Pohjoismaat – eurooppalainen alue viikinkiajasta nykypäivään
Kristinuskoon siirtyminen yhdisti Pohjolan 1000-luvulla muuhun Eurooppaan. Tuolloin syntyivät myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuningaskunnat, jotka kattoivat yhdessä koko nykypäivän Pohjoismaiksi kutsutun alueen.
Nykyään Pohjoismaina tunnettu alue sai kosketuksen muuhun Eurooppaan viikinkiajalla (n. 800–1050). Pohjoisen pakanalliset merenkulkijat aiheuttivat hävitystä, tekivät kauppaa ja asettuivat asumaan suuriin osiin Eurooppaa.
Kristillinen Eurooppa vastasi viikinkien retkiin innokkaalla käännytyksellä. Pohjoisen päälliköt huomasivat pian, että uuteen uskoon kääntymisestä oli hyötyä – vahvistihan se heidän valtaansa ja helpotti yhteyksiä Manner-Eurooppaan. Lähetyssaarnaajat halusivat puolestaan, että uusia alueita hallitsisivat kristityt kuninkaat, jotka voisivat tukea kirkko-organisaation rakentamista.
Varhaishistoria on kadonnut saagojen hämärään, mutta viimeistään 1000-luvun lopulla olivat syntyneet Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtakunnat, jotka jakoivat Skandinavian alueen keskenään.
Vesistöt yhdistivät
Vesistöt yhdistivät kolmea valtakuntaa. Itämeren suulle syntyi Tanska, johon kuuluivat Jyllanti, Skoone ja niiden väliset saaret. Norjan nimi tarkoittaa "pohjoista tietä", toisin sanoen vesitietä Götajoelta ja Oslonvuonolta Etelä-Norjan ympäri pohjoiseen. Ruotsin ydinalueet sijaitsivat puolestaan Itämeren rannikoilla ja Keski-Ruotsin suurten järvien rannoilla.
Pohjoisen asukkaat asuttivat viikinkiajalla varsinaiseen Skandinaviaan (nykypäivän Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan) kuulumattomat alueet eli Islannin, Färsaaret ja Lounais-Grönlannin, jotka liitettiin vähän kerrallaan Norjan valtakuntaan. Nykypäivän Suomi puolestaan liitettiin asteittain Ruotsin valtakuntaan 1100- ja 1200-luvulla.
