Tehdyt toimenpiteet

Tietoa elokuvapalkinnosta

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon tarkoituksena on helpottaa pohjoismaisten elokuvien tuottamista ja vahvistaa pohjoismaisia elokuvamarkkinoita. Elokuvapalkinto on jaettu vuodesta 2005 lähtien Pohjoismaiden neuvoston musiikki-, kirjallisuus- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnon rinnalla.

Lars von Trier

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2009 elokuvapalkinto myönnettiin ohjaaja-käsikirjoittaja Lars von Trierille ja tuottaja Meta Louise Foldagerille elokuvasta Antichrist.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto jaettiin ensimmäisen kerran kokeiluluontoisesti neuvoston 50-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 2002. Vuonna 2005 palkinnosta tehtiin pysyvä, ja sittemmin se on jaettu vuosittain yhdessä neuvoston musiikki-, kirjallisuus- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnon kanssa.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa hallinnoi Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto. Lisätietoja saa rahaston sivustosta.

Tukea pitkien elokuvien tuotannolle

Elokuvapalkinnon tarkoituksena on tukea pohjoismaisten elokuvien tuotantoa ja kehittää pohjoismaisia elokuvamarkkinoita sekä vahvistaa pitkällä aikavälillä myös pohjoismaisen elokuvan kansainvälistä asemaa.

Palkinto myönnetään pohjoismaiseen kulttuuripiiriin kuuluvalle pitkälle elokuvalle, joka on taiteellisesti merkittävä, omaperäinen ja täysipainoinen teos. Ehdokkaita vertailtaessa asetetaan lisäksi etusijalle elokuvat, jotka ovat omaa lajityyppiään uudistavia. Ehdolle asetettavan elokuvan kielenä tulisi mieluiten olla jokin Pohjoismaiden kielistä.

Palkintolautakunta

Kustakin Pohjoismaasta valitaan yksi palkintolautakunnan jäsen ja varajäsen. Jäsenet ovat elokuva-asiantuntijoita, jotka ovat riippumattomia maansa elokuva-alasta ja joilla ei ole ehdolle asetettuihin elokuviin liittyviä taloudellisia etuja.

Palkinnonsaajan valinta

Kansalliset jäsenet muodostavat yhdessä pohjoismaisen palkintolautakunnan. Ehdokaselokuvia on ollut vuodesta 2008 lähtien yhteensä viisi, ja niiden nimet julkistetaan syyskuun alussa. Ehdolle asetetaan nykyisin yksi elokuva kustakin Pohjoismaasta, ja palkinnonsaajasta päättää yhteispohjoismainen palkintolautakunta.

Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista voidaan lisäksi asettaa ehdolle yksi elokuva kansallisen elokuvan lisäksi. Kansallisten lautakuntien on toimitettava Ahvenanmaalta, Färsaarilta ja Grönlannista tulleet ehdotukset pohjoismaiselle palkintolautakunnalle. Jos ehdolle on asetettu ahvenanmaalainen, färsaarelainen tai grönlantilainen elokuva, pohjoismaiseen palkintolautakuntaan otetaan tilapäisesti mukaan kyseisen alueen edustaja.

Palkinto kolmelle päätekijälle

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa hallinnoi Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto, ja palkinto on samansuuruinen kuin neuvoston muut palkinnot, eli 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa). Summa jaetaan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kesken. Näin korostetaan sitä, että elokuva on taiteenlajina näiden kolmen päätoimijan tiiviin yhteistyön tulos.

Elokuvapalkinto luovutetaan yleensä yhdessä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuus-, musiikki- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnon kanssa palkinnonjakotilaisuudessa, joka pidetään neuvoston varsinaisen istunnon yhteydessä syksyllä.

Elokuvapalkinnon ovat saaneet muun muassa tanskalaisen Per Flyn elokuva Tappo (Drabet) ja ruotsalaisen Josef Faresin Zozo.


 

Ota yhteyttä.

Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin: +45 33 96 03 55
Sähköposti: