Tehdyt toimenpiteet

Tietoa Pohjoismaista

Pohjoismaat, Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti
Tietoa Pohjoismaista
Lukuja ja tilastoja
Faktaa ja tilastoja Pohjoismaista
Väestö
Sykkivä pääkaupunkielämä, suuri syntyvyys, hyvinvointi sekä koskemattoman ja kauniin luonnon läheisyys ovat muutamia Pohjoismaiden väestön monista iloista. Tilaa on riittävästi, ja muualtakin monet muuttaisivat mielellään Pohjoismaihin
Pohjoismaiden historia
Pohjoismaiden historia viikinkiajalta nykypäivään
Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointi
Pohjoismailla on tiheä sosiaalinen turvaverkko. Erona useimpiin muihin maihin nähden on se, että turvaverkon piiriin kuuluvat kaikki ja että etuudet ovat varsin suuria. Samalla Pohjoismaat pyrkivät takaamaan hyvät työllistymismahdollisuudet kaikille, joten tulonjako- ja sosiaalipolitiikka on tiiviisti kytköksissä koulutus- ja työmarkkinapolitiikkaan.
Luonto ja ympäristö
Pohjoismaissa on paljon koskematonta luontoa, puhdista vettä ja raitista ilmaa. Ympäristöstä on kuitenkin pidettävä hyvää huolta, jotta siitä olisi iloa myös tuleville sukupolville. Luonto- ja ympäristöasioihin liittyvällä yhteistyöllä on Pohjoismaissa pitkät perinteet.
Politiikka
Pohjoismaiden politiikan ominaispiirteitä ovat parlamentarismi, demokratia, naisten suuri edustus kansanedustuslaitoksissa ja kehittynyt hyvinvointimalli.
Elinkeinoelämä ja talous
 
Pohjoismaiden ministeriöt
Pohjoismaiden sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin ministeriöt
Kielet
 
Pohjoismaiden karttoja
Tälle sivulle on koottu linkkejä Pohjoismaiden karttoihin, joita voi tulostaa tai käyttää omassa sivustossa. Linkkikokoelman karttojen käyttäminen on ilmaista. Osa kartoista parempia ja osa huonompia, mutta omaan tarpeeseen parhaiten sopivat kartat löytyvät helposti.
Pohjoismaisia viestimiä
Linkkejä pohjoismaisten viestinten sivustoihin
Julkaisut
 
Pohjoismaiden liput
Täältä voi lukea Pohjoismaiden lippujen historiasta ja tarkastaa niiden viralliset mitat ja värit. Liput voi myös ladata .JPG- ja .AI-tiedostoina.
Samasta aiheesta
  • Pohjoismaita käsittelevää opetusmateriaalia

    Kooste Pohjoismaita ja Pohjoismaiden kieliä käsittelevästä opetusmateriaalista

  • Pohjoismaiden kielten sanakirjoja

    Verkossa on roppakaupalla helppokäyttöisiä sanakirjoja, ja Pohjoismaidenkin kielet ovat hyvin edustettuina. Ohessa on luettelo Pohjoismaiden kielten yksi- tai monikielisistä verkkosanakirjoista. Otamme mielellämme vastaan vinkkejä listalta puuttuvista pohjoismaisista verkkosanakirjoista.


 

Yhteyshenkilö

Helgi Þorsteinsson
Puhelin +45 33 96 04 59
Sähköposti