Tehdyt toimenpiteet

Tietoa Suomen puheenjohtajakaudesta 2007

Mahdollisuuksien Pohjoismaat – lähellä sinua

Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen-puheenjohtajakauden ohjelman tavoitteena on vahvistaa Pohjoismaiden mahdollisuuksia vastata globaaleihin haasteisiin. Ohjelmassa korostetaan, että pohjoismaisen mallin toimivuus on taattava.

Lisäksi korostetaan kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittämistä. Ohjelmassa painotetaan myös koulutusta, kulttuuria, sosiaali- ja hyvinvointipalveluita sekä tasa-arvoa, ja huomiota kiinnitetään niin ikään Pohjoismaiden kansainvälisen näkyvyyden parantamiseen. Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeren tila saavat puheenjohtajuusohjelmassa paljon huomiota.

Muita keskeisiä yhteistyöalueita ovat pohjoismainen energiapolitiikka, ilmastoasiat, Pohjoismaiden välisten rajaesteiden poistaminen sekä liikkuvuuden edistäminen Pohjoismaissa. Lasten ja nuorten asioihin kiinnitetään erityistä huomiota.

Suomen tavoitteena on tehostaa pohjoismaista yhteistyötä, parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia sekä herättää kiinnostusta pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Viisi Pohjoismaata, eli Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti, toimivat vuorotellen pohjoismaisen hallitusyhteistyön puheenjohtajina. Käytännön yhteistyöasioista ja yhteistyön päivittäisestä hallinnoinnista vastaa Pohjoismaiden ministerineuvoston Kööpenhaminan-sihteeristö.

Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajakausi kestää kalenterivuoden. Ministerineuvoston Suomen-puheenjohtajakausi siirrettiin vuodesta 2006 vuoteen 2007, koska vuoteen 2006 osui myös Suomen EU-puheenjohtajakausi. Näin pyrittiin välttämään päällekkäisyydet.

Lue lisää:

Suomen puheenjohtajakauden sivusto

Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen-puheenjohtajakauden ohjelma 2007


 

Ota yhteyttä.

Lene Frees
Puhelin: +45 33 96 03 26
Sähköposti: