Tavaroiden ja palveluiden ostaminen Islannissa
Tässä osiossa on muutamia käytännön neuvoja liittyen tavaroiden ja palveluiden ostamiseen Islannissa.
Kun muuttaa Islantiin lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi, on hankittava islantilainen henkilötunnus. Sitä tarvitaan, kun jonkun yrityksen, kuten teleoperaattorin, kanssa tehdään palvelusopimus. Henkilötunnusta tarvitaan myös pankkitilin avaamiseen, kirjastokortin hankkimiseen ja vaikkapa elokuvien lainaamiseen videovuokraamosta. Henkilötunnuksen saa Islannin väestörekisteristä (Þjóðskrá) muuttamalla vakituisen osoitteensa Islantiin.
Kannattaa muistaa, ettei Islanti ole EU-maa, joten sen ja EU-maiden välillä ei ole tullivapautta. Niinpä muista Pohjoismaista ostetuista tavaroista on maksettava tullia.
Voit ostaa kännykkääsi myös puheaikakortin, johon puheaikaa ladataan manuaalisesti. Tällöin ei tarvita henkilötunnusta.
