Kristinuskoon siirtyminen yhdisti Pohjolan 1000-luvulla muuhun Eurooppaan. Tuolloin syntyivät myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuningaskunnat, jotka kattoivat yhdessä koko nykypäivän Pohjoismaiksi kutsutun alueen.
Kaupankäynti sitoi Pohjolan yhä tiiviimmin muuhun Eurooppaan, ja yhteiskunta alkoi saada mannereurooppalaisia piirteitä. Löyhä Kalmarin unioni yhdisti myöhäiskeskiajalla poliittisesti koko Pohjolan.
Kalmarin unioni hajosi, ja kaksi uutta valtakuntaa, Tanska-Norja ja Ruotsi, pyrkivät kaikin keinoin tuhoamaan toisensa jatkuvissa sodissa ja nousemaan Pohjolan suurvallaksi. Pitkällä aikavälillä ne joutuivat kuitenkin molemmat tyytymään eurooppalaisen pikkuvaltion rooliin.
Väestönkasvu ja teollistuminen muuttivat Eurooppaa ja Pohjoismaita 1800-luvulla. Uudet yhteiskuntaryhmät ohjasivat poliittista järjestelmää demokratian suuntaan. Suurpolitiikka ja nationalismi loivat edellytykset Suomen, Norjan ja Islannin itsenäistymiselle.
Valtion turvaamasta hyvinvoinnista tuli politiikan johtotähti pitkälle teollistuneissa Pohjoismaissa 1900-luvulla. Maailmansotien ja kylmän sodan aikakaudella viisi pientä valtiota joutuivat turvautumaan melkoiseen tasapainotteluun, mutta ne ovat kuitenkin säilyttäneet itsenäisyytensä ja kehittäneet rauhanomaisia demokratioitaan. Nyt maat ovat jälleen uusien haasteiden edessä yhä globaalimmassa maailmassa.