Tietoa Ruotsista
Pinta-alaltaan Pohjolan suurin maa on myös asukasluvultaan suurin. Ruotsi tunnetaan laatuautojen, raudan ja teräksen tuotannosta.
Ruotsin pinta-alasta lähes kymmenen prosenttia on vesistöjä. Maassa on myös valtavat havumetsäalueet, mutta viljelykelpoista maata on silti 27 000 neliökilometriä.
Ruotsi on Pohjolan runsasväkisin maa, ja sen asukasluku on noin 9,1 miljoonaa. Heistä noin kaksi miljoonaa asuu Tukholman alueella; maan pohjoisosa on sen sijaan sangen harvaan asuttu.
Ruotsi on perustuslaillinen monarkia. Kuningas Kaarle XVI Kustaalla ei ole todellista poliittista valtaa, vaan korkeinta päätäntävaltaa käyttää maan parlamentti valtiopäivät eli ruotsiksi riksdagen.
Ruotsi kuuluu EU:hun, mutta se on säilyttänyt valuuttanaan kruunun. Maa ei kuulu Natoon.
Ruotsi on merkittävä tavaroiden ja palveluiden viejä. Eniten viedään elektroniikkaa, koneita, autoja, paperia, rautaa ja terästä.
Bruttokansantuote on 28 200 euroa asukasta kohden (luku vuodelta 2006).
| Kokonaispinta-ala1 | 450 295 km2 |
| Järviä ja jokia | 39 960 km2 |
|
Peltoa ja puutarhaa |
26 305 km2 |
| Metsää ja istutusmetsää | 227 250 km2 |
| Suurin järvi | Vänern 5 490 km2 |
| Korkein kohta | Kebnekaise 2 111 m |
| Rantaviivaa (mantereelta mitattuna) | 11 530 km |
| Maarajaa | 2 205 km (Suomen-vastaista rajaa 586 km, Norjan-vastaista rajaa 1 619 km) |
|
Keskilämpötila Tukholmassa (1970–2000) |
tammikuussa –1,7 °C heinäkuussa 17,6 °C |
| Keskilämpötila Tukholmassa (2006) | tammikuussa –2,3 °C heinäkuussa 20,8 °C |
|
Sademäärä Tukholmassa (1970–2000) |
547 mm |
| Sademäärä Tukholmassa (2006) | 549 mm |
| Asukasluku 1. tammikuuta 2009 | 9 256 347 |
| Väestötiheys 1. tammikuuta 2009 | 22,6 asukasta/km2 |
|
Asukasluku pääkaupungissa 1. tammikuuta 2009 |
Tukholma (kunta) 810 120 |
| Kansallispäivä | 6. kesäkuuta (Ruotsin lipun päivä) |
| Valtiomuoto | perustuslaillinen monarkia |
| Parlamentti | valtiopäivät (riksdag, 349 paikkaa) |
| EU-jäsenyys | jäsenenä 1. tammikuuta 1995 lähtien |
| Nato-jäsenyys | ei ole jäsenenä |
| Valtionpäämies (syyskuussa 2009) | kuningas Kaarle XVI Kustaa |
| Poliittinen johtaja (lokakuussa 2009) | pääministeri Fredrik Reinfeldt (Moderaterna, Maltillinen kokoomuspuolue) |
| Valuutta | Ruotsin kruunu (SEK) |
| Virallinen sivusto | www.sweden.se |
1 Lukuun sisältyvät suuret järvet, mutta siihen ei sisälly rantaviivan ja aluerajan välinen 81 502 neliökilometrin suuruinen alue.
