Tutkintojen tunnustaminen
Pohjoismaat ovat sopineet korkea-asteen koulutukseen oikeuttavien päättötutkintojen eli loppuun suoritetun lukiokoulutuksen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Lisäksi ne ovat sitoutuneet antamaan toisessa Pohjoismaassa asuville koulutukseen hakeville mahdollisuuden päästä julkiseen korkea-asteen koulutukseensa samoilla ehdoilla kuin oman maan hakijat.
Vuonna 2004 annetun Reykjavikin julistuksen mukaan Pohjoismaat pyrkivät myös tunnustamaan täydellisesti toistensa tarjoaman korkea-asteen koulutuksen.
Lisätietoja opintojen ja tutkintojen tunnustamiseen liittyvästä pohjoismaisesta yhteistyöstä löydät täältä .
Lisätietoja ulkomaisten opintosuoritusten arvioinnista ja tunnustamisesta Tanskassa antaa ulkomailla suoritettujen opintojen hallitus (Styrelsen for International Uddannelse).
