Pohjoismaiden neuvoston historia
Yhteistyötä Baltian ja Luoteis-Venäjän kanssa laajennetaan ja tiivistetään
Vain viisi päivää Berliinin muurin murtumisen jälkeen, 14. marraskuuta 1989, Pohjoismaiden neuvoston presidentti Karin Söder puhui Eurooppa-politiikasta Pohjoismaiden neuvoston ylimääräisessä istunnossa Maarianhaminassa:
”Meidän tänne kokoontuessamme eurooppalaisissa naapurimaissa vaaditaan yhä äänekkäämmin vapautta ja demokratiaa, joita niissä on ollut tähän saakka varsin niukasti. Näillä huudoilla meiltä parempiosaisilta pohjoisilta demokratioilta pyydetään tukea (...) Pohjoismaiden neuvosto ei voi jäädä pelkäksi sivustakatsojaksi tässä prosessissa.”
Pohjoismaiden neuvosto ei tyytynytkään pelkkään sivustakatsojan rooliin. Jo vuonna 1990 – eli ennen Neuvostoliiton hajoamista ja Baltian maiden uudelleen itsenäistymistä – otettiin yhteyttä Baltian maiden parlamentaarikoihin.
Tanskan entinen pääministeri Anker Jørgensen oli jo syyskuussa 1989 ehdottanut, että Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikoista koottaisiin pieni ryhmä, joka matkustaisi Neuvostoliittoon ja Baltiaan keskustellakseen ympäristökysymyksistä. Lokakuussa 1990 viisi kansanedustajaa kävikin sekä Moskovassa että Baltian pääkaupungeissa.
Moskovan-kokouksen jälkeen Tanskan valtuuskunnan sihteeri totesi:
”Konservatiiviset voimat ovat nyt sangen voimakkaita, vaikkei niillä olekaan muuta sisältöä kuin vaatimus vanhassa järjestelmässä pitäytymisestä.”
Oli kuitenkin muita voimia, jotka halusivat järjestelmän vaihtuvan.
Helmikuussa 1991 Pohjoismaiden neuvoston Kööpenhaminan-istuntoon osallistui Baltian tasavaltojen edustajia, jotka kuukautta aiemmin olivat todistaneet dramaattisia hetkiä Riiassa ja Vilnassa.
Baltian maiden itsenäistyttyä Pohjoismaiden neuvosto aloitti tiiviin yhteistyön uuden sisarjärjestönsä Baltian maiden parlamentaarisen yleiskokouksen kanssa.
Vähitellen yhteistyö myös Venäjän parlamentaarikkojen kanssa tiivistyi.
Yhteistyössä alkoi uusi vaihe, kun Pohjoismaiden neuvoston sihteeristö siirtyi Tukholmasta Kööpenhaminaan vuonna 1996 samaan osoitteeseen Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön kanssa.
Yhteistyö kehittyy edelleen, ja Pohjoismaiden neuvosto on solminut yhteyksiä poliitikkoihin lukuisissa maissa Pohjolan ulkopuolella.
Vuodesta 2007 yhteyksiä on ollut myös Valko-Venäjälle, niin oppositioon kuin hallitukseenkin.
Tanskasta tulee EY:n jäsen, mutta samalla pohjoismainen yhteistyö vahvistuu
Oli kulunut kaksi vuotta siitä, kun Nordek-hanke oli ensin hyväksytty ja sitten kuopattu. Tanskan pääministeri Jens Otto Krag kirjoitti päiväkirjassaan 18. helmikuuta 1972 jokseenkin katkeraan sävyyn Pohjoismaiden neuvoston Helsingin-istunnosta:
”Olen osallistunut kaikkiin istuntoihin kahta tai kolmea lukuun ottamatta. Lensimme paikalle, koneet ääriään myöten täynnä tanskalaisia osallistujia. Meitä on yhteensä noin 90. Osallistujien määrä kasvaa vuosi vuodelta sitä mukaa, kun päätösten painoarvo laskee.”
Edellisvuonna Tanskasta oli tullut EY:n jäsen, ja jotkut pelkäsivät, että tämä koituisi pohjoismaisen yhteistyön kohtaloksi.
Uutta nostetta kuitenkin saatiin, kun Pohjoismaat aloittivat aiempaa velvoittavamman hallitusyhteistyön Pohjoismaiden ministerineuvostossa.
Samaan aikaan vuonna 1971 Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajistolle perustettiin sihteeristö Tukholmaan. Vuonna 1973 neuvoston organisaatioon perustettiin kansallisten valtuuskuntien rinnalle puolueryhmät.
Ensimmäisen ylimääräisen istunnon järjestämiseen antoi aiheen päätös Pohjoismaiden Investointipankin perustamisesta marraskuussa 1975. Investointipankin pääkonttori sijoitettiin Helsinkiin.
Kööpenhaminan vuoden 1976 istunnossa kansanedustaja Marjatta Stenius käytti suomenkielisen puheenvuoron, mikä oli silloin vastoin työjärjestystä. Tämä johti kuitenkin siihen, että istunnoissa on vuodesta 1977 lähtien ollut simultaanitulkkaus.
Huhtikuun lopulla 1986 Pohjois-Ukrainan Tšernobylissä tapahtui koko maailmaa järkyttänyt ydinvoimalaonnettomuus. Katastrofin myötä ympäristöongelmiin alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota myös pohjoismaisessa yhteistyössä.
Pohjoismaiden neuvosto järjesti ensimmäisen kahdesta suuresta ympäristökonferenssistaan Ruotsissa syyskuussa 1986. Konferenssiin osallistui useita Itä- ja Länsi-Euroopan maita, ja aiheena olivat ilmansaasteet.
Seuraava konferenssi pidettiin Tanskassa lokakuussa 1989, ja sen aiheena oli meriympäristö. Sittemmin ympäristöasiat ovat olleet erittäin keskeisellä sijalla pohjoismaisessa yhteistyössä.
Suomi liittyy yhteistyöhön, ja ensimmäiset yhteispohjoismaiset oikeudet tulevat voimaan
Pohjoismaiden neuvoston ensimmäinen istunto pidettiin 13. helmikuuta 1952 Tanskan parlamentin tiloissa Christiansborgissa.
Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Tanskan entinen (ja tuleva) pääministeri Hans Hedtoft, joka oli tehnyt aloitteen Pohjoismaiden neuvoston perustamisesta.
Suomi tuli mukaan vasta vuonna 1955, kun se siirtyi Neuvostoliiton-suhteissaan suojasäiden kauteen Stalinin kuoleman jälkeen.
Vaikka Suomi ei ollut alkuvuosina neuvoston muodollinen jäsen, säännöissä oli varattu Suomen hallituksen ja eduskunnan jäsenille mahdollisuus osallistua yhteistyöhön halutessaan.
Halua yhteistyöhön olikin, ja se tunnustettiin virallisesti 28. lokakuuta 1955, kun eduskunta hyväksyi yksimielisesti hallituksen esityksen Suomen jäsenyydestä.
Pohjoismaiden neuvoston neljännen istunnon avajaisissa Kööpenhaminassa 27. tammikuuta 1956 neuvoston presidenttinä toiminut ruotsalainen professori Bertil Ohlin sanoi:
”Meidän mielestämme yksi tuoli on ollut tyhjä, kun Suomi ei ole ollut mukana. (...) Vasta nyt pohjoismainen piirimme on täysilukuinen.”
Pohjoismaiden yhteiset työmarkkinat tulivat voimaan 2. heinäkuuta 1954. Työvoiman vapaan liikkuvuuden taannutta päätöstä voidaan pitää EU:n sisämarkkinoiden edeltäjänä.
Suurin merkitys työmarkkinoiden vapautumisella lienee ollut Suomelle, joka kärsi vielä sodan jäljistä ja Neuvostoliitolle maksettavista sotakorvauksista.
Vuonna 1952 otettiin käyttöön passivapaus Pohjoismaiden välillä, ja vuonna 1958 sitä laajennettiin kattavammaksi passiunioniksi, jota taas voidaan pitää nykyisen Schengen-yhteistyön edeltäjänä.
Pohjoismaasta toiseen matkustaminen helpottui suuresti.
Vuonna 1955 tuli voimaan pohjoismainen sosiaaliturvasopimus.
Samoihin aikoihin neuvoteltiin tulliliitosta ja sisämarkkinoista sekä Pohjoismaiden kesken että Euroopan tasolla, mutta heinäkuussa 1959 Pohjoismaiden hallitukset päättivät yksimielisesti luopua näistä suunnitelmista.
Kymmenen päivää myöhemmin Ruotsi, Norja ja Tanska liittyivät Euroopan vapaakauppaliittoon Eftaan, ja Suomesta tuli sen liitännäisjäsen vuonna 1961. Pian Norja ja Tanska hakivat myös EY:n jäsenyyttä.
Tämä muutti Efta-suhteiden luonnetta, ja eräiden Pohjoismaiden ensimmäinen yritys liittyä EY:n jäseniksi vauhditti pyrkimyksiä saada aikaan sopimus, jolla pohjoismainen yhteistyö vakiinnutettaisiin.
Tällainen asiakirja hyväksyttiin lopulta 23. maaliskuuta 1962 Helsingissä, ja siksi sitä alettiin kutsua Helsingin sopimukseksi.
Pohjoismaiden neuvostolle varattiin mahdollisuus tulla kuulluksi pohjoismaista yhteistyötä koskevissa periaatteellisissa kysymyksissä.
Vuonna 1962 Göteborgissa vihittiin käyttöön Pohjoismainen terveydenhoitokorkeakoulu.
Sopimus Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta allekirjoitettiin 3. lokakuuta 1966. Rahasto perustettiin ensisijaisesti tukemaan kulttuurihankkeita, jossa on osallistujia vähintään kolmesta Pohjoismaasta.
Elokuussa 1968 vihittiin käyttöön Reykjavikin Pohjolan-talo, jonka oli piirtänyt Alvar Aalto.
Tanskan porvarillinen pääministeri Hilmar Baunsgaard ehdotti pohjoismaisen talousalueen perustamista vuonna 1968, ja suunnitelmat saivat vauhtia seuraavana vuonna.
Ne kiteytyivät Nordek-hankkeeksi, joka hyväksyttiin Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Reykjavikissa helmikuussa 1970.
Suomi ilmoitti kuitenkin 24. maaliskuuta, ettei se allekirjoittaisi sopimusta.
Suomi ei halunnut tiiviiden neuvostosuhteittensa vuoksi osallistua taloudelliseen yhteistyöhön EY:n hakijamaiden kanssa, jollaisia Norja ja Tanska tuolloin olivat.
Vuonna 1970 päätettiin, että Ahvenanmaan ja Färsaarten edustajat saisivat osallistua Pohjoismaiden neuvoston työhön omien emovaltioidensa, Suomen ja Tanskan, valtuuskuntien jäseninä.
Vuodesta 1984 lähtien Grönlannin edustajat ovat vastaavasti olleet osa Tanskan valtuuskuntaa.
Pohjoismaiden neuvosto perustettiin muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen vuonna 1952
Vuonna 1949 skandinaaviseen puolustusliittoon tähdänneet pyrkimykset epäonnistuivat, kun Norja, Tanska ja Islanti päättivät liittyä läntiseen puolustusliittoon Natoon.
Ruotsi, Norja ja Tanska tavoittelivat 1940-luvun lopulla myös yhteisen talous- ja tulliliiton muodostamista. Sekään ei onnistunut.
Tanskan tuolloinen kauppaministeri Jens Otto Krag – joka sittemmin oli pääministerinä lähes koko ajan vuodesta 1962 vuoteen 1972 – kirjoitti kitkerästi:
”Kauppaministeriön työhuoneessani Kööpenhaminassa minulla on kaappi, jossa säilytän tärkeitä asiakirjoja. Kaapissa on laatikko, jossa on merkintä Pohjoismaiden talousyhteistyön tutkimuksia ja selontekoja. Se on ääriään myöten täynnä. Se pullistelee papereista. Kaapissa ei ole laatikkoa, jonka nimenä olisi Pohjoismaisen yhteistyön tulokset, mutta jos sellainen olisi, se taitaisi valitettavasti olla – ellei aivan typötyhjä – melkoisen paljon vajaampi.”
Näissä kahdessa epäonnistumisessa piili kuitenkin menestyksen siemen.
Tanskan pääministeri Hans Hedtoft ehdotti Pohjoismaiden parlamenttien välisen liiton 28. edustajakokouksessa 13. elokuuta 1951 sellaisen elimen perustamista, jossa Pohjoismaiden kansanedustajat voisivat säännöllisesti kokoontua neuvonpitoon – myös hallitustensa kanssa.
Vuoden 1952 kuluessa Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti hyväksyivät ehdotuksen.
Lisätietoja Pohjoismaiden neuvoston historiasta
Frantz Wendt: Nordisk Råd 1952–1978, Pohjoismaiden neuvosto 1979
Knud Enggaard (toim.): 50 år. Nordisk Råd 1952–2002. Til nordisk nytte?, Pohjoismaiden neuvosto 2002
Claes Wiklund & Bengt Sundelius (toim.): Norden i sicksack. Tre spårbyten inom nordiskt samarbete, Santérus 2000
Henrik S. Nissen (toim.): Pohjoismaiden historia 1397–1997, Pohjoismaiden ministerineuvosto 1997
Bo Lidegaard: Jens Otto Krag, Gyldendal 2001
Jens Otto Krag: Dagbog 1971–1972, Gyldendal 1973 ja 1999
