Tehdyt toimenpiteet

Työ- ja oleskelulupa Suomessa

Tässä osiossa kerrotaan siitä, missä tilanteissa Suomeen muuttaminen edellyttää työ- tai oleskelulupaa. Lisäksi kerrotaan siitä, kuinka rekisteröidä nämä oikeudet.

Pohjoismaiden kansalaiset sekä EU:n ja ETA-maiden kansalaiset

Pohjoismaiden kansalaisilla on oikeus asua ja työskennellä muissa Pohjoismaissa ilman oleskelu- ja työlupaa. Myöskään muiden EU-maiden sekä Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaiset eivät oleskelulupaa tai työlupaa Pohjoismaissa tarvitse. Oleskeluoikeus on kuitenkin rekisteröitävä, mikäli oleskelu kestää yli kolme kuukautta. Pohjoismaiden kansalaisten kohdalla rekisteröinti tapahtuu maistraatissa. Muiden EU-maiden sekä Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisten rekisteröinti suoritetaan poliisilaitoksella. Mukaan poliisilaitokselle tarvitaan virallinen henkilöllisyystodistus sekä todistus työsuhteesta Suomessa.

Jos kyseessä on yli 12 kuukauden oleskelu, täytyy maistraatille tehdä myös muuttoilmoitus (ks. Väestörekisteröinti Suomessa).

Muiden maiden kansalaiset

Muiden kuin edellä mainittujen maiden kansalaisten tulee hakea oleskelulupaa aikoessaan muuttaa Suomeen työskennelläkseen. Työntekijän oleskelulupaa haetaan ulkomailla Suomen edustustosta tai Suomessa poliisilta. Hakemuksen käsittelee ja sen hyväksymisestä päättää Maahanmuuttovirasto.

Muuta kuin työskentelyä varten Suomeen haluaville EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville voidaan tietyissä tapauksissa myöntää oleskelulupa.

Lisätietoja saat kotimaasi Suomen edustustolta tai Suomessa Maahanmuuttovirastolta. Lisätietoja löytyy myös mm. Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta.

Samasta aiheesta
  • Työnhaku Suomessa

    Tässä osiossa kerrotaan työnhausta Suomessa sekä siitä, miten Suomesta voi hakea töitä ulkomailta käsin. Lisäksi kerrotaan siitä, millä ehdoin Suomeen voi tulla etsimään töitä työttömyyskorvauksen turvin.

  • Työskentely useassa maassa samanaikaisesti

    Tässä osiossa käsitellään Suomen asuin- ja työperusteisia etuuksia sekä niiden suhdetta Pohjoismaiseen sosiaaliturvasopimukseen ja EU-asetukseen vapaasta liikkumisoikeudesta ja sosiaaliturvasta. Näiden lakien ja sopimusten pohjalta tulkitaan myös muiden pohjoismaalaisten oikeuksia Suomessa sosiaaliturvaa koskevissa asioissa.

  • Haloo Pohjola -neuvontapalvelu (Organisation)

    Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on helpottaa yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa. Sen sivustosta saat tietoa säännöistä, jotka koskevat muuttamista, opiskelua ja työskentelyä Pohjoismaissa. Voit myös esittää omaa tilannettasi koskevia kysymyksiä suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai islannin kielellä.


 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.