyt tiedetään, että pääministerin kansliapäällikkö ja DnB NORin pomo pitivät tiiviisti yhteyttä niinä päivinä, jolloin viranomaiset kokosivat ensimmäistä pankkien tukipakettia. Saattaisi melkein luulla, että pankkipomo saneli syksyllä 2008 itse omat ehtonsa – vaikutelmaa vahvistaa vielä se, että hän on pääministerin henkilökohtainen ystävä ja että hänen vaimonsa on toiminut vuosikausia valtiosihteerinä Stoltenbergin hallituksessa.

Melkoisen hillitty mediakohu ja suurkäräjillä käyty pienoinen keskustelu kesti viikon, jonka jälkeen koko tapahtuma katosi suuren yleisön tietoisuudesta. Eihän kiihtymykseen ollut aihetta, vaikka Norjan suurin pankki ei osoittanutkaan nöyryyttä. Eipä siinä nyt mitään uutta ollut.

Tilanne muuttuu

Kukapa tätä olisi uskonut runsas vuosi sitten? Silloin ennustettiin yleisesti, että pankeissa tulee tapahtumaan radikaali muutos. Ne oli pelastettu lokakuun 2008 ensimmäisellä tukipaketilla, ja helmikuussa 2009 valtio myönsi niille lisätukea. Pidettiin itsestään selvänä, että bonus- ja muita kannustekäytäntöjä muutettaisiin perusteellisesti. Tuotevalikoiman arvioitiin supistuvan ja tappioiden tietenkin kasvavan. Tämä kaikki heikentäisi merkittävästi pankkien mainetta.

Nyt on taas hyvä olla pankkimies. (Mainittakoon kuitenkin, että suuri osa pankkitoimihenkilöistä on naisia, mutta useimmat bonuksia ja julkisuutta hamuavat johtajat ovat miehiä.) Bonukset ovat nyt hieman pienempiä, mutta ne ovat edelleen muhkeita kuten pankkien voitotkin – ja arvioidut luottotappiot ovat hyvin siedettäviä. Suurimmat tappiot kärsivät pankit, jotka rahoittivat Baltian maiden hankkeita. Monet pankit hankkivat viime vuonna uutta rahaa, ja niiden ydinpääoma on nyt suurempi kuin ennen pankkikriisiä.

Pankkien kannusterakenteen täydellistä remonttia viime vuonna lupailleet poliitikot pysyttelevät nyt enimmäkseen hiljaa. Kaikkien mielestä olisi tehtävä joitakin pieniä muutoksia, niin että pankin työntekijöiden ei kannattaisi toimia tavalla, joka heikentää pankin vakavaraisuutta, mutta muutoin bonuskeskustelua käydään aivan samalla tavalla kuin ennen kriisiä.

Synkemmät tulevaisuudennäkymät

Ainoa todellinen muutos on tapahtunut tulevaisuudennäkymissä. Talveen 2008 saakka käyrät olivat nousseet niin pitkään, että vakavaa taantumaa oli vaikea kuvitella. Nyt talouskehitys näyttää hyvin epävarmalta, mikä näkyy myös pankkisektorilla. Yritykset eivät kilpaile uusien projektien rahoittamisesta. Se huolestuttaa pankkeja, ei niinkään niiden oman vakavaraisuuden takia vaan tulevaisuuden kasvu- ja voittomahdollisuuksien vuoksi.

Kun yritykset ovat odottavalla kannalla, voi toivonsa panna asunnon ostajiin. Vai voiko? Tästä oppineet kiistelevät. Joidenkin mielestä asuntomarkkinoille on syntymässä uusi kupla, mutta toisten mielestä hintojen tuleekin nousta siitä yksinkertaisesta syystä, että asuntojen tarve kasvaa kaiken aikaa – asuntojen tarjonta taas ei kasva niissä osissa maata, joihin muutetaan muualta.

Valvontaviranomaiset ovat ensimmäisenä varoittelemassa asuntojen hinnannoususta. Heidän mukaansa monien asunnonomistajien lainat ovat tuloihin nähden niin suuria, että kymmenen prosentin kieppeille kohoava korko aiheuttaisi ongelmia. Siihen on kuitenkin vielä matkaa. Keskuspankin mukaan korot nousevat arvioitua hitaammin, koska maailmantaloudella menee jokseenkin huonosti, Norja taas ei voi nostaa korkotasoa rajattomasti ilman, että kruunun kurssi vahvistuu liikaa.

Keskuspankki ja finanssivalvonta viittaavat myös siihen, että useimmilla norjalaisilla asunnonomistajilla on vaihtuvakorkoinen laina. Asuntomarkkinat ovat sen vuoksi erittäin herkkiä koronmuutoksille. Jo muutaman prosentin koronnousu – ja oletus nousun jatkumisesta – saattaa käynnistää mekanismin, jossa asunnonostajat jäävät kollektiivisesti odottamaan hintojen laskua. Se loisi perustan uudelle kriisille.

Asunnonvälittäjien mukaan näin ei tule käymään, ja he ovat saaneet viime aikoina tuekseen monia talouden asiantuntijoita. He perustelevat käsitystään sillä, että asunnonostajat ovat entistä järkevämpiä. Asuntokuplista ja korkojennousun seurauksista on puhuttu niin paljon, että he ymmärtävät olla ottamatta lainaa yli maksukykynsä. Sitä paitsi Norjan asukasluku kasvaa jokseenkin reippaasti. Kasvu on erityisen voimakasta Oslon alueella. Siellä on ollut viime vuosina vain vähän uudisrakentamista, ja tarjonta on vielä pitkään kysyntää vähäisempää.

Pankit pysyvät, maailma muuttuu

Keskustelu siis jatkuu, ja ainoa varma asia on suuri epävarmuus. Epävarmuus todella lisääntyy – eikä vain asuntomarkkinoilla, vaan pikemminkin yleisissä talousnäkymissä. Norjassa oltiin pitkään tyytyväisiä siihen, miten hyvin finanssikriisistä loppujen lopuksi selvittiin, mutta nyt huomio kiinnittyy useammin uusiin ongelmiin, joita on ilmennyt maailmantaloudessa ja isoissa, tärkeissä maissa.

Epävarmuutta ja vakavuutta korostaa se, että ulkoministeri puhui suurkäräjille maaliskuussa antamassaan selonteossa pelkästään maailmantaloudesta. Hän arveli finanssikriisiä seuranneiden suurten ongelmien ja epätasapainon voivan johtaa muutoksiin, jotka vaikuttavat myös Norjan ulkopolitiikkaan.

Yksi huolenaihe oli Yhdysvaltojen ja EU-maiden keskittyminen vain omiin asioihinsa; suurten talousvaikeuksien vuoksi niiden kaikki energia menee ongelmien torjumiseen. Tästä syystä niille ei jää kapasiteettia muihin tärkeisiin asioihin, kuten maailmanlaajuisiin ilmastosopimusneuvotteluihin.

Ulkoministeri Jonas Gahr pelkäsi myös, että talousongelmat saattavat johtaa protektionismiin sekä sosiaaliseen ja poliittiseen rauhattomuuteen monissa maissa. Hän viittasi 1930-lukuun, mutta totesi saman tien, etteivät kriisit välttämättä johda sotiin. Kriisit saattavat käynnistää myös tarpeellisen ja virkistävän uudelleenorganisoinnin.

Esimerkkinä jo tulollaan olevista uudistuksista mainittakoon G20-ryhmän kehitys. Se on tulos monivuotisesta kehityksestä ja esimerkiksi Kiinan, Intian ja Brasilian kasvusta. Ulkoministerin ydinajatus oli kuitenkin se, että rahaa muilta ja muille lainaavien maiden välinen epätasapaino on kasvanut finanssikriisin jälkeen, mikä vaikuttaa suuresti maailman valtasuhteisiin. Tämä ei tarkoita pelkästään sitä, että maat, joilla on paljon vientiä ja jotka lainaavat muille, ovat vahvistuneet, vaan sitä, että myös keskinäinen riippuvuus on kasvanut.

Tässä suuressa kuviossa on jokseenkin merkityksetöntä, että Norjan pankkilaitos on selviytynyt finanssikriisistä lähes naarmuitta.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.