Istunto 2009
Tukholmassa pidetyn Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 istunnon aiheena oli Pohjoismaat ja EU. Aihe hallitsikin Pohjoismaiden pääministerien ja oppositiojohtajien kanssa pidettyä huippukokousta sekä ehdotuksia, joita parlamentaarikot tekivät hallituksille.
Keskustelua hallitsi niin ikään Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämistä koskeva Stoltenbergin raportti. Ulkoministerit totesivat muun muassa, että aihetta koskeva keskustelu oli kiinnostavampaa ja dynaamisempaa kuin vuosiin.
Pääministerit tähdensivät, että pohjoismaisen yhteistyön kehitystä viitoittavat jatkossakin vihreä talouskasvu, pohjoismainen huippututkimus sekä ilmasto-, ympäristö- ja energia-alan uudet aloitteet. Globalisaatiopanostus on toisin sanoen yhä tärkeysjärjestyksen kärjessä.
Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot päätyivät istunnossa tukemaan muun muassa huumausainekaupan nollatoleranssia. Lisäksi he kohdistivat huomion kuluttajapolitiikkaan ja pyysivät Pohjoismaiden ministerineuvostoa avaamaan pohjoismaisen tiedotustoimiston Valko-Venäjälle.
Pohjoismaiden neuvoston uudeksi presidentiksi valittiin islantilainen sosiaalidemokraatti Helgi Hjörvar, joka aloittaa työt tammikuussa 2010. Hän korosti haluavansa keskittyä presidenttinä turvallisuuteen sen laajassa merkityksessä – eli järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ihmiskauppaan, talousyhteistyöhön ja ilmastoasioihin –, mutta myös Stoltenbergin raportissa käsiteltäviin perinteisempiin turvallisuusasioihin.
