Tehdyt toimenpiteet

Sopimus elatusavun perimisestä pakkotoimin

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen 23 päivänä maaliskuuta 1962 tehty sopimus elatusavun perimisestä pakkotoimin ja sopimuksen muuttamista koskeva 25 päivänä helmikuuta 2000 tehty sopimus.

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen 23 päivänä maaliskuuta 1962 tehty sopimus elatusavun perimisestä pakkotoimin ja sopimuksen muuttamista koskeva 25 päivänä helmikuuta 2000 tehty sopimus. 

Helmikuun 25 päivänä 2000 allekirjoitetun sopimuksen johtolause

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla

Lainvoimainen tuomio, hallinnollisen viranomaisen päätös tai sellainen viranomaisen hyväksymä sopimus, jossa joku on jossakin sopimusvaltiossa velvoitettu tai sitoutunut maksamaan elatusapua puolisolle, entiselle puolisolle, lapselle, lapsipuolelle tai lapsen äidille, on tunnustettava muissa sopimusvaltioissa ilman eri vahvistusta.

Lainvoimainen tuomio, hallinnollisen viranomaisen päätös, viranomaisen hyväksymä sopimus tai muu kirjallinen sopimus, jossa joku on jossakin sopimusvaltiossa velvoitettu tai sitoutunut maksamaan edellä tarkoitettua elatusapua ja joka on siinä valtiossa täytäntöönpantavissa, on pyynnöstä välittömästi pantava täytäntöön toisessa sopimusvaltiossa. Sama on voimassa sellaisesta, vielä lainvoimaa vailla olevasta tuomiosta ja sellaisesta oikeuden tai tuomarin antamasta päätöksestä, joka voidaan panna täytäntöön lainvoimaisen tuomion tavoin.

___

1 Uusi sanamuoto 2000

2 artikla

Täytäntöönpanoa pyydetään sen sopimusvaltion viranomaiselta, missä elatusapuun oikeutettu oleskelee tahi missä tuomio tai päätös on annettu tai kirjallinen sitoumus tehty.

Jos täytäntöönpano tulee tapahtumaan toisessa sopimusvaltiossa kuin siinä, missä pyyntö on 1 kappaleen mukaisesti esitetty, lähetetään tämä pyyntö ensiksi mainittuun valtioon. Tällöin pyynnön lähettää ja ottaa vastaan:

Tanskassa statsamt (Kööpenhaminassa Overpræsidiet) tai, jos on epätietoisuutta siitä, mikä statsamt on toimivaltainen, oikeusministeriö;

Suomessa asianomainen ulosottomies tai, jos toimivaltaisesta ulosottomiehestä on epätietoisuutta, oikeusministeriö;

Islannissa oikeusministeriö;

Norjassa folketrygdkontoret for utenlandssaker;

Ruotsissa asianomainen kronofogdemyndighet tai, jos on epätietoisuutta siitä, mikä kronofogdemyndighet on toimivaltainen, Riksskatteverket.

___

1 Uusi sanamuoto, toinen kappale, 2000

3 artikla

Perimisen toimittava viranomainen saa, jos se katsotaan tarpeelliseksi, vaatia todistuksen siitä, että tuomio, päätös tai sitoumus täyttää 1 artiklan 2 kappaleessa määrätyt täytäntöönpanon edellytykset. Todistuksen antaa sen valtion 2 artiklan 2 kappaleessa mainittu viranomainen, missä tuomio tai päätös on annettu tai missä sitoumus on tehty.

Jollei elatusapua ole tuomiossa, päätöksessä tai sitoumuksessa vahvistettu tietyksi määräksi tai jos täytäntöönpanopyyntö tarkoittaa suurempaa määrää kuin on vahvistettu, saatakoon myös 1 kappaleen mukaisesti vaatia todistusta elatusavun määrästä

___

1 Uusi sanamuoto, ensimmäinen kappale, 2000

4 artikla

Täytäntöönpano tapahtuu jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevan lain mukaan.

Täytäntöönpanosta ei saa aiheutua maksuja elatusapuun oikeutetulle, ellei täytäntöönpano ole tapahtuva kiinteään omaisuuteen nähden säädetyssä järjestyksessä.

Kertynyt rahamäärä lähetetään sille, joka on pyytänyt täytäntöönpanoa, tai myös toiselle, jonka tämä määrää.

5 artikla

Elatusapua koskevat määräykset tarkoittavat myös avustusta synnytys- ja lapsivuodekustannuksiin sekä menoihin, jotka aiheutuvat lapsen erityisestä koulutuksesta taikka kaste-, kasteenliitonuudistus-, sairaus- ja hautauskustannuksista tai niihin verrattavista syistä.

6 artikla

Elatuskysymyksen tutkimisen johdosta elatusvelvollisen suoritettavaksi määrätty kulujen korvaus voidaan periä tämän sopimuksen määräysten mukaisesti.

6 artikla a

Tämä sopimus ei estä tunnustamisen tai täytäntöönpanon perustamista muuhun kansainväliseen sopimukseen, joka on voimassa asianomaisten valtioiden välillä, tai sen valtion lakiin, missä kysymys tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta tulee esille.

___

1 Uusi artikla 2000

Maaliskuun 23 päivänä 1962 allekirjoitetun sopimuksen loppumääräykset

7 artikla

Tämä sopimus on ratifioitava ja ratifioimiskirjat talletettava Norjan ulkoasiainministeriöön niin pian kuin tämä voi tapahtua.

Sopimus tulee voimaan ratifioimiskirjain tallettamista lähinnä seuraavan tammi- tai heinäkuun 1 päivänä. Tällä sopimuksella kumotaan sopimusvaltioiden kesken helmikuun 10 päivänä 1931 tehty ja huhtikuun 1 päivänä 1953 muutettu sopimus elatusavun perimisestä pakkotoimin.

Jokainen sopimusvaltio voi sanoa irti sopimuksen jokaisen muun sopimusvaltion suhteen lakkaamaan sen tammi- tai heinäkuun 1 päivän alkaessa, joka lähinnä seuraa kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.

Tämän vakuudeksi ovat asianomaiset valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään.

Allekirjoitettu Oslossa yhtenä suomen-, tanskan-, islannin-, norjan- ja ruotsinkielisenä kappaleena, ruotsinkielisen tekstin käsittäessä kaksi eri tekstiä, toisen Suomen ja toisen Ruotsia varten.

Helmikuun 25 päivänä 2000 allekirjoitetun sopimuksen loppumääräykset

V

Tämän sopimuksen alkuperäiskappale talletetaan Norjan ulkoasiainministeriöön, joka toimittaa kullekin sopimusvaltiolle siitä oikeaksi todistetun jäljennöksen.

Tämän vakuudeksi ovat valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Laadittu Oslossa 25 päivänä helmikuuta 2000 yhtenä tanskan-, suomen-, islannin-, norjan- ja ruotsinkielisenä kappaleena, jossa ruotsiksi on kaksi tekstiä, toinen Suomea ja toinen Ruotsia varten.


Sopimuksen allekirjoituspäivä

Päivämäärä: 25.02.2000

Paikka: Oslo

Voimaantulopäivä

01.04.2002

Samasta aiheesta
  • Sosiaali- ja terveyspolitiikan ministerineuvosto (MR-S) (Organisaatio)

    Pohjoismaiden hallitusten sosiaali- ja terveysyhteistyötä johtavat Pohjoismaiden sosiaali- ja terveysministerit, jotka muodostavat sosiaali- ja terveyspolitiikan ministerineuvoston (MR-S). Sosiaali- ja terveysalan pohjoismainen yhteistyö pohjautuu yhteisiin arvoihin, jotka muodostavat pohjoismaisen hyvinvointimallin perustan.


 

Ota yhteyttä.

Maria-Pia de Palo
Puhelin: +45 33 96 02 77
Sähköposti: