Puhuja: Jan-Erik Enestam
Päivämäärä: 22.12.2010
Talven ystävillä on riemua. Pitkästä aikaa voimme viettää kunnon valkoista joulua ei vain Suomessa, vaan myös muualla maailmassa. Tanskassa luminen joulu on harvinaista herkkua. Sitten vuoden 1915 se on tapahtunut vain yhdeksän kertaa. Eniten lunta oli vuonna 1915 ja 1981. Tätä kirjoittaessa lumipeite Kööpenhaminassa on n.10 cm, mikä lähentelee ennätystä. Lenkkeilypuistossani lunta on niin paljon, että olen pystynyt tekemään itselleni n.1,5 km hiihtoladun. Se ei ole kovin pitkä, mutta hyvin tasainen…. Siinä ehtii pohtia maailman menoa kierroksia laskiessa.
Pakkastakin riittää. Kolmeenkymmeneen vuoteen ei ole ollut näin kylmää. Makuuhuoneessamme lämpöä on 14 asteen verran!
Tanska on pieni maa. Silti sääolosuhteet poikkeavat yllättävän paljon. Pari viikkoa sitten lumi suli täysin Kööpenhaminassa, mutta 40 km pohjoiseen, ”hiihtometsässäni” oli täysi talvi ja hiihto-olosuhteet mitä parhaimmat ja yhteensä 40 km latua valittavana. Niinpä hiihtäjiä riittikin.
Urheilukauppiastuttavani on onnellinen. Hän avasi viime vuonna, jolloin myös oli hyvä hiihtotalvi, talviurheilukaupan ja myi hyvin. Tänä talvena hän on yhtä hymyä. Hiihtovarustus on myyty yli rohkeimpien odotusten eikä hinnoista ole tingitty.
Mutta kolikolla on aina toinen puoli. Lumi on aiheuttanut liikennekaaosta myöhästymisineen ja kolareineen. Tanskalaisilla ei juuri ole liukkaan kelin ajokokemusta saatikka talvirenkaita. Lumenraivausvarustus ja – kapasiteetti on aivan alimitoitettua tämänkaltaisia talvia varten. Suolaa käytetään tolkuttomasti aiheuttaen harmaata epämiellyttävää sohjoa, joka tehokkaasti vaikeuttaa liikkumista. Mutta ei kuitenkaan niin paljon, etteivät tanskalaiset kulkisi pyörällä töihin. Kelissä kuin kelissä polkupyörä on ylivoimaisesti nopein kulkupeli Kööpenhaminassa. Näillä keleillä pyöräily tosin edellyttää sekä rohkeutta että ennen kaikkea malttia. Jälkimmäisestä näyttää olevan puutetta!
Joulua vietetään täällä intohimoisesti. Riennot alkavat jo ensimmäisenä adventtipäivänä. Joka korttelissa on myyjäiset ohjelmineen. Kaduilla vilisee joulupukkeja sekä –tonttuja ja musiikki soi. Tonttulakit näyttävät olevan tämän vuoden villitys.
Tanskalainen joulukuusi, Kaukasian pihta on hyvin suosittu. Se edustaa tunnettua tanskalaista kauppiastaitoa. Kuusen siemenet ostetaan Georgiasta ja viljellään täällä yhdeksän vuotta. N. 10.000 joulukuusta vietiin viime vuonna ulkomaille pääasiassa Saksaan, Ranskaan ja Iso-Britanniaan, mutta myös Suomeen. Viennin arvo on n. 1,6 miljardia tanskan kruunua (n. 200 miljoonaa euroa) vuodessa. Kuusen hinta on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa ja maksaa n. 160 kruunua (n. 20 euroa) metriä kohti. ”Kuusikartelli”, josta kuusenviljelijät saivat tuntuvat sakot, on pitänyt hintaa korkeana.
Syy kuusen suosioon on Tanskan ilmasto leutoine talvineen ja sopivan lämpimine kesineen, jossa kuusi viihtyy niin hyvin, että se ”kukoistaa”. Niin kukoistaa kauppakin.