Tehdyt toimenpiteet
Sisältöä ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä, joten se näytetään kielellä tanska.

Nyheder

Suomen tuleva presidentti korostaa pohjoismaista yhteistyötä
06.02.2012
Suomen uudeksi presidentiksi sunnuntaina valittu Sauli Niinistö korostaa pohjoismaisen yhteistyön merkitystä Suomen ulkopolitiikassa.
Veronkiertoa ehkäisevä sopimus Uruguayn kanssa
14.12.2011
Islanti, Norja, Ruotsi ja Tanska sekä Grönlanti ja Färsaaret allekirjoittivat keskiviikkona 14. joulukuuta tiedonvaihtosopimukset Uruguayn kanssa. Sopimukset kuuluvat Pohjoismaiden yhteiseen aloitteeseen kansainvälisen veronkierron estämiseksi ja ovat jatkoa Pohjoismaiden ministerineuvoston hankkeelle.
Uusi pohjoismainen ilmasto-ohjelma julkistettiin Durbanin COP17-kokouksessa
08.12.2011
Pohjoismaat uudistavat ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävän yhteisen sitoumuksensa uudella Nordic Partnership Initiative -päästövähennysohjelmalla, jota tukee maiden lisäksi myös Pohjoismaiden ministerineuvosto. Ohjelma auttaa Perua ja Vietnamia vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä jätehuollossa ja sementtiteollisuudessa, jotka ovat vahvasti saastuttavia sektoreita.
Unohtunut ilmastokriisi?
02.12.2011
Kööpenhaminan ilmastokokous kummittelee edelleen jossakin taustalla, ja Durbanissa Etelä-Afrikassa käynnistyy uusi ilmastokokous. Maailmanlaajuista ilmastokriisiä ei suinkaan ole ratkaistu, mutta näyttää siltä kuin media olisi unohtanut sen. Mikä on Pohjoismaiden kanta valmistauduttaessa Durbanin ilmastokokoukseen ja mitä toimenpiteitä on toteutettu Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen? Tätä tarkastellaan tämän vuoden viimeisen Analys Nordenin teemanumerossa, joka julkaistaan Durbanin ilmastokokouksen vuoksi englanninkielisenä.
Nordic Climate Facility launches Third Call for Proposals
07.11.2011
The Nordic Climate Facility (NCF) has just launched the third Call for Proposals on "Innovative low-cost climate solutions with a focus on local business development in eligible developing countries." The deadline for submitting proposals is 16 January 2012.
Pohjoismaiden ympäristöministerit vahvistavat ilmastoyhteistyötään
02.11.2011
Vihreän talouden kehittäminen luo edellytyksiä ympäristömyrkkyjen vähentämiselle ja luonnonvarojen kestävälle käytölle. Näin tuetaan ekosysteemien tasapainoa ja vahvistetaan kansantaloutta, Pohjoismaiden ympäristöministerit painottivat kokouksessaan Kööpenhaminassa 2. marraskuuta.
Poliittiset toimet edistävät työtä kestävän terveyden parissa
01.11.2011
Pohjoismaat ovat kehittäneet hyviä ratkaisuja antibioottiresistenssin torjumiseksi. Nyt tarvitaan poliittista panosta, dokumentaatiota ja sektorit ylittävää kokemustenvaihtoa maailmanlaajuisten haasteiden käsittelemiseksi. Tähän tulokseen päädyttiin "Kestävä terveys – pohjoismainen näkökulma One Health -aloitteeseen" -paneelikeskustelussa, joka järjestettiin Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston istunnon alla 31. lokakuuta.
Valtiontalouden kestävyys ja kasvu tärkeintä Pohjoismaille
01.11.2011
Pohjoismaiden valtiovarainministerit keskustelivat kokouksessaan Kööpenhaminassa 1. marraskuuta 2011 rahoitusjärjestelmän vakauteen liittyvistä talouspoliittisista haasteista EU:ssa.
Pohjoismaat vihreän kasvun kärjessä
01.11.2011
Pohjoismaiden pääministerit ovat antaneet alakohtaisille ministereilleen tehtäväksi kehittää edelleen konkreettisia yhteistyöalueita, joiden avulla vahvistetaan Pohjoismaiden kasvua ja hyvinvointia. Pohjoismaat voivat olla ja niiden myös tulee olla dynaamisen vihreän elinkeinotoiminnan ja kestävien ratkaisujen edelläkävijöitä. Pohjoismaat aikovat panostaa erityisesti yhteistyöhön ja kehitykseen seuraavilla aloilla: vihreiden ratkaisujen testikeskukset, vihreää kasvua edistävä koulutus ja tutkimus, kuluttajajoustavuuden edistäminen Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla, vihreät tekniset normit ja standardit, vihreät julkiset hankinnat, jätehuollon tekniikat ja menetelmät, ympäristön ja ilmaston sisällyttäminen kehitysyhteistyöhön sekä vihreiden sijoitusten ja yritysten rahoittaminen.
Poliittisia ääri-ilmiöitä Pohjoismaissa
27.10.2011
Poliittista väkivaltaa esiintyy tavallisesti toisaalla ja sitä pidetään Pohjoismaille vieraana toimintatapana. Viime vuosina poliittisia ääri-ilmiöitä on kuitenkin noussut esiin entistä enemmän myös Pohjoismaissa – pahimmassa mahdollisessa muodossa viimeksi Norjan tragediassa kesällä 2011.
Onko yhteispohjoismainen valuutta ratkaisu?
25.10.2011
Mielipidevaikuttajat ovat viime päivinä keskittyneet vapaakauppaa uhkaaviin tekijöihin näin Euroopan kriisin vanavedessä. Lääkkeeksi on ehdotettu pohjoismaisen yhteistyön tiivistämistä ja jopa yhteispohjoismaista valuuttaa. Pohjoismaiden neuvostoa ja hallituksia kehotetaan selvittämään keinoja, joilla Pohjoismaista saadaan entistä tehokkaampia.
Nordic cooperation strengthens growth in the Baltic Sea region
23.10.2011
The Nordic Council of Ministers focuses on bioenergy and new targets for the EU Baltic Sea strategy at the BDF Summit 2011. Nordic activities at this year's Baltic Development Forum follow up on the conference “Green Growth in the Baltic Sea Region” from May 2011.
Pohjoismaiden ministerit haluavat panostaa vihreään kasvuun Pohjolan tulevaisuuden vuoksi
14.10.2011
Vihreä kasvu on tärkeä edellytys Pohjoismaiden kasvulle ja hyvinvoinnille tulevaisuudessa. Pohjoismaiden elinkeino-, energia- ja alueministerit ovat sen vuoksi päättäneet kantaa vastuun monista niistä vihreän kasvun panostuksista, joista pääministerien odotetaan päättävän seuraavan globalisaatiofoorumin ja sen jälkeisen pääministerikokouksen aikana.
Tanskan pohjoismainen yhteistyöministeri Pohjola ja EU täydentävät toisiaan
06.10.2011
– EU ja pohjoismainen yhteistyö eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan ne täydentävät toisiaan mainiosti, totesi Tanskan uusi pohjoismainen yhteistyöministeri Manu Sareen virkaan astuessaan.
Uudella arvobarometrilla muukalaisvihaa vastaan
20.09.2011
Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän mielestä Pohjoismaat tarvitsevat uutta arvobarometriä, joka voisi osaltaan ehkäistä muukalaisvihaa ja profiloida Pohjoismaita avoimena ja suvaitsevaisena alueena.
Pohjoismainen eScience-tutkimusohjelma hakee teknisiä ratkaisuja
07.09.2011
Nordforskin tänä vuonna käynnistyneestä eScience-tutkimusohjelmasta järjestetään konferenssi Helsingissä 29.–30. syyskuuta. Tutkimusohjelman tavoitteena on kehittää uusia työmuotoja ja tutkimusmenetelmiä, jotka keskittyvät suurten digitaalisten datamäärien käsittelyyn tarvittaviin välttämättömiin elektronisiin infrastruktuureihin.
Osaamiskolmio ylittää perinteiset sektorirajat
24.08.2011
Turussa 23. elokuuta järjestetyssä osaamiskonferenssissa keskusteltiin osaamiskolmiosta eli koulutuksen, tutkimuksen ja innovaation välisestä vuorovaikutuksesta. Osaamiskolmio toimii parhaiten silloin, kun kaikki osa-alueet tukevat toisiaan tasavertaisina toimijoina ja kun työtä tuetaan myös poliittisesti. Monet konferenssin osallistujat kokivat, että tätä työtä voidaan tehdä myös pohjoismaisella tasolla.
Pohjoismaiden tulee taata kestävyys Arktiksella – yhteistyöministeri Palle Christiansenin haastattelu
09.07.2011
Kevät on ollut kiireinen Nuukissa. Siellä on kokoontunut Arktinen neuvosto ja järjestetty useita pohjoismaisia konferensseja muun muassa merialueiden hoidosta ja meriturvallisuudesta. Nyt Grönlannissa näyttäytyy kuitenkin kesäaurinko. Pohjoismainen yhteistyöministeri Palle Christiansen toivoo tiiviimpää pohjoismaista yhteistyötä Arktista koskevissa kysymyksissä – myös kestävän kehityksen takaamiseksi.
Pohjoismailla on hyvä asema maailmanpolitiikassa
07.07.2011
Pohjoismaiden ministerineuvoston Almedalenissa järjestämässä keskusteluseminaarissa Pohjoismaat 2020 – valtapoliittisten muutosten kohtaaminen peräänkuulutettiin jaettua vastuuta, selkeää poliittista johtajuutta ja tahtoa ryhtyä yhdessä konkreettisiin toimenpiteisiin. Keskustelutilaisuuden lähtökohtana oli raportti Norden – Making a Difference?.
Terävämpi politiikka vahvistaa Pohjolan kilpailukykyä maailmassa
06.07.2011
Innovaatio- ja koulutuspolitiikan investoinneilla on saatava parempia tuloksia ja Pohjolan asema globaalissa taloudessa on selkeytettävä. Vain siten Pohjoismaat voivat vahvistaa maailmanlaajuista kilpailukykyään ja selviytyä globalisaation asettamista haasteista. Näin todetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston globalisaatiobarometrissa 2011.
Seuraavat 20 1 | 2 | 3 | 4 ... 18