Pohjoismaiden karttoja
Tälle sivulle on koottu linkkejä Pohjoismaiden karttoihin, joita voi tulostaa tai käyttää omassa sivustossa. Linkkikokoelman karttojen käyttäminen on ilmaista. Osa kartoista parempia ja osa huonompia, mutta omaan tarpeeseen parhaiten sopivat kartat löytyvät helposti.
POHJOISMAAT: Pohjoismaiden kartoista koostuva karttapankki. Karttoja voi hakea kategorioittain (kuten asukasluku ja väestönkehitys, energia ja ympäristö), ja niitä voi käyttää vapaasti, kunhan lähde ilmoitetaan selkeästi esimerkiksi Nordregion logotyypin ja sivuston osoitteen avulla.
http://www.at-rejse-er-at-leve.dk/kort/europa.htm
POHJOISMAAT (+ Eurooppa ja muu maailma): Karttoja eri Pohjoismaista. Sivusto on Tanskan tekijänoikeuslailla suojattu, joten karttoja ei saa käyttää luvatta. Voit kuitenkin sijoittaa jonkin kartan omalle sivullesi ja linkittää sen at-rejse-er-at-leve.dk-sivustoon, jolloin kartasta tulee vuorovaikutteinen. Vaihtoehtoisesti voit sijoittaa kartan sivullesi siten, että karttaa napsauttamalla päätyy at-rejse-er-at-leve.dk-sivustoon.
POHJOISMAAT (EU-maat): Karttoja kaikista EU-maista. Kuvien tekijänoikeus on Euroopan komissiolla, mutta niiden jäljentäminen on sallittua. Pohjoismaiden kartoissa on puutteita, sillä monia suuria kaupunkeja puuttuu. Mukana ei myöskään ole Norjaa, Islantia, Färsaaria ja Grönlantia.
https://www.karttapaikka.fi/karttapaikka/
SUOMI: Suomen kartta
NORJA + Pohjoismaat: Hyvä ja yksityiskohtainen Norjan kartta, jota voi zoomata. Voit zoomata myös muihin Pohjoismaihin, mutta näiden karttojen laatu ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Norjan kartan.
http://home.online.no/~ailida/kartovernorden.htm
POHJOISMAAT: Hyviä karttoja kaikkialta Pohjolasta. Mukana ovat Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti kuin myös Huippuvuoret. Tekijänoikeudesta ei ole mainintoja, mutta voit aina lisätä karttalinkin omaan sivustoosi.
http://www.goecco.com/media/orginal/38eb23dc7109dab.jpg
ISLANTI: Ilmainen, hyvälaatuinen ja varsin yksityiskohtainen Islannin kartta
http://www.kms.dk/Sepaakort/Kort+til+print/
TANSKA: Kartta- ja matrikkelihallituksen hyviä ja yksityiskohtaisia Tanskan karttoja ladattavaksi. Mukana on sekä maantieteellisiä karttoja että karttoja, joista näkyvät alueet, kunnat sekä vanhat läänit ja maakunnat.
http://www.us.fo/Default.aspx?ID=5764
FÄRSAARET: Färsaarten karttoja PDF-muodossa tulostettavaksi. Sivulla voi valita muun muassa, haluaako nähdä kartan pelkästään saarista, pelkästään kaupungeista ja teistä vai pelkästään kunnista.
Karttapalveluita:
Eniro: http://www.eniro.fi
Tanskan Keltaiset sivut: http://www.degulesider.dk
Krak: http://www.krak.dk
Google: http://maps.google.com
Norjan Keltaiset sivut: http://www.gulesider.no
Kvasir: http://www.kvasir.no/kart
1881: http://www.1881.no
