Tehdyt toimenpiteet

Toimeentulo sairauden aikana Suomessa

Tässä osiossa kerrotaan, millä keinoin työntekijän toimeentulo on turvattu sairauden aikana. Mahdollisia keinoja ovat palkallinen sairasloma ja Kelan maksama sairauspäiväraha. Huomioi, että alle neljän kuukauden työsuhteissa muista Pohjoismaista tuleva työntekijä ei kuulu suomalaisen sairausvakuutuksen piiriin eikä näin myöskään sairauspäivärahan piiriin.

Spruta

 

Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Työntekijällä on oikeus saada tietyin edellytyksin sairausajan palkkaa työnantajaltaan. Kela myöntää sairauspäivärahaa työkyvyttömälle henkilölle, joka on ollut vähintään 3 kuukautta ennen työkyvyttömyyttä ansiotyössä työntekijänä, yrittäjänä tai ammatinharjoittajana.

Palkallinen sairasloma

Työntekijällä on oikeus saada tietyin edellytyksin sairausajan palkkaa työnantajaltaan työsopimuslain ja työehtosopimusten määräysten mukaan. Hänen on tällöin esitettävä työnantajalleen näiden edellyttämä selvitys työkyvyttömyydestään. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten lääkärintodistuksen esittämistä.

Sairauspäiväraha

Sairauspäiväraha kuuluu Kelan hallinnoiman sairausvakuutuksen piiriin. Kelan sairauspäivärahaa maksetaan 16-67-vuotiaalle hakijalle, jos hän ei sairautensa vuoksi kykene tekemään työtään. Tämä koskee hakijaa, joka on ollut vähintään 3 kuukautta ennen työkyvyttömyyttä ansiotyössä työntekijänä, yrittäjänä tai ammatinharjoittajana. Työedellytys täyttyy myös jos on ollut esimerkiksi opiskelemassa päätoimisesti, työttömänä työnhakijana, hoitamassa omaa talouttaan tai sapatti- tai vuorotteluvapaalla. Jos työedellytys ei täyty, sairauspäivärahaa voi saada vasta, kun työkyvyttömyys on jatkunut yhtäjaksoisesti 55 päivää.

Jos työntekijä saa sairausloman ajalta palkkaa, päiväraha maksetaan tältä ajalta työnantajalle. Jos palkka on päivärahaa pienempi, työntekijä saa palkan ja päivärahan erotuksen itselleen.

Eläkkeensaajat eivät voi saada sairauspäivärahaa. Poikkeuksena ovat alle 68-vuotiaat eläkkeensaajat, jotka käyvät töissä eläkkeen ohella ja tulevat työkyvyttömiksi kyseiseen työhön.

Sairauspäivärahaa maksetaan omavastuuajan jälkeen. Tämä omavastuuaika on sairastumispäivä ja 9 seuraavaa arkipäivää. Eräissä tilanteissa omavastuuaika voi olla tätä lyhyempi. Kela päättää sairauspäivärahan myöntämisestä muun muassa esitetyn lääkärintodistuksen perusteella.

Sairauspäivärahan määrä lasketaan yleensä verotuksessa vahvistettujen työtulojen perusteella. Se voi myös määräytyä edeltävän etuuden kuten opintotuen määrän perusteella tai vähimmäismääräisenä. Päivärahaa maksetaan enintään 300 arkipäivältä, ja sairauden kestäessä pidempään ohjataan tuen saaja työkyvyttömyyseläkkeen piiriin.

Mikäli jo sairauden alussa on tiedossa, että työkyvyttömyys kestää yli vuoden, voi sairastuneella olla oikeus Kelan työkyvyttömyyseläkkeeseen jo heti sairauden alkamista seuraavan kuukauden alusta.

Muiden Pohjoismaiden kansalaiset

Muista Pohjoismaista Suomeen tulevat työntekijät kuuluvat Suomen sairausvakuutuksen piiriin ainoastaan, mikäli työsuhde kestää yli neljä kuukautta. Alle neljän kuukauden työsuhteissa muista Pohjoismaista tuleva työntekijä ei siis ole oikeutettu suomalaiseen sairauspäivärahaan.

Samasta aiheesta
  • Opiskelun aikainen sairastaminen Suomessa

    Tässä tekstissä kerrotaan opiskelijaterveydenhuollosta sekä suomalaista opintotukea saaville opiskelijoille sairauden aikana myönnettävästä sairauspäivärahasta. Lisäksi kerrotaan muiden maiden opintotuen piiriin kuuluvien toimeentulon järjestymisestä sairauden aikana.

  • Sairastaminen ja terveydenhuolto Suomessa

    Tästä osiosta löydät tietoa Suomessa työskentelevien, opiskelevien tai asuvien terveydenhuollosta, potilasvakuutuksesta, sairausvakuutuksesta ja sairauspäivärahasta. Lisäksi kerrotaan, kuinka menetellä, jos sairastut äkillisesti lomamatkalla tai väliaikaisesti Suomessa oleskellessasi, sekä miten tulee menetellä, jos haluat toisessa valtiossa sairastuessasi hakeutua hoitoon Suomeen.

  • Haloo Pohjola -neuvontapalvelu (Organisaatio)

    Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on helpottaa yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa. Sen sivustosta saat tietoa säännöistä, jotka koskevat muuttamista, opiskelua ja työskentelyä Pohjoismaissa. Voit myös esittää omaa tilannettasi koskevia kysymyksiä suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai islannin kielellä.


 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.