Pohjoismaiden parlamenteissa käydään 11.–25. huhtikuuta teemakeskustelu rajaesteistä.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikissa Pohjoismaissa käydään samanmuotoinen ja lähes samanaikainen parlamentaarinen teemakeskustelu Pohjoismaiden vapaasta liikkuvuudesta ja rajaesteistä.
Yleensä tällaisista pohjoismaisista asioista keskustellaan ehkä ennen kaikkea Pohjoismaiden neuvostossa. Työvoiman ja elinkeinoelämän vapaan liikkuvuuden kysymykset ovat kuitenkin niin ratkaisevia Pohjoismaiden yhteiskuntien kasvun kannalta, että mukaan on saatava parlamentit ja hallitukset kokonaisuudessaan. Niinpä aiheesta järjestetään tänä vuonna teemakeskustelu kaikkien Pohjoismaiden parlamenteissa.
Pohjoismaat ovat toistensa tärkeimpiä kauppakumppaneita – paljon tärkeämpiä kuin muun muassa Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Venäjä. Myös työvoiman liikkuvuus on Pohjolassa suurinta juuri Pohjoismaiden välillä. Noin puoli miljoonaa ihmisistä on viimeksi kuluneiden yhdeksän vuoden aikana muuttanut tai pendelöinyt Pohjoismaasta toiseen.
Ruotsi: 11. huhtikuuta
Tanska: 20. huhtikuuta – suora lähetys Tanskan kansankäräjiltä
Islanti: 20. huhtikuuta
Ahvenanmaa: 20. huhtikuuta
Färsaaret: 20. huhtikuuta
Grönlanti: 20. huhtikuuta – suora lähetys Grönlannin parlamentista
Norja: 24. huhtikuuta – suora lähetys Norjan suurkäräjiltä
Suomi: 25. huhtikuuta – suora lähetys eduskunnasta