Lapsen syntymän ja adoption yhteydessä maksettavat etuudet Norjassa
Lapsen syntymän ja adoption yhteydessä vanhemmilla voi olla oikeus norjalaiseen vanhempainrahaan ja kertakorvaukseen. Etuuksien saamisen ehtona on, että vanhemmat kuuluvat Norjan sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin. Tässä osiossa kerrotaan eri etuuksista ja annetaan tietoa isyyskiintiöstä, opiskelijoiden oikeudesta vanhempainrahaan sekä siitä, ovatko vanhemmat oikeutettuja norjalaiseen vanhempainrahaan muuttaessaan toiseen Pohjoismaahan.
Vanhempainraha lapsen syntymän tai adoption yhteydessä
Vanhempainrahan avulla pyritään turvaamaan vanhempien toimeentulo lapsen syntymän ja adoption yhteydessä. Vanhempainrahaan ovat oikeutettuja Norjan sosiaalivakuutuksen jäsenet, joilla on ollut eläkettä kerryttävää ansiotuloa. Lisätietoja Norjan sosiaalivakuutuksen jäsenyydestä saa työ- ja hyvinvointihallinnon (NAV) sivustosta.
Kuka voi saada vanhempainrahaa?
Voit saada vanhempainrahaa, jos
- kuulut Norjan sosiaalivakuutuksen piiriin
- olet ollut ansiotyössä
- sinulla on ollut eläkkeeseen oikeuttavaa ansiotuloa vähintään kuutena kuukautena etuusjaksoa edeltäneestä kymmenestä kuukaudesta.
Ansiotulojen on täytynyt vastata vuositasolla vähintään puolta sosiaalivakuutuksen perussummasta. Muissa Eta-maissa kertyneet työskentelykaudet voidaan laskea yhteen Norjassa myöhemmin kertyneeseen työskentelykauteen. Voit näin ollen olla oikeutettu norjalaiseen vanhempainrahaan, vaikket olisikaan työskennellyt Norjassa koko vanhempainrahaa kerryttävää kautta. On kuitenkin syytä huomata, että vanhempainraha määräytyy vain Norjassa ansaittujen työtulojen perusteella.
Ansiotyöksi luetaan myös aika, jolloin olet saanut esimerkiksi työttömyyspäivärahaa, sairauspäivärahaa, tukea sairaan lapsen hoitoon, vanhempainrahaa, erityisäitiysrahaa tai työllistymismahdollisuuksien selvitystukea. Lisätietoja saa NAVin sivustosta.
Miten voi saada vanhempainrahaa?
Vanhempainrahaa on haettava kirjallisesti NAVilta. Hakemus on jätettävä, vaikka työnantajasi maksaisi sinulle täyttä palkkaa vanhempainrahakaudella. Hakulomakkeet voi ladata NAVin lomakesivulta.
Kun olet valinnut lomakkeen, pääset täyttöohjeisiin. Ohjesivulta valitset myös, mitä asiakirjoja sinun on liitettävä hakemukseen.
Tarkempia tietoja hakumenettelystä saa NAVin sivustosta.
Miten pitkä vanhempainrahakausi on?
Vanhempainrahakauden pituus on joko 47 viikkoa 100-prosenttisella tuella tai 57 viikkoa 80-prosenttisella tuella (tai 46 viikkoa 100-prosenttisella tuella ja 56 viikkoa 80-prosenttisella tuella, jos lapsi on syntynyt ennen 1. heinäkuuta 2011). Vanhempainrahakauden alussa valittua mallia noudatetaan koko tukikauden ajan kummankin vanhemman osalta.
Vanhempainrahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa. Lauantailta ja sunnuntailta tukea ei makseta. On syytä huomata, että 80-prosenttisen vanhempainrahan valinneiden tuki jää kokonaisuudessaan pienemmäksi kuin 100-prosenttisen tuen valinneiden.
Kokonaisajasta on varattu äidille kolme viikkoa ennen lapsen syntymää ja kuusi viikkoa syntymän jälkeen. Jos lapsi on syntynyt ennen 1. heinäkuuta 2011, kymmenen viikkoa kokonaisajasta on varattu isälle. Tämän niin sanotun isyyskiintiön voi käyttää koska tahansa sen jälkeen, kun lapsen syntymästä on kulunut kuusi viikkoa. Jos lapsi on syntynyt 1. heinäkuuta 2011 tai myöhemmin, isällä on oikeus 12 viikon isyyslomaan.
Loput etuusajasta (26/36 viikkoa) vanhemmat voivat jakaa keskenään, mutta etuusajan käyttöön liittyy tiettyjä erityisehtoja isän osalta. Äidillä on oikeus saada vanhempainrahaa koko kaudelta, jos isällä ei ole oikeutta vanhempainrahaan.
Vanhemmat voivat hyödyntää vanhempainrahakautta joustavasti eli yhdistää työssäkäynnin etuusaikaan, jolloin vanhempainrahakausi pitenee. Vanhempainvapaa on kuitenkin pidettävä kokonaisuudessaan ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta.
Lisätietoja joustavasta vanhempainrahasta, sen myöntämisen ehdoista ja joustavan vanhempainrahakauden pituudesta saa NAVin sivustosta.
Paljonko tukea voi saada?
Vanhempainraha määräytyy saajan tulojen perusteella, ja sitä maksetaan tiettyyn ylärajaan asti. Ansiotyössä olevan henkilön vanhempainraha määräytyy sen palkkatulon perusteella, jota hän saa vanhempainloman alkaessa. Tuki maksetaan kerran kuukaudessa ja se on veronalaista tuloa. NAVin sivustossa on vanhempainrahalaskuri, jonka avulla voit selvittää, paljonko vanhempainrahaa voit saada.
Vanhempainrahaa voi saada myös adoption yhteydessä. Myös yksityisyrittäjät ja freelancerit voivat saada vanhempainrahaa. Katso lisätietoja NAVin sivustosta.
Kertakorvaus lapsen syntymän ja adoption yhteydessä
Jos et ole oikeutettu vanhempainrahaan, sinulle voidaan maksaa kertakorvaus lapsen syntymän ja adoption yhteydessä. Olet oikeutettu kertakorvaukseen vain, jos olet Norjan sosiaalivakuutuksen jäsen lapsen syntymän tai adoptoinnin hetkellä. Kertakorvausta haetaan kirjallisesti NAVista.
NAVin sivustosta löydät hakulomakkeita ja saat lisätietoja kertakorvauksen hakemisesta ja maksuajankohdasta.
Isyyskiintiö
Koko vanhempainrahakaudesta on varattu isälle kaikkiaan 12 viikkoa, jos lapsi on syntynyt 1. heinäkuuta 2011 tai myöhemmin (jos lapsi on syntynyt ennen 1. heinäkuuta 2011, isyyskiintiö on 10 viikkoa). Jos isä ei käytä isyyskiintiötä, se menetetään.
Isällä on oikeus isyyskiintiöön, jos molemmat vanhemmat ovat oikeutettuja vanhempainrahaan. Jos isä ei ole ollut ansiotyössä vähintään kuutena kuukautena viimeksi kuluneen kymmenen kuukauden aikana, isyyskiintiöviikot siirretään äidille. Jos lapsi on syntynyt ennen 1. heinäkuuta 2010, kummankin vanhemman on täytynyt saavuttaa oikeus vanhempainrahaan olemalla ansiotyössä vähintään kuutena kuukautena viimeksi kuluneiden kymmenen kuukauden aikana. Lisäksi äidin on täytynyt saavuttaa oikeus vanhempainrahaan työskentelemällä vähintään 50-prosenttisessa työsuhteessa. Jos lapsi on syntynyt 1. heinäkuuta 2010 tai sen jälkeen, äidin ei ole tarvinnut olla vähintään 50-prosenttisessa työsuhteessa.
NAVin sivustossa kerrotaan tarkemmin, milloin isä on oikeutettu isyyskiintiöön, miten isyyskiintiötä voi hakea ja miten isä voi käytännössä hyödyntää isyyskiintiötä.
Isyyskiintiön myöntämisen edellytyksenä on kuitenkin, että sekä äiti että isä on oikeutettu saamaan vanhempainrahaa Norjasta. Jos ainoastaan lapsen isä on työskennellyt Norjassa ja ollut Norjan sosiaalivakuutuksen jäsen, hänellä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta isyyskiintiöön.
Sosiaalinen äiti
Lakeihin ja asetuksiin sisältyvät isää koskevat säännökset koskevat myös kahden naisen rekisteröidyn parisuhteen toista osapuolta. Isää koskevia vanhempainrahasäännöksiä on näin ollen sovellettava sosiaaliseen äitiin. Sosiaalisella äidillä on siten sama oikeus vanhempainrahaan ja sama velvollisuus käyttää isyyskiintiö kuin isällä. Lisätietoja sosiaalisen äidin oikeuksista saa Norjan lapsi-, tasa-arvo- ja osallistamisministeriön sivustosta.
Vanhempainraha muutettaessa toiseen Pohjoismaahan
Toiseen Pohjoismaahan tai Eta-maahan muuttavalla on oikeus NAVin maksamaan vanhempainrahaan, mikäli muut vanhempainrahan saamisen ehdot täyttyvät.
Jos henkilö on oikeutettu norjalaiseen vanhempainrahaan ja muuttaa pois maasta ennen lapsen syntymää tai vanhempainrahakauden alkamista, hän voi saada ulkomailla norjalaista vanhempainrahaa. Edellytyksenä on, ettei henkilö työskentele uudessa asuinmaassaan ennen lapsen syntymää. Jos henkilö alkaa työskennellä uudessa asuinmaassaan, hän on oikeutettu uuden asuinmaan lainsäädännön mukaiseen vanhempainrahaan eikä voi siten saada norjalaista vanhempainrahaa.
Ota aina yhteyttä NAVin paikallistoimistoon ja selvitä sinua koskevat säännöt, jos olet raskaana tai saat vanhempainrahaa ja suunnittelet muuttoa toiseen Pohjoismaahan.
Opiskelijoiden oikeus vanhempainrahaan
Norjan valtion opintolainarahastolta (Lånekassen) opintotukea saava opiskelija voi saada opintolainarahastolta vanhempainstipendin korkeintaan 44 viikoksi. Tuki, joka tavallisesti maksettaisiin lainana ja stipendinä, maksetaan tällöin pelkästään stipendinä. Stipendin voi saada, jos seuraavat ehdot täyttyvät:
- Hakijalla on opiskelupaikka.
- Hakija on ollut oikeutettu stipendiin ja opintolainaan lapsen syntymää tai adoptiota edeltävien kuuden kuukauden ajan.
- Hakijan avo- tai aviopuoliso ei saa samanaikaisesti sosiaalivakuutuksesta maksettavaa vanhempainrahaa.
Lisätietoa oikeudesta vanhempainstipendiin saa valtion opintolainarahaston sivustosta.
