- Info
Tukijärjestelmät ja hankerahoitus
Työelämän ministerineuvostolla (MR-A) on vuosittain käytössään varoja, joilla tuetaan työelämäalan pohjoismaisia hankkeita. Hankkeet voivat olla esimerkiksi analyysejä, konferensseja tai teemakokouksia, jotka vahvistavat Pohjoismaiden välistä yhteistyötä ja sitä kautta työelämäalan vastavuoroista oppimista.
Hankemäärärahoja hallinnoivat työelämän virkamieskomitean alaiset kolme pysyvää työryhmää: työmarkkinatyöryhmä, työympäristötyöryhmä ja työoikeustyöryhmä.
Rahoituksen saaminen edellyttää sitä, että hankehakemuksessa ilmoitetaan selkeästi hankkeen tuottama pohjoismainen hyöty. Toisin sanoen on selvitettävä, millaista lisäarvoa ja millaisia synergiaetuja syntyy siitä, että hanke toteutetaan pohjoismaisesti eikä kansallisesti tai kahdenvälisesti.
Lisäksi hakemuksesta tulee ilmetä selvästi, että hankkeen tavoitteet vastaavat mahdollisimman hyvin MR-A:n vuosien 2009–2012 yhteistyöohjelman painopistealueita ja strategisia tavoitteita sekä pysyvien työryhmien vuotuisia priorisointeja.
Hakulomakkeet löytyvät työryhmien hakusivuilta.
-
Tukea Pohjoismaiden ministerineuvoston työoikeusryhmältä
-
Varat on tarkoitettu ensisijaisesti poliittisesti ajankohtaisia aiheita valottaviin selvityksiin ja seminaareihin, joilla on pohjoismainen tavoite. Tuensaannin tärkein edellytys on, että hankkeista on hyötyä Pohjoismaille sekä Ahvenanmaalle, Färsaarille ja Grönlannille.
-
Tukea Pohjoismaiden ministerineuvoston työympäristöryhmältä
-
Työympäristöryhmä tukee hankkeita, jotka tähtäävät pohjoismaisen yhteistyön lujittamiseen työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Keskeisistä ongelmista voidaan mainita se, miten työpaikat voivat parantaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia olosuhteita, edistää yksittäisen työntekijän voimavarojen kestävää käyttöä, edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua sekä kehittää Pohjolaa houkuttelevana työskentelyalueena.
-
Tukea Pohjoismaiden ministerineuvoston työmarkkinaryhmältä
-
Työmarkkinaryhmän hankevaroilla on tarkoitus tukea työelämäalan pohjoismaisia hankkeita. Hankkeisiin voi sisältyä esimerkiksi analyysejä, konferensseja tai teemakokouksia, jotka vahvistavat pohjoismaista työelämäalan kokemustenvaihtoa. Työmarkkinaryhmä rahoittaa hankkeita, joilla on pohjoismainen tavoite ja joihin osallistuu vähintään kolme Pohjoismaata. Ryhmä pitää suotavana Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin osallistamista hankkeisiin.