Vuonna 1949 skandinaaviseen puolustusliittoon tähdänneet pyrkimykset epäonnistuivat, kun Norja, Tanska ja Islanti päättivät liittyä läntiseen puolustusliittoon Natoon.

Ruotsi, Norja ja Tanska tavoittelivat 1940-luvun lopulla myös yhteisen talous- ja tulliliiton muodostamista. Sekään ei onnistunut.

Tanskan tuolloinen kauppaministeri Jens Otto Krag – joka sittemmin oli pääministerinä lähes koko ajan vuodesta 1962 vuoteen 1972 – kirjoitti kitkerästi:

"Kauppaministeriön työhuoneessani Kööpenhaminassa minulla on kaappi, jossa säilytän tärkeitä asiakirjoja. Kaapissa on laatikko, jossa on merkintä Pohjoismaiden talousyhteistyön tutkimuksia ja selontekoja. Se on ääriään myöten täynnä. Se pullistelee papereista. Kaapissa ei ole laatikkoa, jonka nimenä olisi Pohjoismaisen yhteistyön tulokset, mutta jos sellainen olisi, se taitaisi valitettavasti olla – ellei aivan typötyhjä – melkoisen paljon vajaampi."

Näissä kahdessa epäonnistumisessa piili kuitenkin menestyksen siemen.

Tanskan pääministeri Hans Hedtoft ehdotti Pohjoismaiden parlamenttien välisen liiton 28. edustajakokouksessa 13. elokuuta 1951 sellaisen elimen perustamista, jossa Pohjoismaiden kansanedustajat voisivat säännöllisesti kokoontua neuvonpitoon – myös hallitustensa kanssa.

Vuoden 1952 kuluessa Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti hyväksyivät ehdotuksen.