Pohjoismaiden ministerineuvosto päätti vuonna 1972 perustaa Osloon sihteeristön, joka aloitti toimintansa vuonna 1973.

Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön sihteeristön toimipaikaksi tuli kuitenkin Kööpenhamina. Kulttuuriyhteistyö oli yksi pohjoismaisen yhteistyön alkuperäisistä ydinalueista, johon liittyviä tehtäviä oli siihen asti hoitanut Pohjoismainen kulttuurikomitea.

Norjalaisten enemmistö äänesti maan EY-jäsenyyttä vastaan 25. syyskuuta 1972. Tanskalaisten suuri enemmistö puolestaan kannatti maan EY-jäsenyyttä 2. lokakuuta 1972.

Pohjoismaiden ministerineuvosto oli kuitenkin perustettu nimenomaan pohjoismaisen yhteistyön jatkamiseksi myös siinä tapauksessa, että yksittäisten maiden kytkökset eurooppalaiseen yhteistyöhön eroaisivat toisistaan.

Lisäksi Tanska toimi määrätietoisesti sillanrakentajana ja piti muita Pohjoismaita ajan tasalla EY-asioista.

Vuonna 1973 perustettiin useita pohjoismaisia laitoksia, kuten Pohjoismainen teollisuusrahasto sekä Koestus- ja tarkastustoiminnan pohjoismainen elin Nordtest, jotka sittemmin ovat yhdistyneet Oslossa toimipaikkaansa pitäväksi Nordic Innovation -yhteistyöorganisaatioksi.

Helsingin sopimusta tarkistettiin jälleen vuonna 1974. Tuolloin viralliseen pohjoismaiseen yhteistyöhön sisällytettiin ympäristönsuojelu, josta oli tullut kuuma puheenaihe. Itämeren ja Pohjois-Atlantin ympäristön tila on siitä lähtien ollut tärkeällä sijalla pohjoismaisessa päiväjärjestyksessä.

Pohjoismaiden pääministerit päättivät vuoden 1975 alussa perustaa Pohjoismaiden Investointipankin.

Ehdotusta oli käsitelty jo aiemmin, mutta nyt Pohjoismaiden taloutta koetellut öljykriisi sai maat ryhtymään sanoista tekoihin.

Pohjoismaiden Investointipankin vuotuinen ylijäämä on sittemmin kasvanut suuremmaksi kuin Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston vuotuiset menot.

Kyse on kuitenkin täysin erillisistä budjeteista, ja Pohjoismaiden Investointipankki, jonka jäseninä ovat nykyään myös Baltian maat, on irtautunut viime vuosina muodollisesti Pohjoismaiden ministerineuvostosta.

Väljästi tulkiten voidaan kuitenkin sanoa, että pohjoismainen yhteistyö tuottaa voittoa.

Tanskan entinen pääministeri Anker Jørgensen kirjoitti päiväkirjaansa 13. toukokuuta 1980 Norjan Hamarissa järjestetystä pohjoismaisesta ministerikokouksesta:

”Pääministereiden ja energiaministereiden yhteinen kokous klo 10. Kokous kesti vain tunnin. Pääsimme nopeasti yksimielisyyteen suunnitelmasta pohjoismaisen yhteistyön syventämiseksi. Ongelmia syntyy vasta, kun on aika tehdä konkreettisia päätöksiä.”

Kysymysmerkkinä oli tuolloin, suostuisiko Norja kaasuputken johtamiseen Tanskan halki.

Suunnitelma kariutui, mutta yleisesti ottaen Pohjoismaat ovat pyrkineet löytämään toimivia käytännön ratkaisuja esimerkiksi sähköverkkokysymyksiin.

Energiamuodoista on käyty aika ajoin kiivastakin keskustelua, ovathan Suomi ja Ruotsi ainoat Pohjoismaat, joissa on ydinvoimaloita. Pohjoismaiden ministerit ovat kuitenkin onnistuneet ratkaisemaan valtakunnanrajat ylittävään sähkönsiirtoon liittyvät ongelmat.

Vuonna 1983 aloitti toimintansa Pohjoismainen tiedepoliittinen neuvosto. Nykyään pohjoismaista tutkimustoimintaa edistää Oslossa toimipaikkaansa pitävä NordForsk.

Tórshavnissa avattiin vuonna 1983 Färsaarten Pohjolan talo.

Vuosina 1985 ja 1987 vihittiin käyttöön Ahvenanmaan ja Grönlannin Pohjola-instituutit. Nuukissa avattiin vuonna 1997 kulttuuritalo Katuaq, joka oli perustettu Pohjoismaiden ministerineuvoston aloitteesta.

Vuonna 1986 Pohjoismaiden ministerineuvoston kaikki sihteeristötoiminnot keskitettiin Kööpenhaminaan, missä kulttuurisihteeristö oli sijainnut jo vuodesta 1972 lähtien.