Linkit
Tutkimus Avaimenreikämerkistä vuodelta 2009:
Pohjoismaiden ministerineuvosto ja kansalliset elintarvikeviranomaiset ovat rahoittaneet yhdessä Avaimenreikämerkkiä koskevan tutkimuksen, jonka toteutti Zapera-tutkimuslaitos. Tutkimuksella selvitettiin merkin tunnettuutta ja sitä koskevia asenteita, ja tutkimukseen haastateltiin 1216:ta tanskalaista, 1223:a norjalaista ja 1210:tä ruotsalaista.
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset:
Pohjoismaat ovat jo useiden vuosikymmenten ajan pyrkineet yhteisiin ravitsemuslinjauksiin. Ensimmäiset viralliset pohjoismaiset ravitsemussuositukset julkaistiin vuonna 1980. Suosituksia tarkistetaan kahdeksan vuoden välein, ja viimeisin versio ilmestyi vuonna 2004. Suositusten on tarkoitus toimia ohjenuorana sille, millainen ravinto on todettu tieteellisissä tutkimuksissa terveyttä edistäväksi. Tutustu vuoden 2004 ravitsemussuosituksiin:
Pohjoismaiden maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvosto sekä sosiaali- ja terveyspolitiikan ministerineuvosto hyväksyivät vuonna 2006 pohjoismaisen toimintasuunnitelman terveyden ja elämänlaadun parantamiseksi ravinnon ja liikunnan avulla. Ministerit korostavat näin kaikkien pohjoismaalaisten terveyden ja elämänlaadun tasavertaista edistämistä. Yhteispohjoismainen Avaimenreikämerkintä on toimintasuunnitelman tavoitteiden mukainen.
Pohjoismainen elintarvikeyhteistyö:
Esite antaa yleiskuvan pohjoismaisesta elintarvikeyhteistyöstä.
