Tehdyt toimenpiteet

Tietoa Grönlannista

Grönlantilaisten juuret ovat Keski-Aasiassa, ja itse saari on Pohjois-Amerikan mantereella. Puhtaan geopoliittisesti Grönlanti on kuitenkin osa Eurooppaa.

Valokuvaaja
Silje Bergum Kinsten/norden.org

Grönlanti on maailman suurin saari. Lähes 80 prosenttia sen pinta-alasta on jään peitossa, ja vaikka jäätön alue on lähes Ruotsin kokoinen, viljelykelpoista maata on hyvin vähän.

Grönlannissa on vähän alle 57 000 asukasta, joista runsaat 15 000 asuu pääkaupungissa Nuukissa.

Grönlanti kuuluu Tanskan kuningaskuntaan, mutta sillä on laaja itsehallinto, jota laajennettiin entisestään vuonna 2009. Itsehallinnon ulkopuolelle kuuluvat kuitenkin esimerkiksi ulko-, turvallisuus- ja valuuttapolitiikka.

Grönlanti ei kuulu EU:hun, mutta sillä kalastussopimus unionin kanssa.

Grönlannin pääelinkeinot ovat hylkeen-, valaan- ja riistanpyynti sekä kalastus. Lisäksi saarella on kaivosteollisuutta sekä kasvavaa matkailutoimintaa.

Bruttokansantuote on noin 25 000 euroa asukasta kohden (luku vuodelta 2006).

Kokonaispinta-ala 2 166 086 km2
Mannerjäätä ja jäätiköitä 1 755 637 km2
Jäättömän alueen pinta-ala 410 449 km2
Korkein kohta Gunnbjørns Fjeld 3 693 m
Rantaviivaa 44 087 km
Maarajaa 0 km

Metsää

1 km2

Sademäärä (2006)

Aasiaat

Tasiilaq

352 mm

742 mm

Asukasluku 1. tammikuuta 2013 56 370
Väestötiheys jäättömällä alueella 1. tammikuuta 2013 0,14 asukasta/km2
Asukasluku pääkaupungissa 1. tammikuuta 2013 Nuuk1 16 454
Kansallispäivä 21. kesäkuuta (vuoden pisin päivä)
Valtiomuoto Tanskan kuningaskuntaan kuuluva itsehallintoalue
Parlamentti maakuntapäivät (Inatsisartut, 31 paikkaa)
EU-jäsenyys jäsenenä 1. tammikuuta 1973–1. helmikuuta 1985
Nato-jäsenyys jäsenenä vuodesta 1949 lähtien (Tanskan jäsenyyden vuoksi)
Valtionpäämies (syyskuussa 2009) kuningatar Margareeta II
Poliittinen johtaja (lokakuussa 2009) Kuupik Kleist (Inuit Ataqatigiit)
Valuutta Tanskan kruunu (DKK)
Virallinen sivusto http://dk.nanoq.gl/
Virallinen kieli grönlanti

1Nuukin kunta

Ota yhteyttä.

Marita Hoydal
Puhelin: 0045 29692915
Sähköposti: