Lähetetyt työntekijät
Tässä osiossa kerrotaan ns. lähetetyistä työntekijöistä eli työntekijöistä, jotka suomalainen työnantaja lähettää tilapäiselle työkomennukselle ulkomaille.
Työttömyysvakuutus ja sosiaaliturva
Jos työnantajasi on lähettää sinut töihin ulkomaille, voit edelleen kuulua kotimaasi työttömyysvakuutuksen piiriin. Lähetetyksi työntekijäksi katsotaan henkilö, joka tekee palkkatyötä suomalaisen työnantajan lähettämänä ja saa palkan kyseiseltä työnantajalta, kuuluu kotimaan sosiaaliturvan piiriin ja jonka ulkomaansijoitus on tilapäinen.
Työkomennukselle lähtevä työntekijä tarvitsee mukaansa todistuksen Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta (esim. A1). Todistuksen avulla sekä työnantaja että työntekijä saavat vapautuksen työskentelymaan vakuutusmaksuista ja välttyvät siten kaksinkertaisilta maksuilta. Suomen sosiaaliturvaan kuuluvasta henkilöstä maksetaan siis kaikki lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut Suomeen.
Työnantaja hakee todistusta lähetetylle työntekijälle Eläketurvakeskukselta.
Lisätietoja Eläketurvakeskukselta.
Ulkomaantyön verotus
Jos asuinvaltiostasi oleva työnantajasi lähettää sinut työskentelemään toiseen Pohjoismaahan, työnantajan tai sinun itsesi on asuinvaltiossa annettava veroviranomaiselle työskentelystä ilmoitus. Ilmoitus annetaan joko lomakkeella NT1 tai lomakkeella NT2, jotka saat Verohallinnolta. Näin varmistetaan se, että ennakonpidätys tapahtuu oikeassa valtiossa. Lomaketta NT1 käytetään, jos sinua kuuluu verottaa yksinomaan asuinvaltiossa. Näin on yleensä, jos oleskelet toisessa maassa enintään 183 päivää perättäisten 12 kuukauden aikana. Lomaketta NT 2 puolestaan käytetään, jos sinua kuuluu verottaa työntekovaltiossa. Näin on, jos oleskelet työntekovaltiossa yli 183 pv tai työnantajallasi on työntekovaltiossa kiinteä toimipaikka tai jos (joissain maissa) olet vuokrattu työntekijä.
Joissain tilanteissa veroviranomaiset voivat Pohjoismaisen ns. TREKK-sopimuksen perusteella siirtää ennakonpidätysvarat toiseen Pohjoismaahan. Tämä on mahdollista, jos palkka kuuluu verottaa muussa Pohjoismaassa kuin missä ennakonpidätys on toimitettu. Siirretty määrä katsotaan aina maksetuksi oikeaan aikaan siinä maassa, jonne se on siirretty ja jossa verotus tapahtuu. Jos siirretty rahamäärä on pienempi kuin verotusvaltiossa määrättävää vero, joudut itse maksamaan puuttuvan määrän korkoineen ym. viivästysseuraamuksineen.
