Tietoa Avaimenreikämerkistä
Pohjoismaisten kuluttajien on nykyisin entistä helpompi syödä terveellisesti. Ruotsin, Norjan ja Tanskan viranomaiset ovat nimittäin ottaneet käyttöön yhteisen ravitsemusmerkinnän, ns. Avaimenreikämerkin (ruotsiksi Nyckelhålet), joka helpottaa terveellisten elintarvikkeiden valintaa. Avaimenreikämerkin ansiosta kuluttajat voivat siis kätevästi erottaa terveyden kannalta hyvät tuotteet.
Avaimenreikä – pohjoismainen ravitsemusmerkintä
Avaimenreikämerkki on ollut käytössä Ruotsissa jo 20 vuotta, ja ruotsalaiskuluttajat tuntevat sen hyvin. Merkin tuoteryhmäkohtaisten myöntämisperusteiden ansiosta kuluttajien on helppo löytää elintarvikkeita, joissa on tavallista vähemmän rasvaa, suolaa ja sokeria sekä enemmän täysjyväviljaa ja kuitua. Avaimenreikämerkin käyttäminen on elintarviketuottajille vapaaehtoista, mutta merkittyjen tuotteiden on täytettävä tuoteryhmäkohtaiset ravitsemusvaatimukset.
Yhteistä merkintäjärjestelmää alettiin kaivata, koska pohjoismaalaisten ruokailu- ja kulutustottumukset ovat hyvin yhtenäiset. Ruotsin, Norjan ja Tanskan viranomaiset ovat vahvistaneet Ruotsin olemassa olevan järjestelmän pohjalta uudet yhteiset myöntämisperusteet. Työssä on hyödynnetty Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyön tuloksia, kuten pohjoismaisia ravitsemussuosituksia.
Uusissa perusteissa on otettu huomioon Pohjoismaiden väliset erot, mikä on tuonut tuoteryhmä- ja vaatimuskohtaisia parannuksia. Uuteen järjestelmään on tulossa kaksi uutta tuoteryhmää. Tämän lisäksi aiotaan parantaa leipä- ja viljatuotteiden täysjyväpitoisuutta koskevia vaatimuksia, tiukentaa valmisruokaa koskevia vaatimuksia, kehittää kalatuotteiden merkintävaatimuksia sekä kiristää eri sokerilajeja ja suolaa koskevia vaatimuksia. Katso Tanskan Elintarvikehallituksen elokuva Avaimenreikämerkistä.
Yhteispohjoismainen ravitsemusmerkintä täydentää olennaisesti pohjoismaista toimintasuunnitelmaa terveyden ja elämänlaadun parantamiseksi ravitsemuksen ja liikunnan avulla, koska se antaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä helposti terveitä valintoja selkeän merkintäjärjestelmän perusteella. Pohjoismaat haluavat myös saavuttaa hyötyjä purkamalla kaupan rajaesteitä. Avaimenreikämerkin yhteiset myöntämisperusteet takaavat sen, että merkin saaneen tuotteen terveellisyydestä vallitsee yksimielisyys yli maanrajojen. Tämä helpottaa sekä yritysten että vähittäiskaupan työtä.
Toistaiseksi järjestelmään osallistuvat siis vain Ruotsi, Norja ja Tanska, mutta merkin perustana oleva malli hyväksytään kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa on jo käytössä vastaava merkintäjärjestelmä, Sydänmerkki. Pitkällä aikavälillä yhteistyöhön on mahdollista saada mukaan myös Islanti, mikä laajentaisi entisestään merkin pohjoismaista perustaa.
- Avaimenreikä on positiivinen merkki, joka auttaa tunnistamaan eri tuoteryhmien terveelliset vaihtoehdot.
- Avaimenreikä on vapaaehtoinen ja maksuton merkintäjärjestelmä.
- Avaimenreikämerkin käyttäminen edellyttää sitä, että tuote täyttää järjestelmän vaatimukset.
- Vaatimukset liittyvät kuitu-, suola- ja sokeripitoisuuteen sekä rasvan ja tyydyttyneen rasvan pitoisuuksiin eri tuoteryhmissä.
Lähde: Valtion elintarvikevirasto
