Pohjolasta tuli osa läntisen kristinuskon Eurooppaa, mutta sillä oli silti edelleen myös alueellisia erityispiirteitä.

Yhteiskunta oli yksinkertainen. Useimmat ihmiset elivät maatiloilla. Yhteiskunnan yläluokka oli harvalukuinen, kuninkailla ei ollut varsinaista hallintokoneistoa, ei ollut ammattimaisia asevoimia eikä juuri kaupunkeja.

Keskiajalla Pohjola alkoi vähitellen muistuttaa yhä enemmän muuta Eurooppaa.

Kun kuninkaan valtaa vahvistettiin 1100- ja 1200-luvuilla määräämällä talonpojat maksamaan veroa, voitiin verovapaus myöntää kaikille suurtilallisille, jotka ryhtyivät suorittamaan sotapalvelusta kuninkaalle.

Näin sai alkunsa aatelisto, jonka valta perustui ratsupalvelukseen, suurmaanomistukseen, maksujen perimiseen talonpojilta sekä valtakunnan johtamiseen kuninkaan kanssa.

Kauppa kukoistaa hansakaudella

Viikinkiajalla kauppaa olivat käyneet talonpoikaispäälliköt viikinkialuksillaan. 1100- ja 1200-luvulla Pohjolaan levisi vahvassa nousussa ollut Euroopan kaukokauppa, joka oli saanut alkunsa muutama vuosisata aiemmin Välimerellä.

Välittäjinä toimivat saksalaiset hansakauppiaat. Saksan itärannikolla sijaitsevasta Lyypekistä tuli Pohjolan kaupallinen ja poliittinen valtakeskus.

Pohjolan etelä- ja keskiosiin perustettiin useita kaupunkeja. Pohjolasta vietiin muualle raaka-aineita, kuten puuta, rautaa ja turkiksia, ja tänne tuotiin Manner-Euroopasta suolaa ja valmiita tuotteita.

Kolmesta valtakunnasta Kalmarin unioniin

Poliittisesti kolme valtakuntaa olivat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Kuningassukujen välille solmittiin avioliittoja, ja liittoutumat ja sodat seurasivat toisiaan.

Sekä tanskalaiset että ruotsalaiset tekivät pitkiä ristiretkiä Itämeren itä- ja etelärannoilla asuvien pakanakansojen pariin. Tanskan valta ulottui ajoittain jopa nykyisen Viron alueelle.

1300-luvulla Ruotsi, Norja ja Skoone kuuluivat jonkin aikaa saman kuninkaan alaisuuteen.

1300-luvun lopulta aina 1500-luvun alkuun asti kaikki Pohjoismaat kuuluivat niin kutsuttuun Kalmarin unioniin. Se oli löyhä personaaliunioni, johon kuuluvia maita hallitsi paikallinen ylimystö oman maan lakien mukaan.

Kalmarin unioni oli tältä osin tyypillinen oman aikakautensa tuote. Tuon ajan Euroopassa oli muitakin vastaavanlaisia unioneja, kuten Puolan ja Liettuan unioni sekä Aragonian ja Kastilian unioni (Espanja). Toisin kuin muista unioneista, Kalmarin unionista ei kuitenkaan koskaan syntynyt varsinaista valtiota.

Ajan eurooppalaisten virtausten mukaisesti unionikuninkaat pyrkivät lujittamaan valtaansa, mikä herätti vastarintaa unioniin kuuluneiden maiden aateliston ja kirkon johtajien keskuudessa. Myös talonpojat kapinoivat kiristyvää verotusta vastaan. Ruotsi pysytteli käytännössä pitkiä aikoja unionin ulkopuolella.

Kalmarin unioni, jonka oli ajateltu tuovan rauhan Pohjolaan, johtikin tosiasiallisesti jatkuviin sisällissotiin. 1500-luvun alussa unioni hajosi lopullisesti lukuisiin ristiriitoihin ja kamppailuun valtaistuimesta.