Tehdyt toimenpiteet

Rajatyöntekijä

Tässä osiossa kerrotaan, mitä sääntöjä sinuun sovelletaan, jos asut yhdessä Pohjoismaassa ja työskentelet toisessa.

Öresundsbron
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Jos asut yhdessä ja työskentelet toisessa Pohjoismaassa, olet niin sanottu rajatyöntekijä, jota koskevat erityiset verotus- ja sairausvakuutussäännöt.

Periaatteena on, että jos henkilö kuuluu pääsäännön mukaan esimerkiksi Ruotsin sosiaalivakuutuksen piiriin, hän saa etuuksia ja korvauksia ensisijaisesti Ruotsin sääntöjen mukaan.

Verot ja sosiaalivakuutus

Rajatyöntekijä on henkilö, joka verovuonna asuu ja maksaa veroa yhdessä rajakunnassa ja käy töissä toisessa rajakunnassa naapurimaan puolella.

Norjan rajatyöntekijäsäännöt

Ruotsissa asuva rajatyöntekijä maksaa Norjassa sijaitsevassa rajakunnassa tekemästään työstä veron Ruotsiin.

Kyseisessä työskentelykunnassa tarvittava verokortti noudetaan asuinkunnan paikallisesta verotoimistosta.

Veroilmoitus jätetään asuinkunnan verotoimistoon, ja työntekijä maksaa ”erityisesti lasketun A-veron” (särskilt debiterad A-skatt) asuinmaan veroviranomaisille.

Kuntien tulee olla rajakuntia, ja lisäksi henkilön on oleskeltava säännöllisesti vakituisessa osoitteessaan Ruotsissa. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että henkilön on oleskeltava Ruotsissa vähintään kaksi päivää viikossa ja yövyttävä Ruotsissa vähintään kerran viikossa.

Suomen rajatyöntekijäsäännöt

Jos verovuonna asut ja maksat veroa Ruotsin puolella sijaitsevassa rajakunnassa, työskentelet Suomen puolella sijaitsevassa rajakunnassa ja oleskelet säännöllisesti Ruotsissa sijaitsevassa vakituisessa asunnossasi, sinua pidetään rajatyöntekijänä, vaikka kyseiset kunnat eivät olisikaan naapurikuntia.

Säännöllisellä oleskelulla tarkoitetaan yleensä sitä, että henkilön on oleskeltava Ruotsissa vähintään kaksi päivää viikossa ja yövyttävä Ruotsissa vähintään kerran viikossa. Päiväksi voidaan laskea myös osa päivästä.

Tanskan rajatyöntekijäsäännöt

Rajatyöntekijäsäännön mukaan sinun tulee maksaa veroa kotimaahasi. Sääntö poistui 1. tammikuuta 1997, mutta jos olit tuolloin rajatyöntekijä ja olet täyttänyt rajatyöntekijän vaatimukset yhtäjaksoisesti 1. tammikuuta 1997 jälkeenkin, kuulut myös vastaisuudessa rajatyöntekijäsäännön piiriin.

Jos vaihdat tanskalaista työnantajaa, kuulut edelleen rajatyöntekijäsäännön piiriin, jos uusi työsuhteesi kestää vähintään kuusi kuukautta ja muut ehdot täyttyvät.

Rajatyöntekijä kuuluu yleensä työskentelymaan sosiaalivakuutuksen piiriin. Verotuksellisesti Ruotsissa asuvan rajatyöntekijän Norjassa tai Suomessa sijaitsevassa naapurikunnassa ansaitsemat työtulot eivät oikeuta eläkkeeseen Ruotsissa.

Sosiaalivakuutusmaksu/työnantajamaksu maksetaan työnantajamaahan eikä Ruotsiin. Jos sen sijaan työskentelet sekä Norjassa tai Suomessa sijaitsevassa rajakunnassa että Ruotsissa, voidaan soveltaa toisia sääntöjä.

Sosiaalivakuutusmaksu ja työnantajamaksu maksetaan tällöin useimmiten Ruotsiin. Tarkempia tietoja omaa sosiaalivakuutustasi koskevista säännöistä saat Ruotsin vakuutuskassasta.

Lähetetty työntekijä

Jos ruotsalainen työnantaja on lähettänyt sinut töihin pohjoismaiseen naapurikuntaan määräajaksi (vuodeksi, aikaa voidaan pidentää yhdellä vuodella), voit anoa kuulumista edelleen ruotsalaisen sosiaalivakuutuksen piiriin. Lupaa anotaan lomakkeella E 101, joka on saatavissa verottajalta.

Poistuminen rekisteristä

Ota aina yhteys Ruotsin vakuutuskassaan ja toisen maan vastaavaan vakuutusviranomaiseen saadaksesi tietoa siitä, miten rekisteröinti ja rekisteristä poistuminen tulee tehdä. Voit kuulua kerrallaan vain yhden maan sosiaalivakuutuksen piiriin.

Lisätietoa rajatyöntekijöitä koskevista säännöistä antaa Ruotsin verovirasto.

Samasta aiheesta
  • Øresunddirekt (Organisaatio)

    Øresunddirekt on Juutinrauman alueella toimiva neuvontapalvelu, joka välittää tietoa viranomaisilta alueen asukkaille ja elinkeinoelämälle.

  • Grensetjänsten (Organisaatio)

    Grensetjänsten on Ruotsin ja Norjan välinen yhteistyöhanke, joka ylittää maa- ja viranomaisrajat. Grensetjänstenin päätehtävänä on vastaanottaa ja käsitellä kysymyksiä ihmisiltä ja yrityksiltä, jotka toimivat yli rajojen.

  • Haloo Pohjola -neuvontapalvelu (Organisaatio)

    Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on helpottaa yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa. Sen sivustosta saat tietoa säännöistä, jotka koskevat muuttamista, opiskelua ja työskentelyä Pohjoismaissa. Voit myös esittää omaa tilannettasi koskevia kysymyksiä suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai islannin kielellä.


 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.