Tehdyt toimenpiteet

Tietoa Ruotsin puheenjohtajakaudesta 2008

Ruotsi on vuonna 2008 Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa, ja puheenjohtajakauden ohjelman nimenä on Yhteisvoimin. Ohjelma keskittyy yhteistyöalueisiin ja haasteisiin, joista puheenjohtajamaa Ruotsi katsoo Pohjoismaiden sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin selviävän parhaiten yhdessä.

Ohjelma on jaettu neljään aihekokonaisuuteen: kilpailukyky, ilmasto, luovuus ja koordinointi. Kunkin aihepiirin alle on koottu yleisen tason tavoitteita ja toimenpiteitä.

Ruotsin puheenjohtajakaudella jatketaan myös edellisten puheenjohtajamaiden käynnistämiä prosesseja. Näistä voidaan mainita pohjoismaisen yhteistyörakenteen – ja varsinkin Pohjoismaiden ministerineuvoston laitosten sekä muiden elinten rakenteen – uudistaminen ja nykyaikaistaminen. Tämän lisäksi jatketaan tasa-arvonäkökulman valtavirtaistamista Pohjoismaiden ministerineuvoston toimintaan.

Ohjelmaan sisältyy myös useita sektorienvälisiä alueita, kuten globalisaation haasteet, kestävä kehitys, tutkimus ja innovointi, ihmisten ja yritysten liikkuvuutta helpottava rajaesteyhteistyö, lähialueyhteistyö sekä lapset ja nuoret.

Sektorikohtaisissa ohjelmissa kuvataan tarkemmin kunkin ministerineuvoston vastuualueeseen liittyviä erityispainotuksia.

Lue lisää:

Ruotsin hallituksen puheenjohtajuussivusto

Ruotsin puheenjohtajakausi Pohjoismaiden ministerineuvostossa vuonna 2008


 

Ota yhteyttä.

Lene Frees
Puhelin: +45 33 96 03 26
Sähköposti: