Tehdyt toimenpiteet

Yhteistyöelimet ja vastaavat

Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyöorganisaatiot.
Tietoa Joutsenmerkistä
Joutsenmerkki on Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkintä. Vapaaehtoisen yhteispohjoismaisen ympäristömerkinnän tavoitteena on vähentää päivittäisen kulutuksen ympäristökuormitusta. Joutsenmerkki ottaa huomioon tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta aina raaka-aineesta jätteeksi. Tiukkojen ilmasto- ja ympäristövaatimusten lisäksi tuotteille ja palveluille asetetaan toiminnallisia ja laadullisia vaatimuksia.
Nordjobb
Nordjobb pyrkii lisäämään Pohjoismaiden sekä niiden kielten ja kulttuurien tuntemusta tarjoamalla 18–28-vuotiaille nuorille kesätyöpaikkoja toisesta Pohjoismaasta tai toiselta itsehallintoalueelta.
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO)
NEFCO on yhteispohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö, jonka päätavoitteena on tukea Pohjoismaiden kannalta kiinnostavia ympäristöinvestointeja Keski- ja Itä-Euroopassa rahoittamalla näissä maissa toimivia yhtiöitä.
Pohjoismainen Aasian-tutkimusinstituutti (NIAS)
NIASin tavoitteena on yhdistää Pohjoismaiden voimat ja optimoida siten Aasian-tutkimuksen fasiliteettien ja osaamisen hyödyntäminen.
Pohjoismainen Atlantti-yhteistyö (NORA)
NORA on Pohjoismaiden ministerineuvoston aluepoliittisen yhteistyöohjelman alainen raja-aluekomitea, jossa tehdään valtioidenvälistä yhteistyötä. Pohjoismainen kytkös ja hankelähtöisyys antavat NORAlle hyvän lähtökohdan pohjoismaisiin tavoitteisiin ja arvoihin perustuvan monikansallisen yhteistyön toteuttamiselle.
Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto
Rahaston päätehtävänä on tukea viiden Pohjoismaan laadukkaita elokuva- ja tv-tuotantoja myöntämällä loppurahoitusta pitkille elokuville, tv-elokuville ja -sarjoille sekä luoville dokumenteille.
Pohjoismainen hammasmateriaalin koestuslaitos (NIOM)
NIOMin tehtävänä on edistää sitä, että Pohjoismaiden hammashoidossa käytettävät lääketekniset tuotteet täyttävät alan kehitystä vastaavat terveydelliset ja tekniset vaatimukset.
Pohjoismainen kehitysrahasto (NDF)
Pohjoismainen kehitysrahasto (NDF) on Pohjoismaiden yhteinen kehitysjärjestö. NDF on myöntänyt kehitysmaille pehmeäehtoisia luottoja jo 20 vuoden ajan, ja se myöntää myös ilmastopanostuksiin tarkoitettua lahjarahoitusta maailman köyhimmille maille.
Pohjoismainen kesäyliopisto (NSU)
NSU on tutkimuksen ja monitieteisen opiskelun pohjoismainen verkosto. Sen tavoitteena on tarjota tutkijoille ja opiskelijoille hyvät lähtökohdat ideoiden vaihtamiseen ja kehittämiseen.
Pohjoismainen kulttuurirahasto
Pohjoismainen kulttuurirahasto on pohjoismainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä on tukea laaja-alaista pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä.
Pohjoismainen lääkintätilastokomitea (NOMESKO)
NOMESKO on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen pysyvä komitea, joka saa erillisrahoituksensa Pohjoismaiselta sosiaalipoliittiselta komitealta. Komitea vastaa muun muassa Pohjoismaiden terveystilastojen koordinoinnista.
Pohjoismainen lehtimieskeskus
Pohjoismaisen lehtimieskeskuksen tavoitteena on luoda ja ylläpitää tiedotusvälineiden kiinnostusta pohjoismaiseen yhteenkuuluvuuteen ja kulttuuriyhteyteen. Tavoitteeseen pyritään kursseilla, seminaareilla ja muilla osaamista kartuttavilla toimenpiteillä.
Pohjoismainen maatalous- ja elintarviketutkimuksen komitea (NKJ)
NKJ on maataloustutkimusta (mukaan lukien raaka-aine- ja elintarviketuotanto) rahoittavien Pohjoismaiden organisaatioiden ja ministeriöiden välinen kontakti- ja yhteistyöelin.
Pohjoismainen merioikeuden laitos (NIFS)
NIFSin akateemisella henkilökunnalla on monipuolista yksityis- ja julkisoikeudellista osaamista, joka liittyy varsinkin meri- ja liikenneoikeuteen, vakuutusoikeuteen sekä öljy- ja energia-alan lainsäädäntöön.
Pohjoismainen porontutkimuselin (NOR)
NOR on yhteistyöelin, jonka tavoitteena on edistää poroihin ja poronhoitoon keskittyvien pohjoismaisten tutkijoiden välistä yhteistyötä ja luoda keskinäisen tiedonvaihdon mahdollistavia kohtaamispaikkoja tutkijoille, poronkasvattajille ja viranomaisille.
Pohjoismainen saamelaisinstituutti (NSI)
NSI on saamelainen koulutus- ja tutkimuslaitos, joka vaalii ja kehittää saamelaisten kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntaelämää yleissaamelaisesta näkökulmasta.
Pohjoismainen sosiaalitilastokomitea (NOSOSKO)
NOSOSKO vastaa Pohjoismaiden sosiaalitilastojen koordinoinnista sekä laatii vertailuanalyyseja ja kuvauksia sosiaaliturvatoimenpiteiden laajuudesta ja sisällöstä.
Pohjoismainen tasa-arvotiedon keskus (NIKK)
Pohjoismaisen tasa-arvotiedon keskuksen (NIKK) tehtävänä on kerätä ja levittää pohjoismaisesta näkökulmasta tietoa tasa-arvoalan kansallisesta tutkimustyöstä, politiikasta ja käytännöstä laajalle sidosryhmäjoukolle. NIKK:n tulee levittää vertailevaa tietoa koko Pohjolan ajankohtaisesta tasa-arvo- ja sukupuolitutkimuksesta. Levitettävän tiedon tulisi pohjustaa poliittisia keskusteluja niin Pohjoismaissa kuin kansainvälisestikin.
Pohjoismainen tietokonepeliohjelma
Tietokonepeliohjelman päätavoitteena on huolehtia siitä, että lapsille ja nuorille on tarjolla laadukkaita pohjoismaisia tietokonepelejä.
Pohjoismainen vammaispoliittinen neuvosto
Neuvosto on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen laitos, joka kehittää vammaispolitiikkaa ja toimii ministerineuvoston neuvonantajana. Se tuo tärkeitä vammaispoliittisia asioita pohjoismaiseen ja kansalliseen politiikkaan.
Pohjoismainen vulkanologinen instituutti (NORDVULK)
NORDVULK tekee geodynamiikkaan ja varsinkin vulkanologiaan, mannerliikuntoihin sekä ympäristöasioihin keskittyvää tutkimusta.