Vigdis Hjorth

Vigdis Hjorth on ollut jo vuosikymmenten ajan yksi tärkeimmistä norjankielisistä kirjailijoista. Jotakin on kuitenkin tapahtunut aivan viime vuosina. Hän on saanut lisää lukijoita, lisää erikielisiä käännöksiä ja lisää palkintoja. Moni kriitikko lisäisi tähän vielä sen, että hän on kirjoittanut koko ajan parempia kirjoja.

Er mor død on kamarinäytelmää muistuttava kuumeinen, kiihkeä ja tiivistunnelmainen romaani monista Hjorthin tuotannon keskusaiheista: vapautumisesta ja riidoista lähisuhteissa sekä siitä, kuka omistaa tarinan, kenen näkökulma on hallitseva ja miten ihminen tulee kuulluksi. (Kustantamo S&S julkaisee teoksen huhtikuussa nimellä Onko äiti kuollut Katriina Huttusen suomennoksena. Ehdokasesittelyssä olevat sitaatit eivät ole peräisin virallisesta suomennoksesta.)

Romaani kertoo kuvataiteilija Johannasta, joka oli tehnyt valinnan 30 vuotta ennen kirjan tapahtumien alkua: hän oli muuttanut Yhdysvaltoihin, tehnyt taidetta, perustanut perheen ja saanut lapsia. Norjassa asuvan äitinsä ja muun perheensä kanssa hän ei ole puhunut moneen vuoteen. Siitä, mikä ensin tuntui viattomalta katkokselta yhteydenpidossa, on sittemmin kehittynyt kipeä haava.

Muutettuaan takaisin Norjaan Johanna soittaa hetken mielijohteesta äidilleen ja ajattelee solmujen kenties avautuvan, kunhan vain itse ottaa ensimmäisen askelen. Äiti ei kuitenkaan halua pitää yhteyttä. Mitä enemmän äiti vastustelee, sitä suuremmaksi pakkomielteeksi Johannan uteliaisuus yltyy. Hän vakoilee äitiään tämän talon ulkopuolen pensaista käsin ja seuraa tätä kauppaan. Romaanin tunnevoima kasvaa minä-muodossa kerrotuissa lyhyissä ja kuumeisissa kappaleissa, ja samalla tarkastellaan läheisen menettämisen seurauksia: ihminen, jonka on menettänyt, kasvaa mielikuvissa lähes elämää suuremmaksi. Sen Johanna tiedostaa itsekin: ”Sepitän äitiäni sanoin!” 

Johannan perheriidalla ei ole selkeää ydintä. Kyse on perustavasta erimielisyydestä, joka liittyy yhteiseen taustatarinaan ja perheen sisäiseen elämään. Äidillä ja sisarella on yksi versio ja Johannalla täysin toinen. Er mor død  -romaanin osittaisena innoittajana on ollut Arne Garborgin vuonna 1899 ilmestynyt romaani Kadotettu isä, joka ilmestyi suomeksi Otavan kustantamana vuonna 1904. Kuten Garborgin romaanissa, Johannakin on lähtenyt Yhdysvaltoihin etsimään vapautta, jonka turvin hän on muun muassa tehnyt perhesuhteita käsittelevää taidetta. Hän on kuitenkin ajatellut ”Äiti ja lapsi 1:n” ja ”Äiti ja lapsi 2:n” kaltaisten teosten nostavan nämä kysymykset yleistasolle. Siksi hän ei ensin ymmärrä, miksi äiti ja sisko pitävät teoksia kielteisinä kuvauksina taiteilijan omasta perheestä. Taiteen ja elämän välistä suhdetta kuvaavissa jaksoissa ei ole lainkaan varmaa, että kaikkein painavimmat perustelut asiasta olisivat itse taiteilijalla. Jaksot onkin helppo nähdä jatkumona Hjortin vuonna 2016 ilmestyneen Perintötekijät-romaanin (Kustantamo S&S, 2021, suomentanut Katriina Huttunen) herättämälle keskustelulle, joka koski elävien esikuvien käyttöä.

Tässä ei kuitenkaan ole kyse vain tai ennen kaikkea taiteesta. Jokseenkin käsittämätön tapa, jolla vahinko on tapahtunut – eli yhteyttä on pidetty, kunnes se on vähitellen lakannut – keskittää perhesuhteiden dynamiikan tarkastelun tiedostamattomiin mekanismeihin, jotka eivät aina ole samansuuntaisia kuin ääneen lausutut sanat. Syventyminen kuvitelmiin, joita meillä on elämästämme poistuneista ihmisistä, ja tapaamme luoda muut ihmiset sanoin ja kuvin on mahdollista ulottaa kaikentyyppisiin suhteisiin. Romaani kuvaakin sitä, miten lyhyt matka rakkauden luomasta riippuvuudesta on täyteen raivoon, joka torjunnasta voi seurata. Pelkästään omissa unelmissa tai painajaisissa elävän osapuolen tekemiset kiinnostavat meitä valtavasti: ”Koska me olemme toisillemme mytologisia olentoja ja koska me olemme vihollisia, kukapa ei olisi kiinnostunut vihollisestaan.”

Vaikka äiti ei todellisuudessa ole kuollut, romaani on harvinaisen kiihkeä kuvaus siitä, miten ennen niin läheisistä ihmisistä voi tulla toisilleen eläviä haamuja jo kauan ennen fyysistä kuolemaa. Johanna tietää, että hänen käsityksensä äidistä ja sisaresta ovat hänen omiaan ja että hänen sisäisen teatterinsa roolihenkilöillä ei ehkä ole kovin paljon tekemistä tosielämän esikuviensa kanssa. ”He ovat molemmat niin etäällä, että en kykene näkemään heitä. Sen sijaan sijoitan pari haamua paikkaan, jossa kuvittelen heidän olevan.”

Romaanin nimessä kysytään ilman kysymysmerkkiä, onko äiti kuollut. Myös koko kertomus on höystetty kysymyksillä, mutta samalla kyse on romaanista, jossa karkeimmatkin kommentit voivat olla yritys löytää puheyhteys ja jossa yhden osapuolen käsitykset eivät välttämättä ole sen todempia kuin toisen.

Johanna tyydyttää uteliaisuuttaan armottoman johdonmukaisesti, ja myös romaanin muoto seuraa tätä pyrkimystä kaikkein vaikeimpien asioiden kohtaamiseen. Romaani rakentuu kohti crescendomaista loppukohtausta, jossa tuiki tavallisesta asunnosta tulee maailmankuvien törmäyksen ja sen synnyttämän suuren mytologisen taistelun näyttämö. Vigdis Hjorthin Er mor død on unohtumaton romaani kaikkein läheisimmistä ja samalla vaikeimmista ihmissuhteista.