Kaikissa Pohjoismaissa noudatetaan parlamentaarista kansanvaltaa, ja valta on parlamentin enemmistöllä.

Pohjoismaiden parlamenteilla on toisistaan poikkeavat nimet, eivätkä jäsenmäärätkään ole yhtenevät.

Tanskan kansankäräjillä, Folketingetissä, on 179 jäsentä, joista kaksi valitaan Färsaarilta ja kaksi Grönlannista.

Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, joista yksi edustaa Ahvenanmaata.

Islannin yleiskäräjille eli Alþingiin valitaan 63 edustajaa, Norjan suurkäräjille eli Stortingetiin 169 edustajaa ja Ruotsin valtiopäiville eli riksdageniin 349 edustajaa.

Färsaarten lakikäräjillä Løgtingiðissä on 32 jäsentä, Grönlannin maakäräjillä Landstingissä 31 jäsentä ja Ahvenanmaan maakuntapäivillä lagtingetissä 30 jäsentä.

Äänioikeusikä on Pohjoismaissa 18 vuotta.

Suuri naisedustus parlamenteissa

Verrattuna moniin muihin maailman maihin sukupuolten välinen tasa-arvo on edennyt Pohjoismaissa pitkälle. Tämä näkyy muun muassa politiikassa, sillä naisten edustus Pohjolan parlamenteissa on maailman huippua.

Ruotsissa lähes puolet (47 prosenttia) parlamentin jäsenistä on naisia; Suomessa heitä on 42 prosenttia kansanedustajista.

Tanskassa ja Norjassa naisten osuus kansanedustajista on 38 prosenttia. Islannin yleiskäräjillä naisia on 32 prosenttia.

Poikkeuksena on Färsaarten parlamentti, johon valittiin vuoden 2004 vaaleissa vain 9,4 prosenttia naisia. Sielläkin naiset ovat toki parantamassa asemiaan, sillä vuoden 2008 lakikäräjävaaleissa naisten osuus nousi 23,5 prosenttiin.

Äänestysvilkkaus

Pohjoismaiden parlamenttivaalien äänestysvilkkaudessa on eroja. Kärkisijoilla ovat Färsaaret ja Islanti: edellisissä vaaleissa Färsaarten äänestysprosentti nousi 92,3:een ja Islannin 83,6:een.

Pienin äänestysprosentti oli Suomessa ja Ahvenanmaalla, joissa uurnille lähti viime vaaleissa 65–68 prosenttia äänioikeutetuista.

Joissakin Euroopan maissa asukkailla on äänestysvelvollisuus. Jos näitä maita ei oteta huomioon, Pohjoismaiden äänestysvilkkaus ylittää silti reilusti eurooppalaisen keskiarvon.

Pohjoismaiden parlamenttivaaleissa saavat äänestää vain kyseisen maan kansalaiset.

Toisen Pohjoismaan kansalaiset voivat kuitenkin äänestää asuinkuntansa kunnallisvaaleissa. Muut ulkomaiden kansalaiset saavat vastaavan oikeuden vasta asuttuaan maassa kolmesta neljään vuotta.

Hallitukset, kuninkaat ja presidentit

Hallitus voi säilyä Pohjoismaissa vallassa vain niin kauan kuin maan parlamentin enemmistö sen sallii. Kansanedustuslaitoksen enemmistön ei siis tarvitse aktiivisesti tukea hallitusta – riittää, kun enemmistö ei aktiivisesti vastusta sitä.

Asiantuntijat kutsuvat tätä negatiiviseksi parlamentarismiksi.

Ruotsi, Norja ja Tanska ovat monarkioita, joissa valtionpäämiehenä on kuningas tai – kuten nyky-Tanskassa – kuningatar. Suomi ja Islanti taas ovat tasavaltoja, ja niiden valtionpäämies on presidentti.

Suomea lukuun ottamatta Pohjoismaiden valtionpäämiehillä ei ole varsinaista poliittista valtaa, vaan he hoitavat edustustehtäviä.

Suomen presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, ja hänellä on todellisia valtaoikeuksia ulkopolitiikassa, EU-politiikassa, tärkeissä sotilaallisissa päätöksissä sekä korkeiden virkamiesten nimittämisessä.

Pohjoismainen hyvinvointimalli

Pohjoismaat ovat Ruotsin, Norjan ja Tanskan johdolla kehittäneet yhteiskuntamallin, jota kansainvälisesti kutsutaan pohjoismaiseksi hyvinvointimalliksi.

Mallille on luonteenomaista se, että useimmat sosiaaliset etuudet kuuluvat kaikille tasaveroisina.

Sosiaalietuudet ovat julkisia palveluja, ne ovat laadukkaita ja monet niistä ovat ilmaisia tai varsin edullisia.

Verojen ja veronkaltaisten maksujen kautta toteutettava tulonjako on myös mittavaa. Hyvinvointipalvelut rahoitetaan nimenomaan verovaroin eikä vakuutuksin, minkä vuoksi verorasite on sangen kova.

Yhteiskuntamallia olisi ehkä soveliaampaa kutsua skandinaaviseksi hyvinvointimalliksi, sillä se on viety pisimmälle kolmessa Skandinavian maassa. Myös Suomessa ja Islannissa julkiset menot ja verorasite ovat selvästi suuremmat kuin Länsi-Euroopassa keskimäärin, mutta kuitenkin pienemmät kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Pohjoismaisen – tai skandinaavisen – hyvinvointimallin vastakohtana on keskieurooppalainen vakuutusmalli ja liberaali hyvinvointimalli, jota kutsutaan myös anglosaksiseksi malliksi.

Ruotsille, Norjalle ja Tanskalle on yhteistä myös se, että niiden kehitysyhteistyömäärärahat ovat maailman huippuluokkaa bruttokansantuotteeseen nähden.

Ulkopolitiikan eroja ja yhtäläisyyksiä

Pohjoismaat noudattavat toisistaan poikkeavaa ulkopolitiikkaa eräillä keskeisillä alueilla. Tanska on ollut EY:n/EU:n jäsen jo vuodesta 1973, kun taas Suomi ja Ruotsi liittyivät unioniin vasta vuonna 1995.

Suomi siirtyi ainoana Pohjoismaana yhteisvaluutta euroon heti sen tultua käyttöön vuonna 2002. Ruotsi ja Tanska järjestivät kansanäänestykset vuosina 2000 ja 2003, jolloin kansalaiset sanoivat "ei" eurolle ja maiden rahayksiköksi jäi kruunu.

Myös Pohjoismaiden valuuttapolitiikassa on eroja. Suomella on siis euro, kun taas Tanska on päättänyt pitää (melkein) kiinteän valuuttakurssin euroon nähden. Ruotsin, Norjan ja Islannin kruunut taas heilahtelevat vapaasti suhteessa euroon ja muihin valuuttoihin.

Norja ja Islanti ovat jääneet EU:n ulkopuolelle, mutta vuonna 1994 ne liittyivät EU:n sisämarkkinoihin eli Euroopan talousalueeseen Etaan. Norja, Tanska ja Islanti ovat olleet Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton jäseniä aina sen perustamisvuodesta 1949 lähtien; Suomi ja Ruotsi taas ovat pysyneet puolueettomina ja Naton ulkopuolella.

Kaikki Pohjoismaat ovat YK:n, WTO:n eli Maailman kauppajärjestön ja OECD:n eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön jäseniä.

Kansan vankka tuki

Kaikki viisi Pohjoismaata ja kolme itsehallintoaluetta tekevät keskenään poliittista yhteistyötä, jolle on ominaista läheiset ja luottavaiset suhteet.

Pohjoismaat tekevät parlamentaarista yhteistyötä Pohjoismaiden neuvostossa ja hallitusyhteistyötä Pohjoismaiden ministerineuvostossa.

Lähes yhtä tärkeää on se, että melkein kaikilla yhteiskunnan alueilla tehdään paljon epävirallista pohjoismaista yhteistyötä. Esimerkkeinä mainittakoon kulttuuri-, urheilu-, elinkeino-, energia- ja koulutusyhteistyö.

Pohjoismaisella yhteistyöllä on kansan vankka tuki. Pohjoismaissa on tuskin yhtään yhdistystä tai järjestöä, joka ei tekisi yhteistyötä muiden Pohjoismaiden vastaavien toimijoiden kanssa. Yhteistyön tärkeitä innoittajia ja kannustajia ovat olleet Pohjola-Norden-yhdistykset.