Tehdyt toimenpiteet

Sankt Nielsen & Madam Karrebæk (kuv.)

Sankt Nielsen & Madam Karrebæk (kuv.): Da Gud var dreng. Kuvakirja, Høst & Søn, 2015

Kaikki alkaa solunjakautumisesta, josta syntyy hyönteinen, josta kehittyy ihmeellinen kuusijalkainen ja kuusikätinen olento, joka osoittautuu Jumalaksi nuorena poikana. Siitä avautuvat pohdiskelut vastauksista kysymyksiin, joita useimmat uteliaat lapset esittävät aikuisille: ”Mitä oli olemassa ennen kuin Jumala loi maailman?” Tai tanskalaisen Shubidua-yhtyeen laulun sanoin: ”Kukahan minä olin ennen kuin olin olemassa”.

Vastaukset häilyvät ensin pimeässä, ja yhtäkkiä tilanne muuttuu: ”Hetkinen, mikäs tuo oli”, kun maailmaan tulee valo. Jumala näkee kaiken kauniin ja kaiken kauhean – ja hiipii horisonttiin todeten: ”Jopas sattuikin!”

Da Gud var dreng (Kun Jumala oli poika, suomentamaton) tulvii rehevää kielellistä ilottelua, johon mahtuu huokauksia ja huumoria, filosofiaa ja fipstaakkeleita, sekä räväkkää kuvitusta, jonka monimuotoisuudesta löytyy viittauksia sekä Michelangeloon, Bruegeliin että varsinkin Dorte Karrebækin omaan tuotantoon. Nämä yhdessä muodostavat ikuisuuskysymyksille ikinäkökulman, jollaista saa kauan hakea, ja jonka jäljillä kirjassa nimenomaan ollaan.

Kirjailija Sankt Nielsen tunnettiin aikanaan monitaiteilija Claus Beck-Nielseninä, joka kuitenkin julisti itsensä kuolleeksi vuonna 2001, minkä jälkeen hän nousi kuolleista Das Beckwerk -nimellä. Nyt hän on antanut julistaa itsensä villien näkyjen sekä 1900- ja 2000-luvun lasten suojeluspyhimykseksi.

Kuvittaja Madam Karrebæk on, kuten mainittu, Dorte Karrebæk, jo vuosikymmenten ajan yksi Tanskan suurimmista kuvittajista, jonka tyyli on samaan aikaan sekä tunnistettava että alati uudistuva. Sankt Nielseniä varmasti ilahduttaa se, että suurta lyijykynää pitelevä luoja muistuttaa erehdyttävästi kirjailijaa.

Kirjassa käsitellään suuria olemassaolon kysymyksiä, sekä maailman että yksilön luomista. Tarina kehittyy ensimmäisten sivujen solunjakautumisesta kasvaen monimuotoiseksi kokonaisuudeksi. Toisin kuin Jumala, joka hiipii hiljaa horisonttiin nähtyään, mitä tulikaan tehtyä, lukijan on pakko sukeltaa syvemmälle kirjan uumeniin tarkistamaan, jäikö jotakin huomaamatta. 

Onnittelut kaikille lapsille ja aikuisille, jotka ovat saaneet mahdollisuuden kiivetä tämän kirjan kyytiin silloin kun tuntuu siltä, että kaikkien suurten kysymysten vastaukset ovat hakusessa.

Ota yhteyttä.

Louise Hagemann
Puhelin: +45 21 71 71 41
Sähköposti: