Inga Ravna Eira

Perustelu:

Iŋgos-Máhte Iŋgá, Inga Ravna Eira (s. 1948) on kirjailija, opettaja ja kääntäjä. Hän syntyi norjalaiseen poronhoitoperheeseen Kaarasjoella, missä hän asuu yhä. Eira kirjoittaa runoja, novelleja ja lastenkirjoja pohjoissaameksi. Hän on toteuttanut yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa performanssiesityksiä ja lausunut kirjoittamiaan runoja musiikillisessa runoesityksessä Čuollogeađgi (The Silhouette Stone).

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana oleva Ii dát leat dat eana (”Tämä ei ole sama maa”, suomentamaton) on runokokoelma, jonka teemana on ilmastonmuutos. Runoista tekee ainutlaatuisia kirjailijan luonnonläheisyys ja hänen kirjoitustyylistään välittyvät vahvat tunteet. Jokaisesta runosta huokuu elämänkokemus, jota ilmentää ainutlaatuinen sanavarasto sekä saamen nykykielestä katoamaisillaan oleva ilmastoterminologia. Tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa. Siihen tarvittiin ihminen, joka yli 70 vuotta sitten syntyi saamelaiseen kulttuuriin ja omaksui tuon kulttuurin tietämyksen ja kokemukset entisaikojen säästä ja ilmastosta sekä niissä tapahtuneista suurista muutoksista. Kirjailija tarjoaa esimerkkejä kymmenien vuosien ajalta aina meidän päiviimme saakka, ja kulttuurista perillä olevat voivat tunnistaa itsensä siitä, miten ihminen tapasi olla luonnon kanssa sopusoinnussa eikä sitä vastaan. Kirjan kieli ja terminologia vaativat syvällistä kulttuurintuntemusta myös lukijalta. Saamelaisilla on inuiittien tavoin satoja sanoja lumelle, sen koostumukselle ja ominaispiirteille. Lumi ja laidunolot ovat tärkeitä poronhoidon kaltaisessa alkutuotannossa, ja kirjailija onnistuu kiteyttämään monet näistä ilmiöistä ammentamalla syvällisestä kulttuurintuntemuksestaan sekä kulttuuria kohtaan tuntemastaan läheisyydestä ja rakkaudesta.

Ihmisen nykyistä luontoon kajoamista verrataan kirjassa vanhan saamelaisuskonnon jumalperheeseen sekä sen maailmaa, ihmistä ja koko elämää suojeleviin hahmoihin. Runoista välittyy Uksáhkká-jumalattaren epätoivoinen huuto Auringon lapsille eli maapallon nykyihmisille, jotka ovat sulkeneet häneltä korvansa. Runot kuvastavat tulevaisuudenpelkoa ja alkuperäiskansojen luonnonjumaliin liittyvää jumalanpelkoa. Millaisen maailman me jätämme tuleville sukupolville, ja mitä jumalat olisivat sanoneet, jos he olisivat tienneet nykyihmisistä ja maapallon täydellisestä muuttumisesta – siitä, että tämä ei ole enää sama maa kuin ennen? Alkuperäiskulttuurin tuntemuksen lisäksi kirjan runot ovat osoitus kulttuurisesta sisäpiiriläisyydestä, ja ne myös edellyttävät sitä. Tämä tuo kirjaan syvällisemmän näkökulman kuin ensilukemalta ajattelisi. Ilmastonmuutos on päivänpolttava aihe sekä saamelaiskulttuurissa että kaikkien Pohjoismaiden alkuperäiskansojen kulttuureissa, eivätkä mannerjään sulamisen seurannaisvaikutukset näy vain pohjoisessa, vaan niillä voi olla kohtalokkaita seurauksia kaikkialla maailmassa. Mathis Nangon sinertävät piirrokset vahvistavat tämän kirjallisesti ja taiteellisesti täysin ainutlaatuisen teoksen sanomaa. Kirjalla on mitä ajankohtaisin aihe, joka auttaa lisäämään kiinnostusta saamelaiskulttuuriin ja saamen kieleen. Ehdolla on nyt yksi saamelaisen kielialueen vanhimmista nykykirjailijoista ja huippulaadukas kaunokirjallinen työ, jonka avulla Uksáhkkán epätoivo saa äänen. Nyt on mielestämme tämän ainutlaatuisen saamelaisen kaunokirjan aika voittaa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto.