Tehdyt toimenpiteet

Ruotsi

Pohjoinen: Sàpmi
Ohjelman tavoitteena on se, että saamelaisalueen kulttuuri- ja elinkeinoelämä vahvistuu vuoteen 2013 mennessä, kun elinkeinoyhteistyölle tarjotaan entistä laajempia ja järjestelmällisempiä edellytyksiä ja kun keskitytään yhteisiin ratkaisuihin saamelaiskulttuurin ainutlaatuisten piirteiden kehittämiseksi.
Pääkaupunkien välinen pohjoismainen kulttuuriyhteistyö
Hässelby-säätiö oli Pohjoismaiden pääkaupunkien kulttuurivaihdon keskus, joka perustettiin vuonna 1963 ja jota rahoittivat sen viisi perustajaa: Helsinki, Tukholma, Oslo, Kööpenhamina ja Reykjavik. Myöhemmin mukaan tulivat vielä Pohjoismaiden itsehallintoalueiden pääkaupungit Maarianhamina, Nuuk ja Torshavn. Säätiön tavoitteena oli lisätä kiinnostusta ja tietoa, jotka liittyvät Pohjoismaiden pääkaupunkien kulttuuriin. Toiminta loppui vuonna 2000, ja vastuu tulevasta kulttuuriyhteistyöstä jätettiin kunkin kaupungin vastaaville kulttuurielimille.
Letterstedtin yhdistys
Yhdistyksen on sääntöjensä mukaan edistettävä viiden Pohjoismaan välistä teollisuus-, tiede- ja taideyhteistyötä. Yhdistyksen toiminta koostuu pohjoismaiseen toimintaan tarkoitettujen määrärahojen jakamisesta, Nordisk Tidskrift -lehden julkaisemisesta, Jacob Letterstedtin pohjoismaisen ansiomitalin myöntämisestä sekä muusta toiminnasta.
Ruotsalais-islantilainen yhteistyörahasto
Ruotsalais-islantilaisen yhteistyörahaston tavoitteena on edistää ruotsalais-islantilaista yhteistyötä, keskinäistä kulttuurivaihtoa sekä tiedon välittämistä Ruotsin ja Islannin kulttuurisista ja yhteiskunnallisista oloista. Käytännössä rahasto jakaa vuosittain apurahoja näiden kahden maan väliseen yhteistyöhön lähinnä kulttuurin, koulutuksen ja tutkimuksen saralla. Rahasto perustettiin, kun Ruotsin hallitus lahjoitti sen pääoman Islannin tasavallan 50-vuotisjuhlissa 17. kesäkuuta 1994.
Interreg IV A Pohjoinen
Ohjelmassa on kolme panostusaluetta: elinkeinoelämän kehittäminen; tutkimus, kehitys ja koulutus sekä alueellinen toimivuus ja identiteetti. Norjasta ohjelmaan osallistuvat kolme pohjoisinta lääniä – Finmarkku, Tromssa ja Nordland –, Ruotsista Norrbotten ja Suomesta Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.
NCCS:n tutkimusrahasto
Nordic College of Caring Science Forskningsfond -säätiö perustettiin vuonna 2007. Tutkimusrahaston tarkoituksena on tukea NCCS:n määritelmän ja tavoitteen mukaisesti hoitotieteen kehitystä ja sen asemaa kaiken hoidon lähtökohtana. Säätiö myöntää taloudellista tukea pohjoismaisiin tutkimushankkeisiin, jotka lisäävät tietoa ihmisen kunnioittavasta ja arvokkaasta hoitamisesta eri elämäntilanteissa, konteksteissa ja kulttuureissa. Erityisaloina ovat terveys, kärsimys, elinikäiset vammat ja lähestyvä kuolema.
Taiteilijoiden oleskelu Dalsåsenin pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
Oleskelumahdollisuutta voivat hakea kuvataiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit. Apurahaa voivat hakea ainoastaan yksityishenkilöt.
Ruotsi–Norja: Sisä-Skandinavia
Ohjelman päätavoitteena on vahvistaa alueen houkuttelevuutta ja kilpailukykyä rajat ylittävällä yhteistyöllä. Ohjelmalla on kolme painopistealuetta: talouskasvu, houkutteleva elinympäristö ja tekninen tuki. Näistä kaksi ensimmäistä liittyvät ulkopuoliseen hanketoimintaan, kun taas kolmas liittyy ohjelman sisäisen hallinnoinnin ja toteutuksen rahoittamiseen.
Pohjoismaiden kriminologisen yhteistyöneuvoston apuraha
Pohjoismaiden kriminologinen yhteistyöneuvosto myöntää tukea tutkimushankkeisiin, työryhmien kokouksiin, matkoihin, opintomatkoihin ja kääntämiseen. Apurahan saaminen edellyttää vähintään kolmen Pohjoismaan osallistumista hankkeeseen.
Botnia-Atlantica
Ohjelman panostusalueet on jaettu kuuteen teemaan: koulutus, tutkimus ja tekninen kehitys; matkailu ja elinkeinoelämä; yhteiskunnalliset palvelut; luonto ja kulttuuriympäristö resursseina; yhteydet sekä rajat ylittävä yhteenkuuluvuus (energia, kulttuuri, kaupunkien ja taajamien välinen yhteistyö).
Ruotsalais-norjalainen yhteistyörahasto
Ruotsalais-norjalaisen yhteistyörahaston tehtävänä on edistää ruotsalais-norjalaista yhteistyötä sekä lisätä keskinäistä kanssakäymistä ja tietämystä joka liittyy Ruotsin ja Norjan kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin. Rahaston perusti Ruotsin valtio vuonna 1949 lahjoitusvarojen turvin. Norjaan perustettiin samalla vastaava rahasto, jonka peruspääoma on kolme miljoonaa Norjan kruunua. Rahastoilla oli yhteinen hallitus, ja ne yhdistyivät vuonna 1993.
Kulttuurintutkijoiden oleskelu Dalsåsenin Pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
Visuaalisen kulttuurin, kuten muotoilun ja arkkitehtuurin, tutkijat voivat hakea apurahaa oleskeluun Dalsåsenin pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa Norjassa. Apurahaa voivat hakea ainoastaan yksityishenkilöt.
Clara Lachmannin rahasto
Clara Lachmannin rahasto on säätiö, joka edistää skandinaavista yhteenkuuluvuutta tarjoamalla jonkin Skandinavian maan asukkaille mahdollisuuden tutustua toisen Skandinavian maan oloihin. Lisäksi rahasto tukee yleisesti skandinaavista yhteistyötä kaikilla aloilla, joilla se saattaa olla hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista.
Tukea Pohjoismaiselta päihdetutkimuskeskukselta
Pohjoismainen päihdetutkimuskeskus tukee vertailevaa pohjoismaista alkoholi- ja huumetutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. Tutkimushankkeeseen tulee osallistua vähintään kaksi Pohjoismaata. Apurahoja voivat hakea sekä yksityishenkilöt että järjestöt.
Ryhmien oleskelu Dalsåsenin Pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
Dalsåsenissa oleskeluun voivat hakea apurahoja ryhmät, jotka toteuttavat innovatiivisia hankkeita visuaalisen kulttuurin, muotoilun ja arkkitehtuurin alalla. Apurahoja voivat hakea ainoastaan ryhmät.
Apurahaohjelma Uppsalan Pohjoismaiseen Afrikka-instituuttiin tuleville tohtoriopiskelijoille
Tohtoriopiskelijoiden apurahat on tarkoitettu kolmen kuukauden opiskeluun instituutin kirjastossa, ja apuraha kattaa asumiskustannukset sekä matkan Uumajaan ja takaisin. Lisäksi stipendiaatti saa pienehkön rahasumman oleskelukustannuksia varten. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
Pohjanmeri-ohjelma
Pohjanmeri-ohjelmassa hyödynnetään uusimpia menetelmiä, joilla edistetään aluekehitystä valtioiden välisissä hankkeissa. Ohjelman yleistavoitteena on laajentaa alueellisen yhteistyön puitteita ja panostaa laadullisesti vahvoihin hankkeisiin, jotka liittyvät innovointiin, ympäristöön, saavutettavuuteen sekä kestäviin ja kilpailukykyisiin paikallisyhteisöihin. Ohjelman kokonaisbudjetti on 140 milj. euroa, ja rahat tulevat EU:lta. Lisäksi on varattu 9,6 milj. euroa norjalaisille kumppaneille.
Interreg
EU:n Interreg-ohjelma Ruotsi–Norja sisältyy uuteen alueellisen yhteistyön tavoitteeseen, jonka on määrä vahvistaa rajat ylittävää yhteistyötä EU-maiden kesken ja EU:n ympärysmaiden kanssa. Tavoite perustuu aiempaan Interreg-yhteisöaloitteeseen. Alueellisessa yhteistyössä on kolme yhteistyömuotoa: rajat ylittävä yhteistyö, valtioiden välinen yhteistyö ja alueiden välinen yhteistyö. Interreg Ruotsi–Norja on rajat ylittävää yhteistyötä. Ohjelmalla vahvistetaan innovatiivisia hankkeita, osaamista ja kilpailukykyä elinkeinoelämän, tekniikan ja yhteiskunnallisen kehityksen alalla. Talouskasvua edistetään panostamalla infrastruktuuriin ja poistamalla rajaesteitä. Elinympäristön houkuttelevuutta taas parannetaan luomalla alue, jolla ihmiset haluavat asua, toimia ja oleskella.
Ruotsalais-tanskalainen kulttuurirahasto
Ruotsalais-tanskalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää ruotsalais-tanskalaista kulttuuriyhteistyötä stipendien ja muiden tukimuotojen avulla. Rahasto myöntää apurahoja ensisijaisesti kirjallisuuden, taiteen ja tieteen saralla, mutta se voi tukea myös muuta toimintaa, jolla pyritään lisäämään maiden keskinäistä tuntemusta ja maiden välisiä yhteyksiä. Vuonna 1953 perustettu rahasto on säätiömuotoinen.
Apurahaohjelma: kenttätyö Afrikassa
Tämä apurahaohjelma on tarkoitettu Afrikassa suoritettavaan kenttätyöhön. Vuosittain tukea annetaan 30–40:lle jonkin pohjoismaisen yliopiston opiskelijalle tai tutkijalle. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
Seuraavat 20 1 | 2 | 3 | 4 5