Tehdyt toimenpiteet

Islannin koulutusjärjestelmä

Tässä osiossa kerrotaan Islannin koulutusjärjestelmästä, joka alkaa leikkikoulussa ja jota voi jatkaa aina korkea-asteen koulutukseen. Mukana on myös tietoa Islannin aikuiskoulutusmahdollisuuksista. Ohessa on myös erikseen tietoa ulkomaalaisten islannin opetuksesta ja tarjolla olevasta englanninkielisestä koulutuksesta.

Islands Universitet
Valokuvaaja
Sigurður Ólafsson/norden.org

Islannin koulutusjärjestelmä

Islannin koulutusjärjestelmä jakautuu neljään asteeseen:

  • Leikkikoulu on tarkoitettu 2-6-vuotiaille lapsille.
  • Peruskoulua käydään kuuden vuoden iästä kuusitoistavuotiaaksi.
  • Kaikki, jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuuden (käyneet peruskoulun) tai täyttäneet 18 vuotta, voivat hakeutua toisen asteen koulutukseen joko lukioon tai ammatilliseen oppilaitokseen. Joissakin näistä kouluista on lyhyempiä koulutusohjelmia niille, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon. Tällaisia on esimerkiksi lääkärisihteerin tai oppaan suuntautumisvaihtoehto.
  • Korkea-asteen koulutus on tarkoitettu toisen asteen koulutuksen päättäneille eli useimmiten 20-vuotiaille tai sitä vanhemmille.

Islannin korkeakoulujärjestelmän kolme vaihetta:

Islannin korkea-asteen koulutus jakautuu kolmeen vaiheeseen: perus- ja aineopinnot, syventävät opinnot ja tohtorikoulutus.

Ensimmäinen vaihe kestää tavallisesti kolme vuotta ja siitä saadut opintopisteet vastaavat 180 ECTS:ää. Ensimmäisen vaiheen tutkinto on joko BA, BS tai B.Ed. Korkeakouluissa on tarjolla myös lyhyempiä opintokokonaisuuksia, joiden päätteeksi saa diplomin.

Syventävien opintojen maisterin tutkinto on joko MA, MS tai M.Ed. Tämän ylemmän korkeakoulututkinnon saavuttaminen vie yleensä kaksi vuotta.

Joissakin aineissa opinnot voivat viedä pitempään eli neljästä kuuteen vuotta. Sairaanhoitajakoulutus on nelivuotinen ja päättyy BS-tutkintoon. Myös esimerkiksi kätilön, oikeustieteen ja lääkärin alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavat opinnot vievät pitemmän ajan.

Joissakin aineissa on tarjolla tohtorin tutkintoon tähtäävää koulutusta. Tämän vaiheen opinnot vievät yleensä neljä vuotta ja päättyvät Ph.d.-tutkintoon.

Hyödyllistä tietoa Islannin korkea-asteen koulutuksesta

Islannissa on seitsemän joko valtiollista tai yksityistä korkea-asteen opetusta tarjoavaa oppilaitosta. Pääsyvaatimuksena on yleensä ylioppilastutkinto tai vastaava määrä opintoja. Ilman ylioppilastutkintoa voi joissakin tapauksissa päästä korkeakouluun käymällä ensiksi läpi siihen valmentavat opinnot. Joskus myös työkokemus voidaan arvioida riittäväksi opintojen aloittamiselle.

Syksyllä alkavien perusopintojen hakuaika päättyy useimmiten touko- tai kesäkuussa, mutta vaihtelee kouluittain ja opintolinjoittain, sillä joissakin aineissa on mahdollista aloittaa opinnot myös kevätlukukaudella. Silloin hakuaika on yleensä edellisenä syksynä joko loka- tai marraskuussa. Joissakin aineissa edellytetään, että hakija läpäisee ensin sisäänpääsykokeen. Ylempään korkeakoulututkintoon johtavissa opinnoissa on yleensä eri hakuajat.

Yksityisissä korkeakouluissa on lukukausimaksu, kun taas valtiollisiin oppilaitoksiin maksetaan vain kirjautumismaksu.

Islantilaisissa oppilaitoksissa opetusta annetaan pääsääntöisesti islanniksi. Poikkeuksia on sekä perus- että syventävissä opinnoissa. Vieraiden kielten opetus tapahtuu pääasiassa opiskeltavalla kielellä. Lisäksi perus- ja aineopintovaiheessa on muutamissa aineissa tarjolla kokonaan englanninkielinen linja.

Monilla korkea-asteen oppilaitoksilla on tarjolla yksittäisiä kursseja tai kokonaisia opintolinjoja englanniksi. Nettisivulla Study in Iceland on luettelo niistä opintolinjoista, joilla alempaan, ylempään tai tohtorin tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa opetuskielenä on englanti.

Useimpien aineiden oppimateriaali on englanninkielistä. Kuitenkin olennaisesti Islantiin liittyvissä aineissa kuten oikeustieteessä materiaali on islanniksi. Joissakin aineissa osa oppimateriaalista on skandinaavisilla kielillä.

Oli kyse sitten peruskoulusta, toisen tai korkea-asteen koulutuksesta tai muuta opetusta tarjoavista oppilaitoksista, lisätietoja löytyy Islannin opetus- ja kulttuuriministeriön kotisivuilta.

Kansainvälisen vaihdon opintoneuvonnasta (Alþjóðaskrifstofa háskólastigsins) saa lisätietoa osallistumismahdollisuuksista monikansallisiin yhteistyöhankkeisiin. Siellä opastetaan sekä lähteviä että tulevia vaihto-oppilaita.

Opintoneuvonnan kotisivuilta löytyy lisätietoa Islannin korkea-asteen oppilaitoksista, oppilasvaihdosta ja erilaista opintostipendeistä. Useimmilla korkeakouluilla ja niiden tiedekunnilla on oma kansainvälisten asioiden opintoneuvoja.

Aikuisopetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkoituksena on edistää aikuiskoulutusta. Ministeriön päämääränä on, että toisen asteen koulutusta vaille jääneille henkilöille tarjotaan erilaisia kouluttautumisvaihtoehtoja, joissa aikaisemmat opinnot, kurssit ja työkokemus otetaan huomioon.

Aikuiskoulutusta tarjoavat monet eri siihen erikoistuneet oppilaitokset samoin kuin useat toisen asteen ammatilliset oppilaitokset. Lisätietoa aikuiskoulutuksesta löytyy ministeriön kotisivuilta.

Aikuisopetukseen erikoistuneiden oppilaitosten yhteis- ja etujärjestö on nimeltään Leikn. Järjestön tarkoitus on edistää aikuisopetusta Islannissa. Leiknin kotisivuillla on luettelo kaikista Islannin aikuiskoulutusta järjestävistä tahoista.

Islannin yliopiston täydennyskoulutuslaitos tarjoaa erilaisia opintokokonaisuuksia, lyhyempiä työpainotteisia kursseja, suurlähetystöjen valvomaa pätevöitymiskoulutusta ja syventävän tason opintoja. Myös muut korkeakoulut tarjoavat täydennyskoulutusta.

Monet ammattiliitot tarjoavat Islannissa jäsenilleen kouluttautumis- tai kurssitukea. Ammattiliitot pitävät myös itse kursseja, joiden tarkoituksena on useimmiten lisätä työntekijöiden pätevyyttä ja ammattituntemusta. Nettisivustosta Námskeið.is löytyy eri yritysten järjestämiä kursseja.

Monet eri järjestöt ja opistot ympäri maata tarjoavat isoimmilla paikkakunnilla ulkomaalaisille tarkoitettuja islannin kielen kursseja. Osallistumismaksu on yleensä pieni, sillä Islannin opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa osaltaan kursseja.  Lähempiä tietoja kotisivuilta Fjölmenningarsetur ja Mímir.

Samasta aiheesta

 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.