- Info
Tanska
-
Pääkaupunkien välinen pohjoismainen kulttuuriyhteistyö
-
Hässelby-säätiö oli Pohjoismaiden pääkaupunkien kulttuurivaihdon keskus, joka perustettiin vuonna 1963 ja jota rahoittivat sen viisi perustajaa: Helsinki, Tukholma, Oslo, Kööpenhamina ja Reykjavik. Myöhemmin mukaan tulivat vielä Pohjoismaiden itsehallintoalueiden pääkaupungit Maarianhamina, Nuuk ja Torshavn. Säätiön tavoitteena oli lisätä kiinnostusta ja tietoa, jotka liittyvät Pohjoismaiden pääkaupunkien kulttuuriin. Toiminta loppui vuonna 2000, ja vastuu tulevasta kulttuuriyhteistyöstä jätettiin kunkin kaupungin vastaaville kulttuurielimille.
-
Letterstedtin yhdistys
-
Yhdistyksen on sääntöjensä mukaan edistettävä viiden Pohjoismaan välistä teollisuus-, tiede- ja taideyhteistyötä. Yhdistyksen toiminta koostuu pohjoismaiseen toimintaan tarkoitettujen määrärahojen jakamisesta, Nordisk Tidskrift -lehden julkaisemisesta, Jacob Letterstedtin pohjoismaisen ansiomitalin myöntämisestä sekä muusta toiminnasta.
-
NCCS:n tutkimusrahasto
-
Nordic College of Caring Science Forskningsfond -säätiö perustettiin vuonna 2007. Tutkimusrahaston tarkoituksena on tukea NCCS:n määritelmän ja tavoitteen mukaisesti hoitotieteen kehitystä ja sen asemaa kaiken hoidon lähtökohtana. Säätiö myöntää taloudellista tukea pohjoismaisiin tutkimushankkeisiin, jotka lisäävät tietoa ihmisen kunnioittavasta ja arvokkaasta hoitamisesta eri elämäntilanteissa, konteksteissa ja kulttuureissa. Erityisaloina ovat terveys, kärsimys, elinikäiset vammat ja lähestyvä kuolema.
-
Taiteilijoiden oleskelu Dalsåsenin pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
-
Oleskelumahdollisuutta voivat hakea kuvataiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit. Apurahaa voivat hakea ainoastaan yksityishenkilöt.
-
Tukea Tanskalais-färsaarelaiselta kulttuurirahastolta
-
Rahaston tavoitteena on edistää Färsaarten ja Tanskan – mukaan lukien Färsaarten ja Grönlannin – välistä kulttuurivaihtoa. Tanskalais-färsaarelainen kulttuurirahasto perustettiin vuonna 1951 Tanskan hallituksen ja Färsaarten maakuntahallituksen välisen sopimuksen perusteella.
-
Islannin yliopiston yhteisrahasto
-
Rahaston tavoitteena on vahvistaa Tanskan ja Islannin välistä henkistä yhteyttä tukemalla kumpaakin tai jompaakumpaa maata koskevan tutkimuksen ja tieteen julkaisemista. Rahastosta myönnetään matkatukea yliopiston opettajille ja muille yliopistossa työskenteleville tutkijoille, jotka haluavat osallistua kansainvälisiin konferensseihin ja tutkimushankkeisiin.
-
Pohjoismaiden kriminologisen yhteistyöneuvoston apuraha
-
Pohjoismaiden kriminologinen yhteistyöneuvosto myöntää tukea tutkimushankkeisiin, työryhmien kokouksiin, matkoihin, opintomatkoihin ja kääntämiseen. Apurahan saaminen edellyttää vähintään kolmen Pohjoismaan osallistumista hankkeeseen.
-
Kulttuurintutkijoiden oleskelu Dalsåsenin Pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
-
Visuaalisen kulttuurin, kuten muotoilun ja arkkitehtuurin, tutkijat voivat hakea apurahaa oleskeluun Dalsåsenin pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa Norjassa. Apurahaa voivat hakea ainoastaan yksityishenkilöt.
-
Clara Lachmannin rahasto
-
Clara Lachmannin rahasto on säätiö, joka edistää skandinaavista yhteenkuuluvuutta tarjoamalla jonkin Skandinavian maan asukkaille mahdollisuuden tutustua toisen Skandinavian maan oloihin. Lisäksi rahasto tukee yleisesti skandinaavista yhteistyötä kaikilla aloilla, joilla se saattaa olla hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista.
-
Tukea Pohjoismaiselta päihdetutkimuskeskukselta
-
Pohjoismainen päihdetutkimuskeskus tukee vertailevaa pohjoismaista alkoholi- ja huumetutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. Tutkimushankkeeseen tulee osallistua vähintään kaksi Pohjoismaata. Apurahoja voivat hakea sekä yksityishenkilöt että järjestöt.
-
Ryhmien oleskelu Dalsåsenin Pohjoismaisessa taiteilijakeskuksessa
-
Dalsåsenissa oleskeluun voivat hakea apurahoja ryhmät, jotka toteuttavat innovatiivisia hankkeita visuaalisen kulttuurin, muotoilun ja arkkitehtuurin alalla. Apurahoja voivat hakea ainoastaan ryhmät.
-
Apurahaohjelma Uppsalan Pohjoismaiseen Afrikka-instituuttiin tuleville tohtoriopiskelijoille
-
Tohtoriopiskelijoiden apurahat on tarkoitettu kolmen kuukauden opiskeluun instituutin kirjastossa, ja apuraha kattaa asumiskustannukset sekä matkan Uumajaan ja takaisin. Lisäksi stipendiaatti saa pienehkön rahasumman oleskelukustannuksia varten. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
-
Apurahaohjelma Uppsalan Pohjoismaiseen Afrikka-instituuttiin tuleville vieraileville tutkijoille
-
Apurahat on varattu pohjoismaisille senioritutkijoille, ja vierailu instituutissa kestää yleensä kaksi kuukautta. Apurahalla mahdollistetaan matka Uppsalaan sekä instituutin kirjaston ja toimiston käyttö. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
-
Tukea Suomalais-tanskalaiselta kulttuurirahastolta
-
Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Tanskan välistä yhteistyötä ja lisätä toisen maan kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän tuntemusta. Rahaston perustivat vuonna 1981 Suomen ja Tanskan hallitukset yhteistyön ja yhteyksien lisäämiseksi.
-
Pohjanmeri-ohjelma
-
Pohjanmeri-ohjelmassa hyödynnetään uusimpia menetelmiä, joilla edistetään aluekehitystä valtioiden välisissä hankkeissa. Ohjelman yleistavoitteena on laajentaa alueellisen yhteistyön puitteita ja panostaa laadullisesti vahvoihin hankkeisiin, jotka liittyvät innovointiin, ympäristöön, saavutettavuuteen sekä kestäviin ja kilpailukykyisiin paikallisyhteisöihin. Ohjelman kokonaisbudjetti on 140 milj. euroa, ja rahat tulevat EU:lta. Lisäksi on varattu 9,6 milj. euroa norjalaisille kumppaneille.
-
Ruotsalais-tanskalainen kulttuurirahasto
-
Ruotsalais-tanskalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää ruotsalais-tanskalaista kulttuuriyhteistyötä stipendien ja muiden tukimuotojen avulla. Rahasto myöntää apurahoja ensisijaisesti kirjallisuuden, taiteen ja tieteen saralla, mutta se voi tukea myös muuta toimintaa, jolla pyritään lisäämään maiden keskinäistä tuntemusta ja maiden välisiä yhteyksiä. Vuonna 1953 perustettu rahasto on säätiömuotoinen.
-
Tanskalais-norjalainen yhteistyörahasto
-
Tanskalais-norjalaisen yhteistyörahaston tavoitteena on pyrkiä lisäämään Tanskan ja Norjan välistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä kulttuurialalla ja muilla aloilla. Rahasto omistaa kaksi konferenssikeskusta, Lysebun Oslossa ja Schæffergårdenin Kööpenhaminassa. Niiden tehtävänä on ottaa vastaan rahaston stipendiaatteja ja tarjota tilat rahaston tanskalais-norjalaisille tapahtumille: kursseille, seminaareille ja konferensseille sekä avoimille yleisötilaisuuksille.
-
Tukea Tanskalais-islantilaiselta rahastolta
-
Tanskalais-islantilaisen rahaston tehtävänä on vahvistaa Tanskan ja Islannin välistä henkistä yhteenkuuluvuutta, edistää islantilaista tutkimusta ja tieteellistä toimintaa sekä tukea islantilaisten opiskelijoiden yliopisto- ja korkeakouluopintoja.
-
Apurahaohjelma: kenttätyö Afrikassa
-
Tämä apurahaohjelma on tarkoitettu Afrikassa suoritettavaan kenttätyöhön. Vuosittain tukea annetaan 30–40:lle jonkin pohjoismaisen yliopiston opiskelijalle tai tutkijalle. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
-
Apurahaohjelma Uppsalan Pohjoismaiseen Afrikka-instituuttiin tuleville opiskelijoille
-
Opintoihin myönnettävä apuraha kattaa kuukauden opiskelun instituutin kirjastossa. Lisäksi apuraha kattaa asumiskustannukset sekä matkat Uppsalaan ja Uppsalasta takaisin kotipaikkakunnalle. Stipendiaatit saavat pienehkön rahasumman oleskelukustannuksia varten. Apurahaa voivat hakea yksityishenkilöt.
