Tehdyt toimenpiteet

Työharjoittelu ja vapaaehtoistyö Suomessa

Tässä artikkelissa kerrotaan, miten voit päästä Suomeen tekemään vapaaehtoistyötä tai suorittamaan työharjoittelua.

Vapaaehtoistyö

Vapaaehtoistyöhön pääsee helpoiten kansainvälisten vapaaehtoistyön välittäjien kautta.

Vapaaehtoistyötä järjestävät monet järjestöt, kuten Service Civil International ja sen Suomen-osasto KVT Finland. Myös Euroopan unionin European Voluntary Service -ohjelman kautta voi päästä vapaaehtoistyöhön Suomeen.

Jos olet jo Suomessa ja etsit vapaaehtoistoimintaa harrastusmielessä, ota ennakkoluulottomasti yhteyttä sinua kiinnostavaan järjestöön tai muuhun tahoon. Nykyisin suurimmat toimijat vapaaehtoistoiminnan alalla ovat järjestöt ja evankelis-luterilaiset seurakunnat. Suomessa on pitkät vapaaehtoistoiminnan perinteet ja vapaaehtoistoimintaa löytyy jokaiselle sitä etsivälle. Alkuun pääset myös esimerkiksi Vapaaehtoiseksi.fi –palvelun avulla.

Työharjoittelu

Ulkomaille työharjoitteluun lähtöä suunnitellessa kannattaa ensimmäisenä olla yhteydessä omaan opiskelupaikkaan. Korkeakoulujen kautta harjoittelupaikan voi saada koulun omien sopimusten tai esimerkiksi Erasmus-harjoitteluohjelman puitteissa.

Harjoittelupaikan voi myös hankkia itse. Monet työnantajat ilmoittavat harjoittelupaikoista työpaikkojen tavoin Työ- ja elinkeinotoimiston työpaikkasivuilla. Haluamaansa harjoittelupaikkaan voi olla myös suoraan yhteydessä.

Myös monet kansainväliset opiskelijajärjestöt järjestävät harjoittelupaikkoja. Näitä järjestöjä ovat esimerkiksi

  • AIESEC
  • ELSA (The European Law Students' Association)
  • IAAS (International Association of Agricultural Students)
  • IFMSA (International Federation of Medical Students' Association)
  • ILSA (The International Law Students Association)
  • IPSF (International Pharmaceutical Students' Federation)

Harjoittelupaikkoja sekä vinkkejä harjoittelun suunnitteluun löytyy myös Suomen akateemisten rekrytointipalveluiden verkoston Aarresaaren sivuilta

Työharjoittelu ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille

Kansainvälisen liikkuvuuden keskus CIMO välittää harjoittelupaikkoja ulkomaisissa yliopistoissa suomen kieltä opiskeleville ulkomaalaisille.

Työ- ja elinkeinotoimiston työharjoittelu ja työelämävalmennus

Suomessa vakituisesti asuvat ja Suomen työttömyystukiin oikeutetut työttömät työnhakijat voivat päästä myös työ- ja elinkeinotoimiston kautta työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen, jonka tarkoituksena on perehdyttää työelämään sekä edistää työhönsijoittumista ja palaamista työelämään sekä parantaa ammattitaitoa. Harjoittelu- ja valmennusajalta maksetaan taloudellista tukea.

Lisätietoja työ- ja elinkeinotoimistosta.

Samasta aiheesta
  • Kielikurssit Suomessa

    Tässä artikkelissa kerrotaan, missä Suomessa voi opiskella suomen kieltä tai pohjoismaisia kieliä.

  • Korkea-asteen koulutus Suomessa

    Tässä artikkelissa kerrotaan korkea-asteen koulutuksesta Suomessa eli yliopistoista ja ammattikorkeakouluista, sekä Pohjoismaisesta korkeakoulusopimuksesta.

  • Haloo Pohjola -neuvontapalvelu (Organisaatio)

    Haloo Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu, jonka tavoitteena on helpottaa yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa. Sen sivustosta saat tietoa säännöistä, jotka koskevat muuttamista, opiskelua ja työskentelyä Pohjoismaissa. Voit myös esittää omaa tilannettasi koskevia kysymyksiä suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai islannin kielellä.


 

Kysymyksesi Haloo Pohjolalle

Jos sinulla on kysyttävää muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa, voit käyttää Haloo Pohjolan kysymyslomaketta.