- Info
Muut maat
-
Pohjanmeri-ohjelma
-
Pohjanmeri-ohjelmassa hyödynnetään uusimpia menetelmiä, joilla edistetään aluekehitystä valtioiden välisissä hankkeissa. Ohjelman yleistavoitteena on laajentaa alueellisen yhteistyön puitteita ja panostaa laadullisesti vahvoihin hankkeisiin, jotka liittyvät innovointiin, ympäristöön, saavutettavuuteen sekä kestäviin ja kilpailukykyisiin paikallisyhteisöihin. Ohjelman kokonaisbudjetti on 140 milj. euroa, ja rahat tulevat EU:lta. Lisäksi on varattu 9,6 milj. euroa norjalaisille kumppaneille.
-
Itämeri-ohjelma
-
Itämeri-ohjelma (The Baltic Sea Region Programme 2007–2013) on yksi keskeisimmistä EU:n alueelliseen yhteistyöhön sisältyvistä valtioiden välisistä ohjelmista. Ohjelman budjetti on 236,6 milj. euroa, ja se rahoitetaan EU:n rakennerahaston (European Regional Development Fund – ERDF) ja EU:n naapuruusohjelman (European Neighbourhood and Partnership Instrument – ENPI) varoin sekä Norjan kansallisin varoin. Lisäksi saadaan alueellista rahoitusta.
-
Pohjoinen periferia
-
Ohjelman panostusalueet on räätälöity pohjoisten alueiden – kuten harvaan asuttujen maaseutualueiden – erityishaasteisiin. Etusijalle asetetaan toimenpiteet, jotka liittyvät innovointiin, ympäristöön, saavutettavuuteen sekä kaupunkien ja maaseudun välisiin yhteyksiin. Ohjelmakaudella 2007–2013 keskitytään erityisesti uusien ja innovatiivisten tuotteiden sekä palveluiden kehittämiseen valtioiden välisessä yhteistyössä. Hankkeiden tulee johtaa kokemusten vaihdon ja verkostoitumisen avulla konkreettisiin tuloksiin, jotka luovat lisäarvoa osallistuville alueille.
-
Pohjoismaiden ministerineuvoston tukiohjelma Itämeren alueen kansalaisjärjestöille
-
Kansalaisjärjestöillä on keskeinen asema Pohjoismaiden ministerineuvoston, Baltian maiden ja Luoteis-Venäjän välisessä yhteistyössä, joka liittyy useisiin ministerineuvoston painopistealueisiin, kuten ympäristöön ja demokratiakehitykseen. Kansalaisjärjestöillä on niin ikään keskeinen rooli verkostojen rakentamisessa sekä Itämeren alueen rajat yrittävässä yhteistyössä.
