Pohjolassa oli varhaismodernilla aikakaudella kaksi valtiota: Tanska-Norja ja Ruotsi.

Norja jäi unioniin Tanskan kanssa ja joutui pian maakunnan asemaan. Näin myös Norjalle vanhastaan kuuluneet veronkantoalueet Islanti ja Färsaaret tulivat Tanskan kruunun alaisuuteen.

Tanskalle kuuluivat myös Schleswigin ja Holsteinin yhdistyneet herttuakunnat Tanskan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan rajalla.

Yhteydet Grönlantiin olivat sen sijaan katkenneet ja siellä asuneet pohjoismaalaiset kuolleet.

Suomi kuului edelleen Ruotsin valtakuntaan.

Talonpoikien epätasa-arvoinen asema

Taloudellisesti ja sosiaalisesti Pohjola oli jakautunut aivan eri tavoin kuin poliittisesti.

Tanskan ja Schleswig-Holsteinin yhteiskuntarakenne alkoi muistuttaa yhä enemmän Euroopan itä- ja pohjoisosien yhteiskuntarakennetta mahtavine tilanomistajineen ja heidän alaisuudessaan olleine talonpoikineen. Agraaritalous suuntautui vahvasti elintarvikkeiden vientiin.

Norjalle ja Ruotsille (Suomi mukaan lukien) taas oli tunnusomaista talonpoikien vapaampi asema, heikompi aatelisto sekä eriytyneempi talous, jossa metallin ja puutavaran vienti oli yhä tärkeämpää. Poliittisesti kummastakin kehittyi keskittyneitä ja tehokkaasti hallinnoituja valtioita, joissa on vahva keskusvalta.

Tanskassa kuningas hallitsi valtakuntaa yhdessä korkea-aatelisen valtakunnanneuvoston kanssa, kunnes maassa siirryttiin yksinvaltiuteen vuonna 1660.

Ruotsissa neljän valtiosäädyn eli aateliston, papiston, porvariston ja talonpoikien edustajista koostuvat säätyvaltiopäivät säilyttivät suhteellisen vahvan aseman.

Luterilainen tunnustuksellisuus

Luterilaisella uskonpuhdistuksella oli tärkeä asema varhaismodernien Tanska-Norjan ja Ruotsin valtakuntien synnyssä.

Kirkon omaisuus siirrettiin valtiolle, ja valtiovallan asema vahvistui, kun siitä tuli nyt myös puhdasoppisuuden valvoja.

Pohjola liittyi siten kirkollisesti jakautuneen läntisen kristinuskon protestanttiseen leiriin, mikä johti myös jonkinasteiseen kulttuuriseen eristäytymiseen.

Uskon puhtaus nousi tärkeäksi puhdasoppisuuden aikakaudella, ja Pohjoismaat ovat edelleenkin melko yhtenäinen protestanttinen alue, vaikka uskonnonvapaus otettiinkin käyttöön 1800-luvulla.

Puhdasoppisuuden aikakaudella ryhdyttiin myös innokkaasti käännyttämään Ruotsin ja Norjan pohjoisosien saamelaisia, jotka liitettiin yhä selvemmin valtiovallan vaikutuspiiriin.

Vieraileva teatteriseurue maailmanpolitiikan näyttämöllä

1500-luvulla ja ennen kaikkea 1600-luvulla Pohjola vedettiin tosissaan mukaan Euroopan suurpolitiikan näyttämölle. Tanska-Norja ja Ruotsi taistelivat keskenään Itämeren ja sen tuottoisan kaupan herruudesta, mikä koitui osittain myös naapurikansojen kohtaloksi.

Ruotsi onnistui pitemmän päälle parhaiten ja liitti alaisuuteensa nykypäivän Venäjän rannikkoalueet, Viron ja Latvian sekä kolmikymmenvuotisen sodan päätteeksi myös Pommerin ja muita Pohjois-Saksan alueita.

Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta. 1600-luvun puolivälissä käydyissä sodissa Ruotsi valtasi Tanska-Norjalta Gotlannin, Blekingen, Skoonen, Hallandin, Bohuslänin, Härjedalenin ja Jämtlandin, jotka ovat nykyäänkin osa Ruotsia.

Pohjola ja Itämeren alue olivat pitkään olleet aika lailla erillään muun Euroopan politiikasta, mutta kun Itämeren kaupasta tuli yhä tärkeämpää ja Pohjolan tasapaino horjui Ruotsin vallan kasvaessa, suurvaltojen mielenkiinto kohdistui Pohjolaan.

Ruotsin ja Tanskan keskinäisten sotien tärkeimpänä tuloksena olikin, ettei kumpikaan osapuoli saanut yliotetta. Suurvallat, etenkin Alankomaat ja Ranska, pysäyttivät Ruotsin laajenemisen eivätkä sallineet Tanskalle mittavaa revanssia.

Sotien voittajaksi ei noussut sen paremmin Ruotsi kuin Tanska-Norjakaan, joten kummastakaan ei jatkossa ollut tärkeäksi kansainväliseksi tekijäksi.

Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi menetti valtaosan vanhan Ruotsin valtakunnan (Suomi mukaan lukien) ulkopuolisista alueista. Pohjois-Euroopan uusiksi suurvalloiksi nousivat Venäjä ja Preussi.

Pohjoismaat olivat tästä lähtien pikkuvaltioita, joiden oli välttämätöntä luovia taitavasti suurvaltojen seassa ja hakea hyviä liittolaisia koskemattomuutensa ja itsemääräämisoikeutensa turvaamiseksi.