Presidentinvaalien jälkeen Suomi on palannut politiikan arkeen, jota sävyttävät sisäpolitiikan kiristyvät tunnelmat. Suomessa on kuitenkin hyvin huomattu, että omat ongelmat ovat pieniä ja tavallisia naapurimaihin verrattuna. Jyllands-Postenin pilapiirroskohun mittasuhteet ovat ällistyttäneet kaikki myös Suomessa, jossa ei ikinä ole seurattu Tanskan asioita niin tiiviisti kuin nyt.

Mihinkään erityiseen Suomen sisäiseen keskusteluun tilanne ei ole kuitenkaan johtanut, koska sellaiselle ei ole koettu tarvetta.

Ulkomaalaisväestön osuus Suomessa on pieni. Arkipäivän rasismia on esiintynyt vuosien mittaan, mutta uskontojen suhteet eivät ole olleet juuri minkäänlainen puheenaihe. Asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että jo kansalliseen identiteettiin kuuluu kaksi kieltä ja kaksi valtionkirkkoa, luterilainen ja ortodoksinen, ja ehkä jonkinlainen herkkyys nähdä asioita vähemmistöjen kannalta. Mitään selkeästi siirtolaisvastaista puoluetta ei ole. Pieni Perussuomalainen puolue on kalastellut niillä vesillä, ilman sanottavaa menestystä. Islamilaisvähemmistön asemaa Suomessa ei koeta ongelmaksi.

Näin ollen tilannetta on seurattu ikään kuin ulkopuolisena ja ihmetellen. Oikeutta sananvapauteen on puolustettu, mutta samalla pilapiirrosten julkaisemisen järkevyyttä on kyseenalaistettu. Helmikuun puoliväliin mennessä mikään suomalaislehti ei ollut kuvia julkaissut. Erään ennestään yleisölle tuntemattoman äärikansallisena esiintyvän ryhmän Internet-sivuille ne sen sijaan tulivat.

Tuloksena oli, että pääministeri Matti Vanhanen pyysi nopeasti omasta ja hallituksen puolesta anteeksi sitä, että muslimien uskonnollisia tunteita on loukattu myös Suomessa. Yksittäisten ihmisten ylläpitämää nettisivua ei nähty sananvapauskysymyksenä. Sen sijaan keskusrikospoliisi aloitti tutkinnan siitä, onko lakia uskonrauhasta rikottu.

Suomessa tiedotusvälineet valvovat itse omaa toimintaansa etenkin eettisissä kysymyksissä. Jos joku kokee itsensä kohdelluksi kaltoin, hän voi vedota Julkisen sanan neuvostoon, joka tekee vapauttavan tai langettavan ratkaisun. Sillä ei ole mitään juridista merkitystä, mutta neuvostolla on iso moraalinen arvovalta tiedotusvälineiden ja suuren yleisön keskuudessa. Uskonnollisen vakaumuksen kaltaisten asioiden käsittely on Suomessa ollut perinteisesti hyvin pidättyväistä.

Suomi ei ainakaan helmikuun puoliväliin asti ollut itse lainkaan osallisena islamilaisen maailman kuohunnassa. Matkailijoita kehotettiin varovaisuuteen, mutta siinä kaikki. Tässä tilanteessa Suomen hallitus on koettanut esiintyä myös jonkinlaisena sovittelijana islamilaisten maiden suuntaan, esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen vierailulla Kuwaitissa.

Conan O’Brien kävi ”Conanlandiassa”

Kotimaassa on keskitytty aivan muihin asioihin, presidentinvaalien jälkeiseen elämään.

Voittajapuolue SDP on kuin myrkyn niellyt, toiseksi tulleessa kokoomuksessa vallitsevat voitontunnelmat, ja pääministeripuolue keskusta ajautui sisäiseen kriisiin. Parhaiten tässä kaikessa menestyi Tarja Halosen kaksoisolentona tunnettu amerikkalaiskoomikko Conan O’Brien, joka Suomeen tullessaan sai sankarin vastaanoton.

Conan O’Brien oli viikosta toiseen murjonut ohjelmissaan vitsejä Suomesta, esittänyt niissä suomenkielisiä Halos-mainoksia ja kannustuslauluja, ja helmikuun alkupuolella mies vihdoin tuli itse katsomaan ”Conanlandiaa” ja vaatimaan saunaministerin paikkaa palkkiona vaalityöstä. Lentokentällä oli odottamassa 2000 hengen lähes hysteerinen fanijoukko.

Samaan aikaan Tarja Halonen itse sai valmistella toisen virkakautensa aloittamista ilman, että juuri kukaan olisi häneen enää kiinnittänyt huomiota. Paitsi silloin, kun toinen punatukka eli Conan kävi häntä tervehtimässä.

Ero kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen on huikea. Silloin Halonen oli maan ensimmäinen naispresidentti, avoliitossa elävä yksinhuoltajaäiti, jonka voitto nähtiin uusien vapaamielisten tuulten symbolina. Nyt hän oli vain sama vanha Halonen, jonka voitto oli lähinnä merkki jatkuvuuden voimasta.

Halonen oli ensimmäisen kautensa kuusi vuotta erittäin suosittu. Vaalit olivat silti hyvin täpärät. Presidentin oli ilmeisen vaikea sopeutua siihen todellisuuteen, että melkein puolet kansasta äänestikin toista ehdokasta, osa ehkä silkasta vaihtelunhalusta: kuusi vuotta on pitkä aika. Haastajan on aina helppo puhua muutoksesta.

Yhtä kaikki, porvarienemmistöisessä maassa SDP pystyy yhä pitämään presidentinviran hallussaan, kuten on tehnyt koko Kekkosen jälkeisen ajan vuodesta 1980.

Kokoomus voimansa tunnossa

Vaalin tasaisuus oli yllätys. Lopputulos oli joka tapauksessa odotettu ja jätti kaikki poliittiset rakenteet koskematta. Kokoomuksen Sauli Niinistön voitosta olisi syntynyt hurja sisäpoliittinen kiehunta. Nyt katseet heilahtivat poliittisesti tärkeämpiin vaaleihin, eduskuntavaaleihin ensi vuoden maaliskuussa. Ne alkavat jo rasittaa pääpuolueiden välejä: on ilmeistä, että kolmesta suuresta kaksi pääsee mukaan seuraavaan hallitukseen ja yksi ei.

Niinistö itse poistui saman tien takaisin Euroopan investointipankkiin Luxemburgiin eikä aio sanojensa mukaan sieltä Suomen politiikkaan palata. Kokoomuksen nuori puheenjohtaja Jyrki Katainen saatteli hänet matkaan tyytyväisin mielin.

35-vuotias Katainen on ollut puolueen johdossa puolitoista vuotta, ja sinä aikana kokoomus on pärjännyt niin kunnallisvaaleissa, europarlamentin vaaleissa kuin presidentinvaaleissa. Puolueella on nyt vauhti päällä, ja sen näkyvillä paikoilla on paljon kolme- nelikymppistä. Muiden suurten puolueiden SDP:n ja keskustan tilanne on toinen. Niillä on johtajuusongelmia.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma on johtanut SDP:tä kesäkuusta asti. Hän on aiemmin ollut ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n taustavaikuttaja ja SDP:n puoluesihteeri, eikä siirtyminen taustalta keulaan ole sujunut vaivatta. Hän on pysynyt yleisölle etäisenä hahmona, ja Halosen yllättävät vaalivaikeudet rasittivat myös Heinäluomaa.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen jäi presidentinvaaleissa selvästi Niinistön jalkoihin. Se otti koville niin hänelle itselleen kuin puolueelle. Keskustan puoluesihteeri ilmoitti jo jättävänsä paikkansa, koska ei saanut kannattajakuntaa liikkeelle. Puolueen sisältä on kuulunut ääniä, joiden mukaan myös Vanhasen pitäisi luopua kesäkuun puoluekokouksessa. Puolueen usein arvoiltaan vanhoillinen ydinkannattajakunta asuu pohjoisessa ja idässä, ja Vanhasen koetaan hukanneen heidät. Häntä myös pidetään liian värittömänä.

Katseita on käännetty 34-vuotiaaseen Paula Lehtomäkeen, joka tällä hetkellä on äitiyslomalla ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerin tehtävistä ­– lasten saaminen ei yleensä suomalaisten nuorten naispoliitikkojen tahtia paljon haittaa. Lehtomäki on puolueen tulevaisuuden lupaus, mutta se tulevaisuus tuskin on vielä.

Vanhanen on tehnyt selväksi, ettei aio erota. Sitä paitsi Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa heti puoluekokouksen jälkeen, ja pääministerin vaihto siinä tilanteessa olisi jokseenkin omituinen veto.

Hallituksen ilmapiiri heikkenee

Presidentinvaalien toisella kierroksella keskusta tuki kokoomuksen ehdokasta Niinistöä, tosin vähän innottomasti, mutta tuki kuitenkin. Suomessa on historiallista se, että isot porvaripuolueet tekevät yhteistyötä, eikä tämä ole jäänyt SDP:ltä huomaamatta. Ei etenkään, kun SDP ja keskusta ovat samassa hallituksessa yhteistyökumppaneina.

Hallituksen sisäiselle ilmapiirille tämä kaikki ei ole tehnyt hyvää. Vaikeutena on esimerkiksi iso kuntauudistus, jota keskustalainen kuntaministeri ajaa ja josta pitäisi keväällä tehdä päätöksiä, mutta joka on monille keskustan kannattajille todella vaikea pala. Heitä ei innosta kuntien määrän raju vähentäminen.

Samaan aikaan pitäisi katseet kääntää Suomesta maailmalle. Kesällä alkavan EU-puheenjohtajuuden läheneminen vie yhä enemmän energiaa. Edellinen vuoro oli Suomella 1999, ja silloin saattoi aistia todellisen kansallisen näytön halun. Nyt ei EU-innosta juuri merkkejä näy, mutta hommat on silti hoidettava. Puheenjohtajuuden vaikutuksiin Suomessa palataan tarkemmin AnalysNordenissa kevään aikana.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.