Tehdyt toimenpiteet

Ehdolle asettaminen

Kunkin maan kansallinen palkintolautakunta asettaa sääntöjen mukaan vuosittain ehdolle korkeintaan kaksi kirjaa ennen joulukuun 1. päivää. Lisäksi voidaan asettaa ehdolle yksi fäärin-, grönlannin ja saamenkielinen teos.

Teoksia arvioitaessa otetaan huomioon teokset, jotka on julkaistu ensimmäisen kerran viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana tai viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana, mikäli teos on kirjoitettu jollakin muulla kielellä kuin ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi.

Jokaisen kansallisen lautakunnan on lähetettävä ehdolle asetetut teokset kolmena kappaleena muille kansallisille lautakunnille. Jos ehdolle asetettua teosta ei ole saatavilla ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi, se on käännettävä jollekin näistä kielistä.


 

Ota yhteyttä.

Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin: +45 33 96 03 55
Sähköposti: