Tehdyt toimenpiteet

Työttömyyskorvaus Ruotsissa

Tässä osiossa kerrotaan Ruotsin työttömyyspäivärahaa koskevista säännöistä.

Työttömyyskassan jäsenyys

Ota yhteys siihen työttömyyskassaan, jonka jäseneksi haluat liittyä. Ruotsin työttömyyskassat ovat alakohtaisia, joten esimerkiksi kaupan, koulutuksen ja hoivan alalla on omat työttömyyskassansa. Ruotsin työttömyyskassojen yhteisjärjestön (Arbetslöshetskassornas Samorganisation) sivustosta löytyy luettelo maan kaikista työttömyyskassoista.

Jos et löydä luettelosta omaa alaasi vastaavaa työttömyyskassaa, voit kääntyä täydentävän työttömyyskassan eli Alfa-kassan puoleen.

Työttömyyskassan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti. Jäsenyys voidaan myöntää aikaisintaan sen kuun ensimmäisestä päivästä lähtien, kun hakemus saapuu työttömyyskassaan.

Työttömyyskassan jäsenyyteen on oikeus niillä, jotka työskentelevät kassan toiminta-alueella. Lisäksi jäsenyyteen ovat oikeutettuja henkilöt, jotka eivät työskentele jäsenyyden hakuhetkellä mutta jotka ovat täyttäneet työttömyyskassan jäsenyyden ehdot työskennellessään viimeksi.

Lisätietoja Ruotsin työttömyyskassoista antaa Ruotsin työttömyyskassojen yhteisjärjestö.

Kuka maksaa työttömyyskorvauksen?

Jos asuntosi ja työpaikkasi sijaitsevat eri maissa, sinun on haettava työttömäksi jäädessäsi työttömyyskorvausta asuinmaastasi.

On tärkeää, että lähetät jäsenhakemuksen asuinmaasi työttömyyskassaan välittömästi sen jälkeen, kun työsuhteesi työskentelymaassa päättyy. Jos työskentelysi ei ole päättynyt kokonaan, sinun on haettava työttömyyskorvausta työskentelymaastasi.

Sinulla on tietyissä tapauksissa oikeus siirtää vakuutus- ja työskentelykausia työskentelymaasta asuinmaahasi.

Siirrettävistä kausista on annettava selvitys lomakkeella E 301. Voit anoa E 301 -todistusta työskentelymaan työttömyyskassasta tai työmarkkinaviranomaisilta. Lisätietoja antaa työttömyyskassa.

Työttömyyskorvaus sairauden aikana

Jos sairastut ollessasi työtön, ilmoita siitä välittömästi vakuutuskassalle (Försäkringskassan).

Kun olet sairas ja saat sairauspäivärahaa, työttömyyskassa ei maksa sinulle työttömyyskorvausta. Sairauslomalla olo ei myöskään kuluta työttömyyskorvauspäiviä.

Työttömyyskorvauksen maksaminen ulkomailla (E 303 -lomake)

Eta-sopimus koskee kaikkia Pohjoismaita, joten voit hakea töitä toisesta Pohjoismaasta kolmen kuukauden ajan ja säilyttää samalla oikeuden kotimaasta maksettavaan työttömyyskorvaukseen.

Jos haluat muuttaa toiseen Pohjoismaahan hakeaksesi töitä ja säilyttää samalla kotimaasta maksettavan työttömyyskorvauksen, korvausta on haettava ennen ulkomaille lähtöä E 303 -lomakkeella. Hakemus jätetään työnvälitystoimistoon.

Seuraavien ehtojen tulee täyttyä, jotta voit saada korvausta E 303 -lomakkeella:

  • Olet ollut työtön ja oikeutettu työttömyyskorvaukseen vähintään neljän viikon ajan ennen ulkomaille lähtöä.
  • Sinulla on oltava osoite siinä maassa, josta aiot hakea töitä.
  • Sinun on oltava rekisteröitynyt työnhakija.
  • Ruotsin työttömyyskassojen tarkastuselin IAF päättää, saatko lähteä työnhakuun ulkomaille. Jos hakemuksesi hyväksytään, sinulla on oikeus saada työttömyyskorvausta kotimaastasi kolmen kuukauden ajan hakiessasi töitä toisesta Pohjoismaasta.

Jos sinulle myönnetään E 303 -todistus, sinun on ilmoittauduttava työnhakijaksi työnhakumaan virallisessa työnvälitystoimistossa välittömästi saapuessasi maahan.

Jos ilmoittaudut työnvälitystoimistoon myöhemmin kuin seitsemän päivän kuluessa muuttopäivästä, saat korvausta vasta ilmoittautumispäivästä lähtien. Korvaus maksetaan siinä maassa, jossa olet työnhakijana.

Jos et saa töitä ulkomailta, sinun on palattava kotimaahasi ennen kolmen kuukauden määräajan päättymistä, koska muuten menetät oikeuden työttömyyskorvaukseen.

Lyhyet työnhakumatkat toisen Pohjoismaan puolelle

Työnhakija voi myös tehdä lyhyitä työnhakumatkoja kotipaikkakunnaltaan toisen Pohjoismaan puolelle työttömyyskorvauksen määrän vähenemättä, jos kohdealueen voidaan katsoa sijaitsevan oman kotikunnan päivittäisen työssäkäyntialueen sisäpuolella. Edellytyksenä tosin on, että työnhakija sopii matkasta etukäteen työnvälitystoimiston kanssa.

Lisätietoja Ruotsin työttömyysvakuutuksesta antaa työnvälitystoimisto.

Samasta aiheesta
  • Haloo Pohjola -neuvontapalvelu (Organisation)

    Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on helpottaa yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa. Sen sivustosta saat tietoa säännöistä, jotka koskevat muuttamista, opiskelua ja työskentelyä Pohjoismaissa. Voit myös esittää omaa tilannettasi koskevia kysymyksiä suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai islannin kielellä.

  • Øresunddirekt (Organisation)

    Øresunddirekt on Juutinrauman alueella toimiva neuvontapalvelu, joka välittää tietoa viranomaisilta alueen asukkaille ja elinkeinoelämälle.

  • Grensetjänsten (Organisation)

    Grensetjänsten on Ruotsin ja Norjan välinen yhteistyöhanke, joka ylittää maa- ja viranomaisrajat. Grensetjänstenin päätehtävänä on vastaanottaa ja käsitellä kysymyksiä ihmisiltä ja yrityksiltä, jotka toimivat yli rajojen.


 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.