Tehdyt toimenpiteet

Venäjä

Pohjoismaiden neuvosto on lujittanut venäläisparlamentaarikkojen kanssa tekemäänsä yhteistyötä sekä Luoteis-Venäjällä että suhteessa Moskovan valtionduumaan ja liittoneuvostoon. Yhteistyön tavoitteena on muun muassa Itämeren ja Barentsin alueen sekä Arktiksen ympäristöhaasteiden kohtaaminen.

Pohjoismaiden neuvoston ja venäläisparlamentaarikkojen välisellä yhteistyöllä on monia tavoitteita. Yhtenä niistä on Pohjois-Euroopan yhteenkuuluvuuden vahvistaminen. EU:n ja Etan jäsenmaiden ja niiden ulkopuolisten maiden välillä on suuret hyvinvointi- ja elämänlaatuerot. Pohjoismaiden neuvoston ja venäläisparlamentaarikkojen välisen yhteistyön yhtenä tärkeänä tehtävänä on näiden erojen vähentäminen, jotta elintasokuilun aiheuttamien jännitteiden riski pienenisi.

Yhteistyön toinen tärkeä tavoite liittyy Pohjois-Euroopan yleisiin haasteisiin, joita ovat ympäristö, Itämeren rehevöityminen, ilmastonmuutos ja elinolot Arktiksella ja Barentsilla, ihmiskaupan kaltainen monikansallisen rikollisuus, infrastruktuurin kehittäminen, terveys ja sosiaalinen hyvinvointi sekä demokratian kehittäminen hyvän hallintotavan ja kansalaisjärjestöyhteistyön avulla. Pohjoismaiden neuvostolla on tärkeä rooli pyrittäessä vahvistamaan parlamentaarisia suhteita Venäjään ja edistämään siten näihin haasteisiin liittyviä poliittisia aloitteita. Pohjoinen ulottuvuus, jossa ovat mukana Venäjä, EU, Norja ja Islanti, tarjoaa tärkeät puitteet tälle yhteistyölle.

Pohjoismaiden neuvosto tekee yhteistyötä sekä Venäjän liittoneuvoston että valtionduuman kanssa. Osapuolten välinen ensimmäinen pyöreän pöydän keskustelu järjestettiin Siperian Hanty-Mansijskissa kesäkuussa 2009, ja sittemmin Pohjoismaiden ja Venäjän parlamentaarikot ovat käyneet vastaavan keskustelun vuosittain. Aluetasolla yhteistyötä tehdään Luoteis-Venäjän parlamentaarisen yleiskokouksen (PANWR) kanssa. Pohjoismaiden neuvosto kutsuu PANWR:n edustajia varsinaiseen istuntoonsa, ja toisinpäin.

Valtioiden välisellä tasolla pidetään lisäksi yhteyttä Itsenäisten valtioiden yhteisön parlamentaariseen yleiskokoukseen.

Pohjoismaiden neuvosto järjestää vuosittain viikon pituisen parlamentaarisen stipendiaattiohjelman, joka on vuodesta 2003 lähtien suunnattu ensisijaisesti Luoteis-Venäjän parlamentaarikoille. Vuonna 2012 parlamentaarikkoryhmä vierailee Islannissa. Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnat ovat vierailleet viime vuosina vastaavasti Luoteis-Venäjällä – vuonna 2012 Nenetsiassa ja Pietarissa.

Murmanskissa järjestettiin maaliskuussa 2009 nuorten päättäjien foorumi, johon osallistui myös Pohjoismaiden neuvoston nuoria poliitikkoja. Sittemmin Luoteis-Venäjän ja Pohjoismaiden nuorille poliitikoille on järjestetty vuosittain vastaavia tapaamisia. Vuonna 2012 on luvassa järjestyksessä 4. foorumi Tukholmassa.

Ota yhteyttä.

Torkil Sørensen
Puhelin: +45 24 69 94 57
Sähköposti: