2001 Jan Kjærstad, Norja: Oppdageren

2001 Jan Kjærstad, Norge: Oppdageren

Tietoa kirjailijasta

Jan Kjærstad on syntynyt Oslossa ja suorittanut tutkinnon teologiassa. Hän julkaisi esikoisteoksensa, novellikokoelman Kloden dreier stille rundt vuonna 1980. Kjærstad on filosofisesti suuntautunut eepikko, joka on ottanut tarkasteltavakseen modernin ihmisen ja tämän ihmissuhdeongelmat. Hän on kirjoittanut kymmenen romaania ja osallistunut useisiin kirjallisuushankkeisiin, mutta toiminut myös kriitikkona. Kjærstadille on myönnetty useita arvostettuja palkintoja, muun muassa Ruotsin akatemian Doblougska priset.

Tietoa palkitusta teoksesta

Oppdageren päättää mediahahmo Jonas Wergelandista kertovan trilogian, jonka kaksi aiempaa romaania ovat Viettelijä ja Erobreren. Trilogian kaikki osat kuvaavat työssään erittäin menestynyttä televisiotuottajaa ja tämän arkea. Wergelandin elämä mullistuu, kun hän eräältä matkaltaan palattuaan löytää vaimonsa kuolleena verilammikossa. Kärsittyään seitsemänvuotisen vankeusrangaistuksen murhasta hän palaa aiempaa hiljaisempaan elämään. Häntä pyydetään mukaan laivamatkalle Norjan rannikolle osallistumaan nuorten tutkimushankkeeseen. Yksi ryhmän nuorista on ottanut hoitaakseen ylimääräisen tehtävän, nimittäin Jonas Wergelandin tutkimisen. Hän haluaa ymmärtää, miksi Wergeland teki murhan – jos hän nyt ylipäätään oli sen tehnyt.

Oppdageren

Kustantaja: Aschehoug 

Ilmestymisvuosi: 1999

Palkintolautakunnan perustelu

Romaanissa seurataan Jonas Wergelandia tutkimusmatkalla läpi Norjan, ja samalla matkataan lähimenneisyyteen. Kjærstadin tyyli on erittäin omaleimainen ja kekseliäs, ja teksti tuottaa lukijalle sekä suuria haasteita että suurta lukuiloa.